Muutkin puijaavat kuin Mariah Carey – Ylen äänisuunnittelijalta synninpäästö suun aukojille

Suloääninen maailmantähti pöyristytti uudenvuoden keikalla, kun tekniikkamoka teki nauhoitetut lauluosuudet kiusallisen selviksi. Suomessa tapa on tyypillisin, kun artistit esittävät upouusia sinkkujaan.

laulaminen
Mariah Carey
Mariah CareyAlba Vigaray / EPA

Viime päivinä on kummasteltu äänivirtuoosi Mariah Careyn pieleen mennyttä esiintymistä kuuluisissa New Yorkin uudenvuoden juhlissa. Jotain selittämätöntä meni tekniikassa mönkään, laulajattaren oli vaikea pysyä taustamusiikin mukana ja loppua kohti oli vaivaannuttavan selvää (siirryt toiseen palveluun), että maailmantähden laulu kantautui nauhalta. Taltiointi on levinnyt netissä kulovalkean tavoin.

Carey ja keikkajärjestäjä kiistelevät nyt keskenään kenen syytä katastrofi oli, mutta syyllisestä riippumatta suuri yleisö kokee tulleensa petkutetuksi.

Ylen äänisuunnittelija Mika Hautamäeltä kuitenkin löytyy ymmärrystä laulunauhaa soittaville artisteille.

– Ei se mitenkään harvinaista ole, että näin on välillä tehty, kertoo Suomessa useissa televisiokonserteissa työskennellyt Hautamäki.

– Yleensä se johtuu siitä, että aikataulullisesti ei ole mahdollista toteuttaa (oikealla laululla) tai ei ole niin paljoa tekniikkaa, että pystyttäisiin tekemään oikea live-esitys sellaisenaan. Sitten mennään vähän halvemman kautta, Hautamäki kuvaa suomalaista todellisuutta.

Varsinkin tapahtumissa, joissa laulaja tulee esittämään yhden kappaleen, se on Hautamäen sanoin "monesti täysin playbackinä".

Nauhalla saatetaan säästellä ääntä

Tyypillisin playback-tilanne on Hautamäen mukaan sellainen, jossa artisti markkinoi televisioesiintymisellä upouutta kappaletta.

– Artisti voi haluta pelata varman päälle vähän vieraamman kappaleen, jota ei ole paljon ehditty treenata. Jos uusi biisi halutaan markkinoille, voi olla että se on täyttä playbackiä.

Kun keikkaa pukkaa, huippuartistinkin ääni kärsii jatkuvassa koetuksessa. Rasittunutta ääntä voidaan Hautamäen mukaan säästellä soittamalla lauluosuutta nauhalta haasteellisimmissa kappaleissa.

Televisiokonserteissa laulunauhaan turvautuva tähti käyttää sellaista raitaa, joka on jonkin aiemman live-keikan nauhoite, jotta se kuulostaa ympäristössään levyversiota aidommalta.

Nykypäivän artistin täytyy osata laulaa oikeasti

Nimiä emme ammattilaiselta utele, mutta taitavimpina kultakurkkuinakin pitämämme suomalaisartistit laulavat silloin tällöin huomaamattamme nauhalta. Äänisuunnittelija Hautamäki kertoo tilanteista, joissa artistin on ollut tarkoitus esiintyä lavalla jopa liveorkesterin säestyksellä, mutta laitteet ovat rikkoutuneet. Tällöin pakko sanelee, että kaikki laulua myöten soitetaan nauhalta tai koko keikka perutaan.

Jotain vastaavaa saattoi tapahtua Mariah Careyn uudenvuoden keikallakin.

– 90-luvullahan oli artisteja, jotka eivät edes olleet itse laulaneet omia kappaleitaan. Kyllä täydellinen playback-kulttuuri, jossa kaikki tuli levyltä koko ajan, on jäänyt viimeistään 2000-luvun alulle, Hautamäki huomauttaa.

– Levymyynnillä ei enää artisti elä, niin silloin on osattava livenäkin laulaa. Nykyään levyllä markkinoidaan live-esityksiä.