Tampereen korkeakoulut yhdistyvät sittenkin – TTY on sitoutunut hankkeeseen

Tampereen teknillisen yliopiston säätiön hallitus päätti perjantaina, että Tampereen korkeakoulujen yhdistymisneuvotteluja jatketaan.

Kotimaa
TTY_kampusareena
TTY on jälleen mukana korkekoulujen yhdistymisneuvotteluissa.Matti Vikman / Yle

Tampereen teknillinen yliopisto jatkaa kolmen korkeakoulun yhdistymisen valmistelua. TTY:n säätiön hallitus päätti perjantaina jatkaa Tampere3 -hankkeessa, josta se oli aiemmin syksyllä ilmoittanut vetäytyvänsä.

Teknillisen yliopiston säätiö toteaa, että säätiön perustamiskirjaan on tehtävä muutoksia, jotka käydään läpi osapuolten kanssa. Neuvotteluja jatketaan tammikuussa.

TTY:n näkökulmasta korostuvat strateginen johtaminen ja vahva talous.

– Kaikki kolme korkeakoulua ovat sitoutuneet strategisen johtamisen malliin. Tämä on hirmuisen hyvä asia, mutta tietysti on vielä yksityiskohtia joista pitää keskustella, arvioi teknillisen yliopiston rehtori Mika Hannula.

– Säätiön perustamiskirjaan on kirjattu asiantunteva ja riippumaton hallitus. Perustajajäsenet tekevät varmasti työtä sen eteen, että tällainen saadaan kasaan.

Korkeakoulujen yhdistymisaikataulu on vielä auki. Todennäköisesti Tampere3-korkeakoulun säätiö ei ehdi aloittaa vuoden 2018 alussa – kuten alun perin oli suunniteltu – jo sopimusteknisten syiden takia.

– TTY:n säätiö on sitoutunut alkuperäisiin tavoitteisiin ja teemme parhaamme, että niissä edetään, Mika Hannula lupaa.