Kolme kuukautta Sipilä-kohuja: Näin asiat etenivät Terrafame-piposta Kateraan ja Chempolikseen

Pääministerin ympärillä on kuohunut jääviyskohu marraskuusta asti. Katso kalenterista, missä järjestyksessä kaikki tapahtui.

politiikka
Tapahtumia marraskuussa 2016.
Yle Uutisgrafiikka

Pääministeri Juha Sipilän kytkennät liike-elämään ovat nostaneet kanteluja oikeusasiamiehelle ja pohdintaa poliitikkojen ja liike-elämän välisten pelisääntöjen päivittämisestä. Näin tapahtumat marraskuussa alkoivat.

Marraskuu 2016: Terrafame, pipo ja Katera

11. marraskuuta

Talouspoliittinen ministerivaliokunta puoltaa Terrafamen kaivoksen pääomittamista 100 miljoonalla eurolla. Esittelijänä elinkeinoministeri Olli Rehn, puheenjohtajana pääministeri Juha Sipilä.

14. marraskuuta

Pääministeri vierailee Talvivaarassa ja antaa medialle lausunnon Terrafamen mainospipo päässä. Syntyy kohu.

17. marraskuuta

Kansan Uutiset lähettää pääministerille haastattelupyynnön pääministerin ja hänen läheistensä omistuksista. Tuleva juttu käsittelee myös Katera Steelin Terrafamelta saamaa urakkaa. Tämän haastattelupyynnön sisältöön eduskunnan oikeusasiamies tulee myöhemmin kiinnittämään huomiota.

18. marraskuuta

Valtioneuvosto lyö pääministerin johdolla lukkoon Terrafamen lisärahoituksen.

24. marraskuuta

Kansan Uutiset julkaisee juttunsa (siirryt toiseen palveluun), jossa kerrotaan Kateran urakasta ja Sipilän läheisistä suhteista Katera Steeliin. Pääministeri kiistää jutussa tienneensä Kateran liiketoimista, kun avainministerit päättivät 11.11. rahoituksesta.

25. marraskuuta

Yle jatkaa uutista ja kertoo (siirryt toiseen palveluun) Kateran saaneen Terrafamelta noin puolen miljoonan euron urakan. Sipilä syyttää uutista vihjailevaksi. Seuraa kirjeenvaihto, jossa Sipilä välittää toimittajalle 12 kansalaisilta saamaansa viestiä.

26. marraskuuta

Valtiovarainministeri Petteri Orpo pitää välttämättömänä, (siirryt toiseen palveluun)että pääministerin esteellisyys selvitetään. Sipilä pyytää itse selvitystä oikeuskanslerilta.

30. marraskuuta

Suomen Kuvalehti (siirryt toiseen palveluun)kirjoittaa pääministerin vaientaneen Ylen Terrafamea koskevaa uutisointia. Sipilä kiisti tiedotustilaisuudessa painostaneensa Yleä. Yle kiisti taipuneensa painostukseen.

Tapahtumia joulukuussa 2016.
Yle Uutisgrafiikka

Joulukuu 2016 – Kanteluita ja vastaus oikeusasiamiehelle

1. joulukuuta

Oikeuskanslerille ja oikeusasiamiehelle tulee Katerasta ja Terrafamesta yhteensä parikymmentä kantelua. Eduskunnan oikeusasiamies pyytää Sipilältä tarkkaa esteellisyysselvitystä.

14. joulukuuta

Sipilän ja Terrafamen yhteyksistä kirjoittanut Ylen toimittaja sekä hänen esimiehensä irtisanoutuvat.

21. joulukuuta

Juha Sipilä vastaa eduskunnan oikeusasiamiehelle. Hän kiistää olleensa esteellinen ja kertoo kuulleensa "mahdollisesta esteellisyydestä" ensi kertaa Kansan Uutisten haastattelupyynnön yhteydessä.

Tapahtumia tammikuussa 2017.
Yle Uutisgrafiikka

Tammikuu 2017 – Uusi kohu: Chempolis ja Fortum

3.-10. tammikuuta

Ylen haastattelemat oikeusoppineet kiinnittävät huomiota päivämääräristiriitaan Sipilän vastauksessa. Sipilä täsmentää oikeusasiamiehelle oma-aloitteisesti päivämääriä.

Tämä ei riitä vaan oikeusasiamies pyytää vielä uutta täsmennystä. Sipilä vastaa saaneensa tiedon Katera Steelin urakasta 21. marraskuuta.

10. tammikuuta: Chempolis-uutinen

Iltalehti kertoo Sipilän lasten osittain omistaman biojalostusteknologiayhtiö Chempoliksen 110 miljoonan euron tilauksesta. Pääministeri osallistui Chempoliksen kanssa samalle vienninedistämismatkalle helmikuussa 2016 ja tuntee yhtiön, sillä hän on Chempoliksen entinen osakas ja neuvonantaja.

Selviää, että valtionyhtiö Fortum pelasti syksyllä 2016 Chempoliksen konkurssilta ostamalla siitä osuuden. Sipilä kertoo, ettei tiennyt tästä.

Hallinto-oikeuden professori arvioi, että Sipilän pääministerin ja omistajaohjauksesta vastaavan ministerin salkut sekä pinnalle pulpahtelevat jääviyskysymykset saattavat alkaa haitata hallituksen työtä.

Sipilä kertoo Fortel Investin myyneen Kateran viiden prosentin osuutensa.

16. tammikuuta - Oikeusasiamiehen ratkaisua odotetaan

Itse pihvi eli vastaus siihen, oliko Sipilä esteellinen vai ei Terrafamen rahoituksesta päättäessään, selviää oikeusasiamiehen arvion mukaan aikaisintaan viikolla 3.

Muun muassa Åbo Akademin ja Vaasan yliopiston (siirryt toiseen palveluun) valtiosääntöasiantuntijat ovat jo julkisuudessa arvioineet, että Sipilä ei ole Terrafamen tapauksessa esteellinen.

Juttua korjattu 12.1. 2017 klo. 19.10 kappaletta 17. marraskuuta:

Kansan Uutiset ei laittanut haastattelupyyntöä Kateran urakasta vaan pääministerin ja hänen läheistensä omistuksista. KU:n jutussa Kateran tilausta käsitellään.