Sipilä: En ole sulkenut kenenkään suuta

Pääministeri Juha Sipilä kertoi tiedotustilaisuudessa eduskunnassa, ettei hän ole pyrkinyt vaikuttamaan Ylen uutisointiin.

Kotimaa
Juha Sipilä
Pääministeri Juha Sipilä kertoi tiedotustilaisuudessa eduskunnassa, ettei hän halunnut vaikuttaa Ylen uutisointiin.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kiistää jyrkästi, että hän olisi pyrkinyt vaikuttamaan Ylen uutisointiin. Eduskunnassa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa Sipilä sanoi kritiikkinsä kohdistuneen siihen, ettei hänelle annettu riittävästi aikaa kommentoida Terrafamen kaivokseen liittyvää uutista.

– Siihen halusin puuttua, että en saanut siihen juttuun reilua mahdollisuutta kommentoida, Sipilä sanoo.

Yle uutisoi perjantaina Sipilän sukulaisten omistaman konepajayhtiö Katera Steel Oy:n saaneen merkittävän tilauksen valtion omistamalta Terrafamelta. Sipilän mukaan hän sai haastattelupyynnön puolitoista tuntia ennen jutun julkaisua.

– Minulla ei ole ollut pienintäkään aikomusta missään vaiheessa rajoittaa lehdistönvapautta tai yrittääkään vaikuttaa siihen, mitä Yle esittää ja mitä ei, Sipilä sanoo.

Sipilän mukaan Katera Steelin saama urakkasopimus oli solmittu jo ennen hallituksen päätöstä lisärahoittaa kaivosta sadalla miljoonalla eurolla.

Kansalaiskeskustelua sähköpostitse

Suomen Kuvalehti julkaisi aikaisin keskiviikkona jutun (siirryt toiseen palveluun), jonka mukaan pääministeri Sipilä on painostamalla vaikuttanut Ylen uutisointiin. Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen kiistää vastineessaan syytökset siitä, että Sipilän yhteydenotot olisivat vaientaneet Ylen.

Sipilä välitti perjantai-iltana sähköpostitse saamaansa kansalaispalautetta sekä Jääskeläiselle että uutisen kirjoittaneelle toimittajalle. Sipilä perustelee sähköpostien lähettämistä sillä, että hän halusi näyttää esimerkinomaisesti minkälaiseksi keskustelu menee, kun hän ei saanut mahdollisuutta kommentoida.

Lähettämissään viesteissä Sipilä kertoi luottamuksensa Yleä kohtaan olevan täysi nolla. Nyt hän myöntää reagoineensa asiaan tunteellisesti. Sipilä sanoo pahoitelleensa kommenttiaan Jääskeläiselle.

– Luottamukseni Yleen on ihan ok.

Otsikko muutettu 30.11.2016 kello 14.55