Analyysi: Poliitikoiden valta tulevaisuuteen on kaventunut – niin myös SDP:ssä

Timo Harakka haluaa tehdä SDP:stä tulevaisuuspuolueen, mutta Antti Rinteen mielestä puolue on jo sitä nyt. Poliitikoiden valta on kuitenkin kaventunut, kirjoittaa politiikan toimittaja Hannu Tikkala.

politiikka
Hannu Tikkala
Hannu TikkalaDerrick Frilund / Yle

– Kun tapaan nuoria ihmisiä paljon kentällä, niin kyllä puolueeseen on vetoa. Jos katsoo viime eduskuntavaaleja, niin alle 24-vuotiaiden kannatusprosentti on lähelle 20 prosenttia, puheenjohtaja Antti Rinne sanoo.

– Pakko sanoa Antti, että näkemys on turhan optimistinen. 7,5 prosenttia on SDP:tä äänestäneiden alle 50-vuotiaiden osuus viime eduskuntavaaleissa, puheenjohtajaehdokas Timo Harakka vastaa.

Lukuihin 7,5, 14 ja 20 tiivistyykin puheenjohtajakiertueen keskeisin kiistakysymys Kuopion kaupungintalolla. Luvulla 14 Harakka viittaa Yle Uutisten teettämään tutkimukseen.

Tutkimuksessa kyseinen osuus vastanneista arvioi, että SDP:llä löytyy kykyä uudistaa Suomea.

Kun Harakan mukaan nykymenolla SDP on pikkupuolue "huomisen suomalaisille", Rinteen mukaan demarit on jo tulevaisuuspuolue.

SDP ja nykyinen puheenjohtaja Rinne eivät voi puolustella tulosta, jolla vastaajat arvioivat demareiden uudistuskykyä. Luku on huono ja puolue sijoittuu kuuden puolueen mittauksessa toiseksi viimeiseksi.

Tämän lisäksi vastaajista vain alle kymmenes pitää demareiden johtajia vetovoimaisina.

Mikäli luupin alle otetaan nuorten äänet, tilanne ei välttämättä ole yhtä lohduton kuin Harakka antaa ymmärtää. Tuoreimman Eduskuntavaalitutkimuksen mukaan alle 24-vuotiaista 21 prosenttia äänesti SDP:tä vuonna 2015.

Luku nousi edellisistä vaaleista yhdeksällä prosenttiyksiköllä. Sen sijaan 25–44-vuotiaissa tilanne näyttää paljon heikommalta. Kannatus jäi alle 10 prosentin, mutta luvut ovat paremmat kuin Harakan mainitsema 7,5 prosenttia.

SDP:n kannatus eri ikäryhmissä eduskuntavaaleissa 2015
Yle Uutisgrafiikka

Harakka viittaa On-Time-tutkimusyhtiön lukuihin, jotka näyttävät SDP:n kannalta heikoimmilta. Rinne taas parhaisiin mahdollisiin lukuihin.

Lukuihin liittyy annos poliittista matematiikkaa, jossa nostetaan itselle sopivia lukuja esille.

Mutta onko SDP tulevaisuuden puolue kuten Rinne antaa ymmärtää?

Emeritusprofessori Heikki Paloheimo on tutkinut artikkelissaan politiikan syklejä ja poliittisen kentän uusjakoa. Paloheimo ajoittaa sosiaalidemokraattien kulta-ajan 1900-luvun alusta aina 1970-luvulle saakka.

Sosiaalidemokraattisten puolueiden kannatusta Euroopassa nosti teollistuminen, yleisen äänioikeuden yleistyminen ja puolueiden osallistuminen parlamentaariseen politiikkaan hyvinvointivaltion rakentamiseksi.

Kun 1930-luvun lama iski täydellä voimalla Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan, aika alkoi olla kypsä valtion roolin kasvattamiseen talouden ohjaamisessa. Valtion osallistumisesta talouteen tuli Paloheimon mukaan keskeinen kysymys poliittisessa kilvoittelussa vasemmiston ja oikeiston välillä.

Sosialidemokraattiset puolueet kannattivat valtion osallistumista talouden suitsimiseen, kun taas oikeisto vastusti sitä. Aika palveli sosialidemokraattisten puolueiden sanomaa, varsinkin kun teollisuusväestö pääsi äänestämään parlamenttivaaleissa.

