Kolumni: Sosiaalipolitiikan uudistaminen on kuin onkin mahdollista

Selkeys tehtäväksiannossa, johtajuus valmistelussa ja vakuuttavuus juurruttamisessa. Sosiaalipolitiikkaa on mahdollista uudistaa, kun periaatteet ovat selvät, kirjoittaa Juho Saari.

sosiaalipolitiikka
Juho Saari
Juho SaariTiina Jutila / Yle

Eräs sosiaali- ja terveyspolitiikan peruskysymyksistä on, pystytäänkö uudistuksilla saavuttamaan niille asetetut tavoitteet. Vastaus tähän kysymykseen pureutuu monella tapaa sosiaalipolitiikan ytimeen.

Toimeenpanotutkimuksissa on nimittäin toistuvasti tehty havainto, jonka mukaan uudistuksille asetetut tavoitteet saavutetaan enemmänkin satunnaisesti kuin systemaattisesti. Harvinaista ei ole myöskään se, että usein uudistusten tavoitteet vesittyvät toimeenpanossa.

Tavoitteiden ja toteutuneen kehityksen välinen kuilu sosiaalipolitiikan uudistamisessa aiheutuu yleensä kahdesta uudistamisen sisään rakennetusta tekijästä.

Ensinnäkin jokainen voimankäyttöön perustuva yritys muuttaa sosiaalipolitiikkaa tuottaa organisoituneen vastavoiman, joka pyrkii minimoimaan muutoksesta sille aiheutuvat menetykset. Erityisen otollisia vastavoiman käytölle ovat uudistukset, jotka puuttuvat keskituloisten saavutettuihin etuihin: esimerkiksi päivähoitomaksujen korotukset ylemmissä maksuluokissa eivät ole menneet lävitse niissä kaupungeissa, joissa keskituloisilla on vahva asema päätöksenteossa.

Toiseksi uudistukset epäonnistuvat lyhyen ja pitkän aikavälin intressien välisen jännitteen takia. Lyhyellä aikavälillä jokin uudistus voi hyvinkin palkita intressiryhmien etuja ja olla siten politiikassa mielekäs. Välttämättä näin ei ole pitkällä aikavälillä. Esimerkkinä voidaan mainita ajankohtainen ehdotus alkoholipolitiikan uudistamisesta. Siinä lyhyellä aikavälillä voitot yksityistetään ja pitkällä aikavälillä kustannukset siirretään yhteiskunnan kannettavaksi. Lopputuloksena ei ole raittiimpi kansakunta.

Suomen julkinen hallinto on yksi maailman parhaista, joten jos jossakin, niin Suomessa uudistusten toimeenpanokyvyn pitäisi olla kunnossa

Kirvestä ei kuitenkaan kannata heittää kaivoon. Vertailevien tutkimusten mukaan Suomen julkinen hallinto on yksi maailman parhaista, joten jos jossakin, niin Suomessa uudistusten toimeenpanokyvyn pitäisi olla kunnossa. Suomessa on myös lukuisia esimerkkejä onnistuneista uudistuksista myös 2000-luvulta. Näistä ehkä parhaiten on onnistunut asunnottomuuden vähentämisen ohjelma.

Vuonna 2008 aloitetun uudistuksen perusidea oli yksinkertainen. Sen mukaan paras lääke asunnottomuuteen oli ilman ehtoja annettava oma asunto, joka puolestaan mahdollistaa elämänhallinnan parantamisen. Se ei siis edellyttänyt raittiutta tai puhtaita luottotietoja, vaan ainoastaan sitoutumista asumisyksikön sääntöihin. Samalla asuntolat muuttuisivat asunnoiksi: asuntolan sijaan tulisi koti.

Tämän niin sanotun Asunto ensin -periaatteen toimeenpanon edessä oli lukuisia esteitä. Kohderyhmä oli monella tapaa haastava, kunnat eivät olleet sitoutuneet tavoitteeseen, asia ei ollut äänestäjille keskeinen, yksikkökustannukset asiakasta kohden olivat suuret ja toimeenpano edellytti peräti kuuden ministeriön tai rahoittajan poikkihallinnollista yhteistyötä. Asiaan liittyi myös moralisoivaa pohdintaa juoppojen hyysäämisestä.

Haasteista huolimatta uudistus onnistui erinomaisesti. Asunnottomuus väheni merkittävästi sen kovassa ytimessä ja ihmiset saivat asuntolapaikan sijasta oman kodin. Ohjelmasta tehdyt ulkopuoliset arvioinnit (siirryt toiseen palveluun) osoittavat asunnottomuuden vähentämisohjelman onnistuneen olennaisilta osiltaan.

Olen tutkinut tämän ohjelman menestyksen takana olevia tekijöitä. Niistä kolme nousee ylitse muiden.

Ensinnäkin ohjelmalla oli selvä tehtävä. Siihen ei sisältynyt korulauseita tai toiveajattelua, vaan hallituksen antama tehtäväksianto oli yksiselitteinen ja kaikkien osapuolten ymmärrettävissä. Hankkeelle annettiin määrällinen tavoite ja eri osapuolia sitova ja rahoituspäätöksiä rytmittävä aikataulu.

Ratkaisevaan rooliin nousi kyky paimentaa ministeriöt ja kunnat yhteisen tavoitteen taakse

Toiseksi hankkeesta vastanneet ministerit ja virkamiehet sekä osoittivat hyvää johtajuutta valmistelussa että käyttivät riittävästi heille annettua valtaa ohjelman rakentamisessa. Ratkaisevaan rooliin nousi kyky paimentaa ministeriöt ja kunnat yhteisen tavoitteen taakse. Ohjelmassa muun muassa oli suuri riski, että jotkut kunnat jättäisivät asunnottomuuden vähentämisen naapurikunnan kannettavaksi ja ohjaisivat omat asunnottomansa naapurikuntaan asumaan. Tämä estettiin sitouttamalla tai ehkä pikemminkin velvoittamalla kaikki isot kunnat mukaan.

Kolmanneksi se pystyi vakuuttamaan osapuolet siitä, että uudistus olisi pitkällä aikavälillä sekä toimiva investointi ihmisten elämänlaatuun ja kustannustehokas että juurrutettavissa pysyväksi toiminnaksi. Kyse ei ollut siis ollut hankkeesta joka alkaa ja loppuu, vaan toimintamallin pysyvästä uudistamisesta. Tämä sitoutti hanketulvan alla ähkivät toimijat miettimään toimintamallinsa uudestaan.

Nämä Asunto ensin -ohjelman toimeenpanon kolme periaatetta – selkeys tehtäväksiannossa, johtajuus valmistelussa ja vakuuttavuus juurruttamisessa – soveltuvat suuntaviivoiksi myös muille ajankohtaisille sosiaali- ja terveyspoliittisille uudistuksille.

Tänäkin jouluna tuhannet haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset ovat omissa kodeissaan ja sytyttävät kynttilät omille ikkunoilleen tuon ohjelman seurauksena.

Suomalaisilla on oikeus samanlaisiin menestystarinoihin myös muissa sosiaali- ja terveyspoliittisissa uudistuksissa.

Juho Saari

Kirjoittaja on sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Tampereen yliopistossa. Juho Saari yrittää löytää yhteiskunnasta järjestystä ja mekanismeja siellä missä on ensisilmäyksellä kaaosta ja epäselvyyttä. Saari vuorottelee tällä kolumnipaikalla Janne Riiheläisen, Marko Kilven ja Sinikukka Saaren kanssa.