Kolumni: Sijoittajan syntymävuosi ottaa ja antaa

Syntymävuosi on taustalla monissa rahaan liittyvissä asioissa. Jopa asuntokaupoilla ja syntymävuodella on selvä yhteys, kirjoittaa Matias Möttölä.

sijoittaminen
Matias Möttölä
Matias MöttöläTiina Jutila / Yle

Sain joulukuun alussa kirjeen, joka muistutti taas, että onnistuminen raha-asioissa ei ole vain minusta kiinni. Onni ja epäonni riippuvat paljon olosuhteista.

Kirjeessä vakuutusyhtiöni kertoi eläkeuudistuksen vaikutuksesta. Saan alkaa nostaa pientä lisäeläkettäni vasta 66-vuotiaana. Aiempi ikäraja oli 63 vuotta.

Se tietenkin harmitti, vaikken aikonutkaan siirtyä sivuun vielä 63-vuotiaana (joka sekin toki ylittäisi tämänhetkisen keskimääräisen eläköitymisiän (siirryt toiseen palveluun)61,1 vuotta).

Mutta kahta kauheammin ottaisi päähän, jos olisin ostanut vakuutukseni aivan hiljattain. Saisin nostaa säästöjäni vasta 70-vuotiaana.

Eläkevakuutusten ehtoja on heikennetty useaan kertaan. Tarkoitus on tietysti varmistaa, että nuoremmat kerryttävät eläkemaksuja ja veroja mahdollisimman pitkään. Toimet ovat tehonneet: säästäminen eläkevakuutuksiin on vaimentunut eikä uusia juuri myydä.

Eläkkeelle pääsi vakuutuksen avulla 55-vuotiaana

Miten kaukaisilta tuntuvatkaan vakuutusmainokset, joissa herrasväki parhaassa työiässä nosteli samppanjalaseja golfkentällä. Eläkkeelle pääsi vakuutuksen avulla 55-vuotiaana, jos vain säästöjä riitti. Nyt sellainen tuntuisi lähes rikolliselta.

Kuullessani tuollaisen vakuutuksen omistajasta, mietin, olenko hölmö, kun en hankkinut samanlaista takaporttia eläkelaitumille. Haluan kuitenkin olla itselleni armollinen. Syntymävuottani en voi valita.

Syntymävuosi on taustalla monissa rahaan liittyvissä asioissa, ja siinä, miten sijoituksissa onnistuu, alkaen asuntokaupoista.

Ensiasunto ostetaan Suomessa tyypillisesti, kun työura on saatu alulle ja perheen perustaminen ehkä ajankohtaistunut. Ensiasunnon ostajien keski-ikä oli 28,3 vuotta 2015 (siirryt toiseen palveluun).

Jos tuli tällaiseen elämänvaiheeseen Helsingissä vuonna 1989, juuri ennen lamaa, ja osti asunnon, oli väärässä paikassa väärään – tai suorastaan kammottavaan – aikaan. Asunnon hinta romahti pian allekirjoituksen jälkeen.

Kuvitellaan, että tällaisen asunnon ostanut henkilö ajautui taloudellisiin vaikeuksiin ja joutui myymään asuntonsa vuonna 1995 – juuri kun lama oli hellittämässä. Ostajaksi ilmaantui hieman nuorempi henkilö, joka oli juuri saanut vakituisen työpaikan ja halusi asettua omaan kotiin.

Jälkikäteen on he helppo nähdä, että lamaa ennen ostanut teki niin surkeat kaupat kuin mahdollista. Vuonna 1995 ostanut taas iski kultasuoneen. Hinnat olivat pohjalla ja edessä edelleen jatkuva nousu.

Halvalla asuntonsa ostaneen on tärkeä pysyä nöyränä

Molempien kannattaa kuitenkin tiedostaa, että olosuhteita ei voi valita. Huonot kaupat tehnyt saa varmasti uusia mahdollisuuksia. Halvalla asuntonsa ostaneen on tärkeä pysyä nöyränä. Hän tekee varmasti myös huonoja sijoituksia.

Arvopaperien, asuntojen ja muun varallisuuden hinnat heiluvat ylös ja alas. Kukaan ei osaa sanoa varmasti, miten hinnat tästä eteenpäin liikkuvat. Siksi sijoittamisessa on tärkeää hajauttaa. Siis hankkia eri tyyppisiä omistuksia. Kun yksi sijoitus menee huonosti, toinen kenties paikkaa tilannetta.

Lisäksi kannattaa hajauttaa ajallisesti. Asunto on siitä hankala sijoitus, että koko potti pannaan kiinni yhdellä hetkellä. Arvopapereihin kuten osakkeisiin tai rahastoihin voi sen sijaan säästää hiljalleen, niin ei tule ostaneeksi vain huonoon aikaan.

Vaikka kuinka kuulisi toisten pikavoitoista, niiden varaan ei kannata laskea. Varallisuuden kerryttäminen edellyttää kärsivällisyyttä. Laskujeni mukaan osakesijoittajan täytyy varautua jopa 25 vuoden odotukseen, jotta esitteissä luvattuja tuottoja voi pitää enemmän tai vähemmän varmoina.

Onkin tärkeää alkaa miettiä raha-asioita riittävän nuorena. Vanhempana säästöjä voi olla enemmän, mutta hyvien sijoitustuloksien edellyttämää aikaa vähemmän.

Matias Möttölä

Kirjoittaja on rahastoanalyytikko, jolla on taustaa myös toimittajana ja tietokirjailijana. Möttölä vuorottelee tiistain kolumnipaikalla Erkki Virtasen, Roope Mokan ja Anne Brunilan kanssa.