Teoreettisen kehyksen valtion taloustalkoisiin loivat muun muassa John Maynard Keynes ja lordi William Beveridge. Keynesin mukaan valtion piti tasoittaa taloussuhdanteita: laskukaudella valtion tuli elvyttää taloutta investoinneilla ja nousukaudella taas tiukentaa taloudenpitoa.

Lordi Beveridge puolestaan loi ohjelman, jolla Britanniassa alettiin torjua köyhyyttä.

Vasemmistopuolueiden valta alkoi murtua 1970-luvulla. Öljykriisi löi laineet myös Suomeen, eikä Keynesin opeista näyttänyt olevan apua kriisin hoidossa.

Työttömyys ja hinnat alkoivat nousta yhtä aikaa. Samalla talouskasvu laahasi ympäri Eurooppaa.

Paloheimon mukaan kriisin seurauksena markkinoihin myönteisemmin suhtautuneet puolueet keräsivät kannatusta Euroopassa. Eri maat alkoivat sopia vapaakauppasopimuksia ja vapauttaa pääomien liikkumista rajojen yli.

Muutoksen jälkeen valtioille jäi vähemmän valtaa vaikuttaa yhteiskuntaan ja talouteen. Näin sosialidemokraattien oli entistä vaikeampaa täyttää lupauksiaan.

Sosialidemokraattien laskulle löytyi myös helpommin hahmotettavia syitä. 1970- ja 1980-luvuilta käynnistyi elinkeinorakenteen muutos, jolloin teollisuustyöväestön osuus kansasta pienentyi.

Samalla keskiluokan osuus kasvoi väestössä, eikä hyvinvointiyhteiskunnan kannattaminen ollut pelkästään työväenpuolueiden asia.

Kun osa oikeistopuolueista hyväksyi hyvinvointiyhteiskunnan omakseen, Paloheimon mukaan vasemmistopuolueet eivät enää erottuneet niistä.

Suurimman haasteen globalisaatio loi sosialidemokraattisille puolueille 1990-luvulta lähtien. Kannattajien parissa alkoi esiintyä tyytymättömyyttä, kun yritykset siirsivät työpaikkoja halvempien tuotantokustannusten maihin.

SDP:n kannatus eri ikäryhmissä eduskuntavaaleissa 2015
Yle Uutisgrafiikka

Puolueet ja valtio näyttivät olevan ilmiön edessä voimattomia ja vähitellen Euroopan poliittiselle kartalle ilmestyi populistisia puolueita.

Esimerkiksi eduskuntavaaleissa 2015 perussuomalaiset houkuttelivat työntekijöitä siinä määrin puoleensa, että siitä tuli kannatuksella mitattuna suurin työväenpuolue.

Mielenkiintoista kehityksessä on se, että perussuomalaisten kannattajat pitivät viime vaaleissa itseään oikeistolaisempana kuin eduskuntavaaleissa 2011. Samalla vain kolmasosa työntekijöistä piti itseään Suomessa vasemmistolaisena.

Tämä on huolestuttava ilmiö SDP:n kannalta, sillä sen kannatus pohjautuu yhä työväestöön.

Demareiden nykyisistä kannatuslukemista ei voi hakea vastausta siihen, onko SDP tulevaisuuden puolue nyt vai ei.

SDP:n kannatuskyselyiden kärkisijassa on paljolti kyse siitä, että perussuomalaisten kannattajat ovat olleet pettyneitä puolueen saavutuksiin hallituksessa. Samalla kokoomus ja keskusta ovat joutuneet puolustamaan julkisen talouden säästöjä.

Harakka on sanonut, että puolueen pitää löytää neljästä viiteen keskeistä kysymystä yhteiskunnassa ja tarjota vastaus niihin. Vastaukset ovat ainoa keino, jolla äänestäjät saa vakuutettua.

Eri asia on, pystyisikö SDP tarjoamaan äänestäjiä tyydyttäviä vastauksia Harakan johdolla. Vastauksia pitäisi löytyä muun muassa heikkoon talouskasvuun ja elinkeinorakenteen murrokseen.

Näihin kysymyksiin poliitikoilla on entistä rajallisempi vaikutusvalta, eikä yksikään puolue ole tässä mielessä tulevaisuuspuolue.