Joulukolumni: Bengt, Jorma ja Arska joulupöydässä

Työelämästä kohkataan kovasti, mutta oikeastaan kyse on yhteisöllisyydestä, kirjoittaa vieraileva kolumnistimme Riku Siivonen.

hyvinvointi
Riku Siivonen
Riku SiivonenKalevi Rytkölä / Yle

Finlandia-talon kamarimusiikkisalissa on leppeä tunnelma, kun Jorma Ollila haastattelee ystäväänsä, nobelisti-taloustieteilijä Bengt Holmströmiä. ”Benny, mitä sä ajattelet Nokian optioista, olivatko ne liioiteltuja”, Ollila kyselee kysymyksiään. Yleisössä ovat niin pääministeri Juha Sipilä kuin aina niin tyylikäs bisnesnainen, Lenita Airisto.

Ollilan puvun housuissa on ”upslaagit” eli käänteet lahkeissa. Sellaiset ovat ehkä tulleet muotiin, sillä pitkään aikaan niitä ei ole näkynyt kuin juoppojen, katujen arskojen housuissa, joita he ovat saaneet lahjoituksena.

Tiedän arskojen pukeutumisesta, sillä työskentelen osan ajastani Helsingin Diakonissalaitoksella, joka majoittaa Kallion kaupunginosan reunalla sijaitsevassa korttelissaan niitäkin retkuja, joita kukaan muu ei suostu asuntoihinsa ottamaan. Eikä asunnon saamiseksi edellytetä edes päihteettömyyttä. Näillä miehillä ja naisilla ei ole työpaikkaa, sillä päihteet ovat jo kauan aikaa sitten muuttuneet harrastuksesta elämäntavaksi. Viikonlopun palkintopullosta on tullut aamupala.

Bengt Holmström on sopimusteorian edelläkävijä. Hän on pohtinut monelta kantilta, milloin kannustimet ja palkkiot ovat esimerkiksi yrityksessä järkeviä ja milloin eivät. Niihin liittyy epäsymmetrian käsite – joku tietää tai kuvittelee jotain, mitä toinen ei. Kun asiat ovat epäsymmetriassa, syntyy loukkuja. Näistä aiheista Holmström vastailee kysymyksiin hajanaisesti ja naurattaa välillä sopivilla lohkaisuilla yleisöä. Sitten, yhtäkkiä, hän kuitenkin havahtuu, suoristaa hiukan itseään ja alkaa puhua vapautuneemmin, vähän niin kuin suoraan sydämestä.

Työpaikka on nimittäin ihmiselle paljon muutakin kuin paikka, josta ansaitaan rahaa

Holmström alkaa puhua väistämättömästä muutoksesta. Työ ja pysyvät työpaikat – sellaisena kuin me ne nyt käsitämme – katoavat. Se on järisyttävä ja uusi muutos etenkin keskiluokalle, mutta ei pelkästään talouden, vaan ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Hyvinvointi on uhattuna, mutta ei sen vuoksi, että ihmisillä ei ole rahaa. Työpaikka on nimittäin ihmiselle paljon muutakin kuin paikka, josta ansaitaan rahaa.

”Siellä ovat kaverit, siellä järjestetään juhlia, siellä eletään arkea, siellä eletään rutiineja”, Holmström kuvaa.

Työpaikka on siis tuottanut merkityksen elämälle.

Merkitys. Tarkoitus. Syy olla. Miten sen nyt sitten sanoittaakaan. Holmström osuu paikkaan, jossa me kaikki kohtaamme, niin rikkaat kuin köyhät. Se on jotain rahaa ja materiaalista hyvinvointia suurempaa. Joillekin se voi olla hengellistä, toiselle henkistä ja kolmannelle ja varsinkin neljännelle jotain hyvin konkreettista.

Luojan lyömiltä, asunnottomuudelta pelastetuilta arskoilta kysyttiin, että miten voitte

Helsingin Diakonissalaitoksella tuota risteyskohtaa alettiin miettiä kauan sitten, kun vastaan alkoi tulla samanlaisia havaintoja. Luojan lyömiltä, asunnottomuudelta pelastetuilta arskoilta kysyttiin, että miten voitte. Yksi ja monikin sanoi: ”On ihan kiva, että on ruokaa, ja on tosi hienoa, että on asunto. Mutta on sellainen ongelma, että vituttaa.”

Heiltä puuttui joku paikka, tila tai yhteisö, jossa olla mukana, tehdä jotain, toimia, antaa muille ja itselle. Arskan lausunnossa kiteytyy se, miksi sekä oikeisto- että vasemmistopoliitikot ovat perusteeseissään väärässä. Oikeisto väittää haluavansa luoda työtä, koska se kuvittelee, että työ sinänsä – vaikka yrittäjänä tai pätkätyöläisenä tai tarvittaessa töihin tulevana tuntityöläisenä – toisi ihmisille hyvinvointia. Vasemmisto on taas väärässä kuvitellessaan, että toimeentulo sinänsä loisi hyvinvointia – tai että olisi mahdollista järjestää kaikille ihmisille se pysyvä työpaikka ja yhteisö.

Finlandia-talolla Bengt Holmström jatkaa puhettaan. Yhteiskunnallinen epäsymmetria on nyt sukupolvista. Vanhempi sukupolvi, ay-sukupolvi, elää maailmaa, joka on poistumassa. Nuoremmat, niin sanottu maksajasukupolvi kipuilee, koska se tuntee muutoksen nahoissaan. Harva tuntuu tarjoavan ratkaisuja uuden maailman tarjoamiin haasteisiin.

Yhteisöjä, tekemistä ja tarkoitusta pitää luoda

Osa meistä on ehkä pysyvästi jo nyt työelämän ulkopuolella. Itse asiassa heitä on arskojen lisäksi jo yli puolet suomalaisista. Kun vanhusten osuus väestöstä kasvaa ja työ muuttuu, heitä on koko ajan enemmän. Silloin me emme yhteiskuntana selviä, jos heille ei löydy jotain muutakin kuin tulonsiirtoja. Yhteisöjä, tekemistä ja tarkoitusta pitää luoda. Siitä pitää tulla elimellinen osa palvelutuotantoa ja koko meidän ajatteluamme.

Sillä yhteisöön me kiinnitymme, olkoon se korttelikerho, narkkien bändiprojekti tai vaikka perhe, niillä joilla sellainen on. Aika moni meistä viettää joulua suvun tai perheen kanssa, vaikka aina ei oikein huvittaisi. Tilanne voi olla hyvinkin epäsymmetrinen: olet ostanut sinappia, mutta anopin mielestä väärää. Palkkiota ei tule, vaikka luulit.

Kuitenkin kokoonnumme siihen pöydän ääreen. Luulen, että syy on pohjimmiltaan se, että kaiken kuonankin alla sukulaiset kinkun ympärillä tuntuvat jossain syvällä meissä merkitykseltä. Se ei ole syy elää, mutta yksi syy olla. Pienen hetken elämän tarkoitus on ojentaa anopille sitä saakelin sinappia.

Riku Siivonen

Vieraileva kolumnistimme Riku Siivonen on Viesti-lehden päätoimittaja. Toimittajana, kolumnistina ja käsikirjoittajana hän on keskittynyt yhteiskunnallisiin aiheisiin.