Jari Korkki: Harakka huttua keittää

SDP:n puheenjohtajakisaan lähdetään jos oikein maanitellaan – ja silloinkin haastetaan ihan joku muu kuin puoluejohtaja, kirjoittaa Jari Korkki blogissaan.

Yle Blogit
Jari Korkki.
Jari Korkki.Lassi Seppälä / Yle

Timo Harakka sitten otti ja lähti SDP:n puheenjohtajakilpaan, vaikka näytteli parhaansa mukaan, ettei oikein olisi edes halunnut.

Mutta kun porukka niin kovasti pyysi. Ja muinainen kotipaikka Äänekoski suorastaan vaati.

Ja tietenkään Harakka ei varsinaisesti haasta ystäväänsä Antti Rinnettä vaan pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ja valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.). Tai ainakin näiden näkemykset Suomen tulevaisuudesta.

Mikä siinä nyt on niin vaikeaa, että sanoo pyrkivänsä niin pirusti?

Ihme kursailua. Mikä siinä nyt on niin vaikeaa, että sanoo pyrkivänsä niin pirusti kuten Johannes Virolainen muinoin?

Mutta äänestykseen SDP:n puheenjohtajuus siis helmikuun puoluekokouksessa joka tapauksessa Lahdessa menee. Se ei ole mikään pikkujuttu, vaikkei demareista perustaisi pätkääkään. Mahdollisuuksien rajoissa kun on, että valittu on jonain päivänä pääministeri.

Ihan noin yleisen mielenkiinnon kannalta olisi tietysti kovin soveliasta, että kisaan ilmoittautuisi joku muukin ja mieluusti myös naisia. Vuonna 2008 tarjolla olivat valituksi tulleen Jutta Urpilaisen lisäksi muun muassa Tarja Filatov ja Miapetra Kumpula-Natri.

Nyt odotellaan ainakin Tytti Tuppuraisen seuraavaa siirtoa.

Harakka kertoi ehdokkuudestaan torstaina Helsingin Tokoinrannan Cafe Pirittassa. Sopivan lähellä perusdemarien perinteisiä pesimäalueita, mutta silti sopivan etäällä ay-liikkeen valtabunkkereista.

Haasteita demareilla kyllä piisaa. Nuoria ei aate nappaa, vaikka tai kun työelämä uudistuu sitä vauhtia, että hitaampia hirvittää. Kannattajakunnan kova ydin on kovin konservatiivinen, ja jos jäseniltä kysyttäisiin suoraan, Antti Rinne jatkaisi ilman muuta.

Harakka esiintyy nuorekkaana uudistajana ja onhan hän toki melkein kaksi kuukautta pestin nykyistä haltijaa nuorempi

Harakka esiintyy nyt nuorekkaana uudistajana. Se on helpommin sanottu kuin tehty kun on vain vajaat pari kuukautta pestin nykyistä haltijaa nuorempi.

Toisaalta sannamarinien aika ei taida olla vielä. Vaikka Marinkaan ei ole kuin hiukan nuorempi kuin Jutta Urpilainen Hämeenlinnassa 2008.

Kaikki eivät kursaile. Paavo Väyrynen sentään rehellisesti pyrki useampaankin kertaan takaisin keskustan puheenjohtajaksi. Kun ei tärpännyt niin Väyrynen perusti lopulta oman puolueen, joka merkittiin puoluerekisteriin torstaina. Uutinen jäi tosin Harakan jalkoihin.

Sääliksi käy niitä muita pienpuolueiden vaalitentissä. Ei tosin vielä, koska eiväthän Paavon kansalaispuoluetta mitkään kuntavaalien kaltaiset pikkukarkelot kiinnosta.

Kirjoittaja on Ylen politiikan toimittaja ja TV1:n Ykkösaamun juontaja