Kolumni: Syntyykö kasvu työpaikkoja luomalla vai tuhoamalla?

Työvoiman määrä ja teknologinen kehitys eivät ole tae uusista työpaikoista. Ehkä jopa päinvastoin, kirjoittaa Roope Mokka.

talouskasvu
Roope Mokka
Roope MokkaTiina Jutila / Yle

Jotain merkillistä on meneillään.

Vielä kymmenen vuotta sitten Suomea pidettiin edistyksellisenä maana. Kansainväliset lehdet kävivät Suomessa haistelemassa uutta. Täällä lapset tähystivät jatkuvasti kännyköihin ilmaantuvia tekstinpätkiä. Tässä huumassa kansantaloutta pyrittiin kasvattamaan satsaamalla korkean osaamisen ja jalostusasteen tuotantoon.

Nyt mennään toiseen suuntaan. Suomessa kokeillaan perustuloa ja solmitaan kilpailukykysopimuksia. Molempien uskotaan lisäävän työvoiman tarjontaa. Perustulon on määrä poistaa kannustinloukkuja niin, että on aina taloudellisesti kannattavaa ottaa vastaan töitä. KiKy-sopimuksen tarkoitus on laskea palkkoja, eli pienentää palkkaamisen kynnystä, ja siten lisätä työvoiman määrää. Poliitikkojen ja talousviisaiden mielestä juuri näin Suomi saadaan nousuun.

Hallituksen logiikka voi tuntua järjettömältä, mutta on peräisin arvostetun kansantaloustieteilijän Robert Solowin opeista. Nobelisti Solow selittää talouden kasvua hyvin yksinkertaisesti. Solowin mukaan talouden kasvun voi typistää kaavaan: Kerro työvoiman määrän työvoiman kyvyllä käyttää teknologiaa.

Teknologian kehitys vuotaa työtä sinne, missä työvoima on halvinta

Voiko mikään olla enää yksinkertaisempaa? Mahdollisimman monta ihmistä kun vain käyttää mahdollisimman tehokkaita koneita, niin kasvua syntyy. Kansainvälinen pääoma hakeutuu sinne, missä työvoima koneineen sijaitsee. Sen kummempaa selitystä ei hallituksemme kasvulle kaipaa.

Niinpä nyt Sipilä kumppaneineen puristaa yhä lisää työvoimaa markkinoille. Se näyttää tämän kaavan valossa olevan helpoin tapa kasvattaa taloutta.

Sipilän selitysmalli on yksinkertaisuudessaan kiehtova, mutta herää kysymys siitä, onko se enää totta. Teoriassa Solowin opit pitävät yhä paikkansa, mutta kasvun kokonaiskuva ei ole niin yksinkertainen kuin hän antaa ymmärtää. Ennen kaikkea Solow on teoreetikko. Hän tarkastelee taloutta ylhäältä käsin. Solowilainen poliitikko on niin ikään kiinnostunut tilastoista ja miettii nyt, miten niiden lukuja voisi muuttaa.

Mutta pureudutaanpa hetkeksi Solowin käsitteisiin. Kasvu on työvoiman määrä kertaa teknologian kehittyneisyys, Solow väittää. Minä taas väitän, että tämä yhtälö ei enää pidä aukottomasti paikkaansa. Teknologian ja työvoiman suhde on muuttunut. Teknologian vaikutus työhön ei olekaan niin yksinkertainen kuin 1900-luvun loppu antoi ymmärtää.

Ensinnäkin, teknologian kehitys on johtanut siihen, että työpaikkoja globalisoidaan ja työnantajayritykset korvaantuvat arvoketjuilla. Eli teknologian kehitys vuotaa työtä sinne, missä työvoima on halvinta, ei vain sinne missä työvoima on osaavinta. Kehittynyttä teknologiaa käyttävä teknologia osaa siis ostaa mistä päin maailmaa vain.

Digitaalisessa kilpailussa pärjäävät vain yritykset, joiden tuotteet ovat ilmaisia tai lähes ilmaisia ja niitä käyttävät kaikki

Toiseksi, teknologian kehitys tarkoittaa sitä, että ihmiset voivat tulla entistä suoremmin yhteen ja tehdä asioita, tuottaa palveluita, vaihtaa ja käydä kauppaa ja näin luoda arvoa. Facebook-ryhmät tuhoavat taloutta, kun voidaan ostaa ja myydä vailla kauppaa välissä, samoin Wikipedia vie taloudellista arvoa sekä kustantajilta että mainostajilta. Kun välikädet häipyvät, työpaikkoja tarvitaan yhä vähemmän.

