Kyproksen yhdistymisneuvottelut etenevät – osapuolet esittelivät suunnitelmakarttansa

Karttojen vaihtaminen on ensimmäinen kerta yli 40 vuoteen, kun kahtia jakautuneen Kyproksen johtajat ovat päässeet sovun hieronnassaan näin pitkälle.

Kypros
katu, jolla öljytynnyreistä ja hiekkasäkeistä rakennettu este
Kyproksen pääkaupungin Nikosian halki kulkee niin sanottu vihreä linja, joka jakaa maan kreikkalaiseen eteläosaan ja turkkilaiseen pohjoisosaan.KATIA CHRISTODOULOU / EPA

Kyproksen saaren kreikkalaisen ja turkkilaisen puolen johtajat ovat vaihtaneet keskenään ensimmäistä kertaa saaren hallintoalueiden jakamiseen liittyviä karttoja.

Karttoihin on määritelty osapuolten näkemykset hallintoalueiden jakautumisesta siinä tapauksessa, jos Kypros yhdistyisi. Kartat on talletettu YK:n tallelokeroon, kertoo uutistoimisto AP.

Kyproksen hallituksen edustajan mukaan neuvottelut kartoista mahdollisesti syntyvästä kompromissista alkavat myöhemmin.

Kyproksen kreikkalaisten johtaja Nicos Anastasiades ja saaren turkkilaisten johtaja Mustafa Akinci kokoontuivat maanantaina kolmipäiväiseen kokoukseen Sveitsissä, Genevessä. Hallituksen edustajan mukaan kaksikko päättää, milloin neuvottelut yhdestä ja ainoasta kompromissikartasta alkavat.

Kypros on ollut jakautuneena vuodesta 1974, jolloin Turkki miehitti saaren pohjoisen kolmanneksen.

Keskiviikkona tapahtunut karttojen vaihtaminen on ensimmäinen kerta Kyproksen yhdistymiseen tähtäävissä neuvotteluissa.

Neuvottelut jatkuvat kansainvälisellä tasolla

Tänään torstaina saaren johtajien yhdistymisneuvottelut jatkuvat kansainvälisellä tasolla, kun Turkin, Kreikan ja entisen siirtomaaisännän Britannian ulkoministerit tapaavat. Myös EU-johtajia ja YK:n edustajaa odotetaan paikalle Geneveen.

Tapaamisessa on tarkoitus neuvotella Kyproksen yhdistymisen jälkeisistä turvallisuuskysymyksistä.

Neuvotteluissa on vielä ratkaistava useita vaikeita asioita. Pohjois-Kyproksessa on 30 000 Turkin armeijan sotilasta, joiden vetäytymistä Kyproksen kreikkalaiset vaativat.

Lisäksi yli 40 vuoden takaiset omaisuuskiistat puhuttavat. Monet saaren asukkaista joutuivat jättämään kotinsa ja omaisuutensa, kun saari jakautui tiukasti kreikkalaisten ja turkkilaisten alueisiin. Neuvotteluissa on tarkoitus päättää myös siitä, kuinka moni entinen Pohjois-Kyproksen asukas voi vaatia takaisin menetettyä omaisuuttaan.

Jos Kyproksen neuvotteluissa syntyy lähiaikoina sopimus, osapuolten on hyväksytettävä se kansanäänestyksessä.

Lähteet: AP, Reuters