Kiina aikoo lähettää ensimmäisenä luotaimen kuun "pimeälle puolelle"

Myös Marsissa käyvä luotain on suunnitteilla vuoteen 2020 mennessä. Kiinan mukaan sen avaruusohjelma on rauhanomainen, mutta se on kokeillut satelliittien tuhoamista ohjuksilla.

Avaruusohjelmat
kaksi avaruuslentäjää
Kiinan taikonautit eli avaruuslentäjät Chen Dong (vas.) ja Jin Haipeng (oik.) vilkuttivat läksiäistilaisuudessa ennen 30 päivän avaruuslentoaan lokakuussa.HOW HWEE YOUNG / EPA

Kiina aikoo olla ensimmäinen valtio, jonka luotain laskeutuu hallitusti kuun niin sanotulle pimeälle puolelle eli maapallosta katsoen kauemmalle puoliskolle. Luotaimen on tarkoitus lähteä matkaan vuoteen 2018 mennessä.

Kiinan hallitus julkaisi tiistaina dokumentin, jossa kerrotaan sen avaruusohjelman suurisuuntaisista tavoitteista. Kuun lisäksi Kiina tähtää Marsiin, jonne on tarkoitus lähettää luotain vuoteen 2020 mennessä.

Dokumentin mukaan Marsissa käyvän luotaimen on määrä myös tuoda takaisin näytteitä planeetalta. Luotaimen pitäisi tutkia aurinkokunnan syntymää ja kehitystä sekä etsiä maapallon ulkopuolista elämää.

Kiina on aikaisemmin kertonut, että se aikoo tehdä miehitetyn kuulennon vuoteen 2036 mennessä. Tällä kertaa tavoitetta ei mainittu.

Satelliitteja tuhoavia ohjuksia kokeiltu

Kiinan asevoimilla on keskeinen rooli avaruusohjelman kehittämisessä. Dokumentin mukaan avaruusohjelman yksi tarkoitus on suojemma Kiinan turvallisuutta.

Kiina kuitenkin kertoo, että sen avaruusohjelma on rauhanomainen ja että se vastustaa asevarustelua avaruudessa. Kiina painottaa, että ohjelmalla on tärkeä rooli talouden, tieteen ja teknologian kehittämisessä.

Yhdysvaltojen mukaan Kiina pyrkii kasvattamaan sodan ajan valmiuksia avaruudessa. Kiina on muun muassa kokeillut satelliittien tuhoamista ohjuksilla.

Pysyvä avaruusasema ensi vuosikymmenellä

Kiina on kehittänyt avaruusohjelmaansa voimakkaasti viime vuosina. Se teki ensimmäisen miehitetyn avaruuslentonsa vuonna 2003.

Kiinan pisin miehitetty avaruuslento päättyi marraskuussa. Kaksi kiinalaista taikonauttia eli avaruuslentäjää oleskelivat 30 päivää väliaikaisella Tiangong 2 -avaruusasemalla.

Maan tavoitteena on laukaista pysyvä avaruusasema maata kiertävälle radalle kuuden vuoden kuluttua.

Lähteet: AP, Reuters