Duetto Arttu Wiskarin kanssa teki isänsä menettäneestä oululaisesta Henrystä tähden – "Joka hetki voi muuttaa elämän"

SuomiLoven yllätyksestä alkoi matka, joka teki oululaisen Henry Raatikaisen haaveista totta Helsingin Tavastialla.

viihde
Uutisvideot: Duetto Arttu Wiskarin kanssa
Uutisvideot: Duetto Arttu Wiskarin kanssa

Nyt jännittää niin paljon että ei oikeastaan edes jännitä, ajatteli Henry Raatikainen, 21, lauantaina noustessaan helsinkiläisen Tavastia-klubin lavalle laulaja Arttu Wiskarin kanssa.

– Kun kutsu esiintymään tuli, monet lukot aukesivat, Henryn äiti Hanna Ikonen kertoo.

– Ajateltiin, että nyt eletään täysillä. Maanantaina ehtii kyllä taas rekkaa ajamaan!

Keikkaa edelsivät odotuksen ohentamat neljän tunnin yöunet, viime hetken treenit duettona esitettävästä Mökkitiestä oululaisessa karaokeravintolassa, aamuseitsemältä aloitettu automatka ja syömättömät eväät - vieläkin hotellihuoneen pöydällä voipaperissa.

– Ei me pystytty aamupalaa edes maistamaan, Hanna Ikonen nauraa

Lauantai-ilta Tavastia-klubilla Helsingissä teki oululaisesta Henry Raatikaisesta hetkeksi tähden paitsi äidin myös yleisön silmissä. Mutta matka oman minän tähteyteen alkoi tosin jo paljon aiemmin.

Arttu Wiskari ja Henry Raatikainen Tavastialla 7.1.2017
Seppo Ahava / Yle

– Tämän keikkakutsun jälkeen ja Henryn esiintymistä katsellessa tulivat pintaan ihan kaikki tunteet ikävästä ylpeyteen. Olen itkenyt, olen nauranut ja olen tuntenut käsittämätöntä kiitollisuutta, Hanna Ikonen sanoo.

Kunnioitus isän muistolle

15-vuotiaana isänsä äkillisesti menettäneelle Henrylle Arttu Wiskarin Mökkitie on ollut kappale, josta poika on saanut voimaa surun käsittelemiseen. Tuon kappaleen Henry ja Arttu myös esittivät Tavastian-keikalla. Ja tuon kappaleen Hanna-äiti toivoi pojalleen Ylen SuomiLove-ohjelmassa. Henryn ja Artun jakso nähtiin televisiossa jouluaattona.

Kun mahdollisuus kertoa tarina Ylen SuomiLove-ohjelmaan vuosi sitten tuli, Hanna ei epäröinyt. Ja kun Arttu Wiskari lopulta asteli kuvausryhmän kanssa Hannan ja Henryn pihaan viime kesänä – suhde syntyi hetkessä.

– Tämä matka on ollut huikea minulle ja Henrylle äitinä ja poikana. Miten yksi kappale onkaan voinut lopullisesti murtaa muurit välitämme ja miten me olemme sen avulla päässeet käsittelemään suruamme ja kohtaamaan toisemme uudella tavalla, Hanna Ikonen kuvailee.

Arttu Wiskarin Facebook-viesti pysäytti

Myös artisti itse liikuttui Henryn ja Hannan tarinasta. Wiskari kirjoitti äskettäin Facebookissa, miksi halusi pyytää Henryä esiintymään kanssaan Tavastialle.

”Mä halusin viedä Henryn ja koko perheen kokemuksen vielä astetta syvemmälle.”

Hanna on tyytyväinen siitä rohkeudesta, joka sekä artistilla että Henryllä on ollut viedä tarinaa eteenpäin.

– Onhan tämä ainutlaatuista. On me käyty keikoilla takaovella aina juttelemassa ja varmasti tullaan seuraaman Artun uraa nyt enemmän ja uskon, että ollaan kyllä tekemisissä. Vaikka kyse oli aluksi yhdestä ohjelmasta, kaikki on nyt niin paljon enemmän. Koskaan ei voi tietää, miten elämän suunta muuttuu, kun uskaltaa olla rohkea ja avoin, sen nyt ymmärrän. Eikä mistään selviä ilman kyyneleitä. Mutta ei haittaa. Antaa tulla vaan.