Itä-Ukrainassa etulinjassa taisteleva komentaja: "Minskin sopimus ei ole pitänyt päivääkään"

Etulinjassa yli kaksi vuotta taistellut komentaja Oksana Jakubov sanoo Ukrainan olleen sodassa vuodesta 2014 asti, vaikka virallisesti sotaa ei Itä-Ukrainassa olekaan. Etulinjassa taistellaan päivittäin, vaikka Minskin sopimuksessa sovittiin täydellisestä tulitauosta.

Perjantai
Perjantai: Perjantai-dokkari: Lasti 200
Perjantai: Perjantai-dokkari: Lasti 200

Etulinjassa on hiljaista. Sotilaat ovat nukkumassa, sillä yöllä on jälleen käyty taisteluita.

– Viime yönä täällä tulitettiin 120 kaliiperin kranaateilla. Tulitus jatkui aamuneljään. Pojat ovat väsyksissä ja lepäilevät nyt, sanoo komentaja Oksana Jakubov.

Vasta tukikohdassa huomasimme, että useat ruumiista olivat venäläisissä univormuissa ja papereiden mukaan he olivat Venäjän erikoisjoukoista.

Oksana Jakubov

Helmikuussa 2015 solmitun Minskin tulitaukosopimuksen mukaan raskaat aseet olisi pitänyt vetää pois rintamalta. Sopimuksen piti aloittaa täydellinen tulitauko alueella. Sopimuksesta puhuttaessa Oksana naurahtaa ja pudistaa päätään.

– Joka yö kuuluu tulitusta 120-kaliiperisilla, jotka on kielletty Minskin sopimuksessa. Minskin sopimus ei ole pitänyt päivääkään.

"Haluaisin mennä kotiin"

Oksana käy poteroiden ovilla ja vaihtaa muutaman sanan sotilaiden kanssa. Eräs sotilaista kysyy Oksanalta mahdollisuudesta pitää muutama päivä lomaa uudenvuoden tienoilla.

– Haluaisin mennä kotiin, jotta voisin mennä naimisiin tyttöystäväni kanssa. Ihan vain pariksi päiväksi.

Oksana Jakubov.
Ennen rintamalle lähtöä Oksana Jakubov työskenteli ministeriön virkamiehenä. Hän lähti sotaan, jotta hänen 27-vuotiaan poikansa ei tarvitsisi taistella.Ivar Heinmaa / Yle

Oksana ymmärtää hyvin sotilaiden koti-ikävän. Hänellä itsellään kotona odottavat mies ja poika.

– Ikävöin heitä kovasti. Kun pojallani menee huonosti, hän soittaa ja kysyy: ”Tuletko?” Vastaan: ”En” ja hän lopettaa puhelun. Hän ei sano, miksi minun pitäisi palata, odottaa vain.

Ennen sotaa Oksana työskenteli Ukrainan valtiovarainministeriössä.

– Kuljin korkokengissä ja jakkupuvussa. Asuin kaupungissa. Tällaisiin oloihin en olisi arvannut joutuvani.

Kiovassa sota ei näy katukuvasta. Oksana kertoo, että palattuaan ensimmäisen kerran rintamalta kotiin lomalle hän vieraili vanhalla työpaikallaan.

– Kaikki työpaikalla kyselivät: "Millaista sodassa on?", "Ammutaanko siellä?", "Ihanko oikeasti siellä tapetaan?". Mitä siinä sanoisit? En kyennyt vastaamaan.

Ensimmäinen nainen etulinjassa

Oksana on palvellut Ukrainan joukoissa vuoden 2014 maaliskuusta. Hän halusi rintamalle, mutta silloin naisia ei vielä ollut etulinjassa. Aluksi prikaatin komentaja oli jyrkästi sitä vastaan, että Oksana otettaisiin etulinjaan. Komentaja kuitenkin taipui ja Oksanasta tuli ensimmäinen nainen, joka palvelee etulinjassa.

– Puolen vuoden kuluttua tapasin toisen naisen.

Oksana kertoo, että nykyään naisia on rintamalla jo useita, kolme prikaatin johtotehtävissäkin.

– Naissotilaat eivät vaadi mitään erityiskohtelua tai erityisoloja. He taistelevat samoin kuin miehet.

Johtokunnassa kukaan ei kuulemma ole katunut päätöstä ottaa Oksana ensimmäisenä naisena rintamalle. Sotilaat etulinjassa selvästi kunnioittavat Oksanaa.

– Oksana on pataljoonan äiti. Olen kiitollinen, että taistelen juuri hänen kanssaan, sanoo Vanjaksi esittäytyvä sotilas.