Kolmanneksi, teknologian kehitys on johtanut siihen, että tässä digitaalisessa kilpailussa pärjäävät vain yritykset, joiden tuotteet ovat ilmaisia tai lähes ilmaisia ja niitä käyttävät kaikki. Digitaalisella ajalla näyttääkin olevan kahdenlaisia yrityksiä. Niitä, jotka pyrkivät monopoliasemaan, ja niitä jotka auttavat monopoliaseman pitämisessä. Ilmaiset tuotteet ja palvelut eivät näy kasvavana taloutena tai tuottavuutena. Kun hinnat laskevat, talous ei kasva.

Neljänneksi, teknologian kehitys on johtanut siihen, että työpaikkoja automatisoidaan jälleen kovaa vauhtia. Eli ammatit muuttuvat ja häviävät, nykyisten ammattien tarve ja työpaikkojen määrä vähenevät radikaalisti. Kaikki työ ei tietenkään häviä, mutta olemme aloittaneet epäreilun kamppailun koneen ja työvoiman välillä. Eli teknologia ja työvoima eivät aina pelaakaan yhteen.

Eikä siinä kaikki. Myös yhtälön toinen puoli on muuttumassa. “Työvoima” on muutoksessa. Merkittävin muutos työvoimassa on sen siirtyminen eläkkeelle. Nyt ja seuraavien vuosikymmenten ajan kolmannes länsimaiden ja Kiinan väestöstä on eläkkeellä.

Meille lopuille työ tarkoittaa enenevässä määrin hyvin liukasta ja ainaisesti karkuun pyrkivää otusta, jolla ei näytä olevan selkeää suhdetta työaikaan eikä siitä saatavaan korvaukseen.

Me emme voi enää taistella koneita vastaan

Ei siis ihme, että hyödyttömyyden aave kummittelee kansakuntien yllä ajaen niitä taaksepäin katsovaan populismiin. Trump, Le Pen ja Brexit lupaavat paluuta teolliseen aikaan, jossa pääoma ei huitele maailmalla vaan on kiinni tehtaissa työllistämässä kouluttamattomia valkoisia miehiä.

On silti väistämätöntä, että digitalisaatio ja globalisaatio murtavat kasvun, tuottavuuden ja hyvinvoinnin yhteyden. Arvonmuodostus ja ihmisten toimeentulo perustuvat tulevaisuudessa entistä vähemmän tavaroiden tuotantoon ja kulutukseen ja nykyistä suoraviivaisemmin ihmisten toimintaan ja vuorovaikutukseen.

Ihmisiä ei voida enää pitää työvoimana, vaan toimeliaina, uteliaina arvonluojina ja ongelmanratkaisijoina. Me emme voi enää taistella koneita vastaan, vaan meidän on otettava ne avuksi toimissamme.

Tämä arvonmuodostuksen logiikan muutos on jo pitkällä, ja siksi teollisen ajan toimintamalleihin perustuva politiikka ei enää pysty turvaamaan hyvinvointia.

Tämä voi myös tarkoittaa sitä, että talouden ja teknologian hallitsema käsitys siitä, miten ihminen voi olla hyödyllinen, musertuu oman painonsa alle. Tätä menetystä tuskin moni itkee. Talous ja teknologia ovat tylsiä välineitä, joiden päämääränä on lisätä meidän kykyämme toimia tässä maailmassa. Ei toisinpäin.

Emme ole täällä käyttämässä koneita kasvattaaksemme taloutta, vaikka Solowin teoreemasta näin voisi päätelläkin.

Roope Mokka

Kirjoittaja on tulevaisuudentutkija, joka uskoo, että elämme juuri nyt ihmiskunnan historian parasta ja epävarminta aikaa. Mokka työskentelee ajatushautomo Demos Helsingissä ja on toinen sen perustajista. Hän vuorottelee tällä kolumnipaikalla Matias Möttölän, Erkki Virtasen ja Anne Brunilan kanssa.