Venäjä ei ole uhka Saksalle – Kauppa käyntiin täysillä, sanoo äärioikeistolainen europarlamentaarikko Beatrix von Storch

Useilla ääripuolueilla sekä vasemmalla että oikealla on EU:n perinteisiä kantoja vastustavia näkemyksiä, erityisesti suuren itänaapurin Venäjän suhteen.

A-studio
ihmisiä studiopöydän ääressä
Yle

Euroopan yhtenäisyyttä mitataan nyt ongelmilla laidasta laitaan ja rivit rakoilevat. Näennäinen yhtenäisyys on pysynyt kasassa ehkä selvimmin suhtautumisessa Venäjään, toistaiseksi.

Vaalien vyöryessä läpi Euroopan voi EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö hajota, ennen kuin sitä on edes kunnolla ehditty rakentaa.

Useilla ääripuolueilla sekä vasemmalla että oikealla on EU:n perinteisiä kantoja vastustavia näkemyksiä, erityisesti suuren itänaapurin Venäjän suhteen.

– Venäjä ei ole uhka Saksalle. Nyt Euroopalla olisi mahdollisuus rakentaa suhteensa Venäjään uusiksi, kun Yhdysvaltoihin on valittu presidentti, joka ojentaa kättä Venäjää kohtaan. Venäjä ei aio perääntyä, sanoo saksalainen Vaihtoehto Saksalle -puolueen europarlamentaarikko Beatrix von Storch.

Itämeren ympärysvaltioissa on lyhyessä ajassa vahvistettu puolustusta ja valvontaa Venäjän varalta. Krimin liittäminen Venäjään sotatoimin on lännessä tulkittu aggressioksi itsenäistä valtiota kohtaan ja sodan seurauksena poliittinen ja taloudellinen kanssakäynti Venäjän kanssa on laskenut lähelle nollaa.

– Venäjän pitäisi olla kumppani, mutta sen hajoituspolitiikka EU:ta vastaan on huolestuttavaa ja siinä se on onnistunut myös Unkarin nykyisen hallituksen kanssa. Sehän on vastustanut Venäjän vastaisia pakotteita jatkuvasti, sanoo Unkarin entinen EU-komissaari László Andor.

Andor edustaa sosialisteja ja vastustaa pääministeri Viktor Orbánin politiikkaa.

Vaihtoehto Saksalle puolueen von Storch muuttaisi Saksan Venäjä-politiikan kertaheitolla, jos AFD puolue nousisi valtaan ensi syksyn liittopäivävaaleissa.

– Meidän on tunnustettava Venäjän intressit. Taloudellisista pakotteista ei ole ollut kuin haittaa kaikille, hän sanoo.

Pitkäaikainen ruotsalaisdiplomaatti, Ruotsin konsuli Ahvenanmaalla arvioi, että Venäjälle ei pidä antaa periksi.

– Venäjä haluaa keikauttaa Euroopan turvallisuuspoliittisen tasapainon päälaelleen, koska sillä on omat geopoliittiset tavoitteensa. Meidän ei pidä alistua Venäjän etupiiriajatteluun. Ukrainaan hyökkääminen ei ollut ”status quo” -tilanteen säilyttämistä.

Von Storch vetäisi etupiirilinjan siihen missä se nyt on, eli Ukraina ei koskaan tulisi osaksi läntistä perhettä, ei EU:ta eikä Natoa.

Katso koko keskustelu Venäjästä ja EU:sta tänään A-studiossa, TV1 klo 21.05.