Oksana Jakubov.
Oksana Jakubov on palvellut rintamalla etulinjassa vuodesta 2014.Ivar Heinmaa / Yle

Oksana kertoo Vanjan haavoittuneen sodassa kahdesti ja viettäneen sairaalassa yli kaksi kuukautta. Sotilaiden lojaaliudesta kertoo Oksanan mukaan juuri se, että useimmat haavoittuneet palaavat takaisin rintamalle.

– Vaikka Vanjakin sai osuman jalkoihin, hän tuli heti takaisin taistelemaan. Nämä pojat ovat sankareitani.

Seinille ripustetaan lasten piirustuksia

Lunta on satanut jo useampana päivänä, ja vaikka nyt taivaalla paistaava aurinko on sulattanut maan, mietityttää talven tulo. Kylmä talvi tuo mukanaan uudet haasteet rintaman arkeen.

– Kyllä me pärjäämme. Ei tämä ole ensimmäinen talvi, tämä on jo kolmas.

Vapaaehtoiset lähettävät rintamalle lämmintä puettavaa. Oksana liikuttuu kertoessaan kotoa tulevien pakettien merkityksestä. Tukikohdan seinillä on lasten piirustuksia ja pöydällä kotoa lähetettyjä ruokapaketteja.

– Poikani lähettää minulle usein paketteja. Anoppini lähettää joka viikko paistettua kanaa tai lihaa.

Oksana nauraa kertoessaan tukikohtaan hankitusta siasta. Esikunnasta oli tullut käsky, että tukikohtaan pitäsi hankkia sika, joka voitaisiin tarpeen tullen syödä.

Oksana lähetettiin yhdessä toisen sotilaan kanssa ostamaan sikaa. Kaksi kaupunkilaista katseli tovin vaihtoehtoja. Lopulta he valitsivat yhden sian mukaansa tukikohtaan.

– Emme ymmärtäneet sioista mitään. Katsoimme vain, että periaatteessa tuo sikahan näyttää ihan normaalilta ja otimme sen mukaan.

Oksana Jakubov.
Etulinjassa taistelevat sotilaat kunnioittavat Oksanaa. Häntä kutsutaan "pataljoonan äidiksi".Ivar Heinmaa / Yle

Tukikohdassa maalta kotoisin olevat sotilaat olivat nauraneet katketakseen. Sika oli heidän mielestään aivan liian vanha. Heidän mukaansa sen liha tuskin olisi kovin hyvää syötäväksi. Sika sai nimekseen Zahar ja pöytään päätymisen sijaan siitä tuli tukikohdan lemmikki.

– Zahar on meidän rakas talismaanimme. Se tulee aamulla kerjäämään rapsutuksia ja kävelee keittiöön pyytämään ruokaa. Kaikki tykkäävät Zaharista valtavasti. Se on niin iloinen porsas. Kukaan ei tule ikinä syömään sitä, se on meille niin rakas.

"Sota loppuisi, jos raja suljettaisiin"

Oksana uskoo, että tuleva talvi ei jää rintamalla viimeiseksi.

– Jos raja Venäjälle suljettaisiin, olisi sota ohi kuukaudessa tai kahdessa. Tilanne jatkuu niin kauan, kun rajan takaa tuodaan sotilaita ja aseita.

Oksana Jakubov.
"Viime yönä täällä tulitettiin 120 kaliiperin kranaateilla", sanoo komentaja Oksana Jakubov.Ivar Heinmaa / Yle

Oksana kertoo, milloin hän ymmärsi, että vastapuolella taisteli separatistien lisäksi Venäjän armeijan sotilaita.

– Tässä lähellä käytiin erittäin kovat taistelut. Ihmettelimme, miten separatistit, kaivosmiehet, pystyivät niin voimakkaaseen tulitukseen.

Oksanan mukaan tulitus oli niin kovaa, että kaatuneet sotilaat pystyttiin hakemaan tukikohtaan vasta pimeän turvin.

– Me ryömimme yöllä hakemaan sotilaamme. Emme nähneet mitään, vaan tunnustelimme käsin ruumiita maasta ja raahasimme ne mukanamme tukikohtaan. Emme pimeydessä nähneet olivatko sotilaat omiamme vai vihollisia. Vasta tukikohdassa huomasimme, että useat ruumiista olivat venäläisissä univormuissa ja papereiden mukaan he olivat Venäjän erikoisjoukoista.

Oksana Jakubovista tuntuu, että Ukrainan armeija ei käy sotaa vain Ukrainan puolesta.

– Elokuussa 2014 Venäjä toi joukkonsa virallisesti alueellemme. Se oli virallinen sodanjulistus. Venäjän politiikka uhkaa Eurooppaa. Nyt Ukraina käy sotaa koko Euroopan puolesta, pidättelemme sitä tässä.