Jari Korkki: Poliisi kielsi Eppujen soiton

Nyt kun Eppu Normaali juhlii nelikymppisiään, on hyvä muistaa, että oli aika, kun poliisi yritti estää bändin esiintymisen, kirjoittaa Jari Korkki blogissaan.

Yle Blogit
Jari Korkki.
Jari Korkki.Lassi Seppälä / Yle

Manserockin helteinen kesä 1986. Ei siis Vuonna 85 kuten siinä laulussa vaan 86. 1986.

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan omistama paikallisradio on saanut päähänsä järjestää kesäjuhlat Pyhäjärven Viikinsaaressa, kaikkien tamperelaisten tuntemassa kesänviettopaikassa. Musiikkipitoisen ohjelman pääesiintyjäksi on saatu houkuteltua kohtuullista mainetta valtakunnantasollakin hankkinut ylöjärveläinen viihdeorkesteri Eppu Normaali, joka aiemmin on tullut tunnetuksi myös punkbändinä.

Tarvitaan huvilupa. Radion vastaava ohjelmatoimittaja kutsutaan poliisilaitokselle kuulemaan kunniansa.

– Oletteko anarkisti? huutaa kaluunaherra radiomiehelle.

Huvilupaa ei tipu. Rääväsuita ei haluta Suomeen. Poliisi pamputtaa taas. Kaljaa nuorille.

Seuraavana päivänä kaupungissa huutavat Ilta-Sanomien lööpit: POLIISI KIELSI EPPUJEN SOITON.

Paitsi että muutama päivä myöhemmin huvilupa ihme ja kumma kuitenkin kolahtaa postiluukusta ja Eput nousevat Viikinsaaressa lavalle. Järjestyshäiriöitä ei tule, varmaan toki siksikin, että elokuun kahdeksas on lopulta lämpimän kesän kylmimpiä päiviä.

Tamperelaisen Gorillan lavalta on pitkä tie kansakunnan kaapin päälle.

Melkein tarkalleen kolmekymmentä vuotta myöhemmin 6. elokuuta 2016 Tampereen Ratinan stadionilla on ihan toisenlainen meininki, eikä poliisikaan enää mökötä vaan twiittaa.

– Poliisi ajoi juuri sinisellä autolla Ratinassa, laulajina Eput. Turvallista konsertti-iltaa. Senhän takaa poliisi, visertää Tampereen poliisi sosiaalisessa mediassa.

Ja Tampere Filharmonia säestää. Hipit rautaa. Näin kulutan aikaa.

Miten tässä näin pääsi käymään? Isi, mihin jäi punk?

Eput ovat itsekin olleet ajan kulumisesta lievästi hämillään. Taannoinen kansikuvakokemus ET-lehdessä tuntui ilmiselvästi jonkinlaiselta virstanpylväältä.

Ei olisi tarvinnut. Onhan tulevaisuus ennakoitu jo niinkin varhain kuin 1980.

Emme tietenkään siitä paineita ota, arvostamme näet mummojenkin suosiota.

Savuisen rockluola Gorillan lavalta on pitkä tie kansakunnan kaapin päälle. Nyt tunnustusta satelee myös establishmentilta. Tampereen palkinto tuli joitakin vuosia sitten. Ylöjärvi puuhaa bändille patsasta, vaikka yleensä niitä pystytetään eläville lähinnä diktatuureissa.

Meillä oikeus on olla huoleton, työpaikkamme Akun tehdas on.

Linnan juhliin ei ole vielä kutsuttu. Tai mistäpä minä sen oikeastaan tiedän, vaikka olisikin.

Itse näin Eppu Normaalin konserttilavalla viimeksi viikko sitten. Toimii yhä. Vaikka olisihan se mielenkiintoista vaihteeksi kuulla jokin sellainenkin kipale, jota ei osaa ulkoa jo valmiiksi.

Uutta musiikkia tai peräti levyä onkin lupailtu tänään ensi-iltaan tulevan Eput-elokuvan tiimoilta annetuissa haastatteluissa.

Tässäpä siis albumille nimiehdotus, vapaaseen käyttöön: Studio Etanan paluu.

Kirjoittaja on Ylen politiikan toimittaja ja TV1:n Ykkösaamun juontaja