Söisitkö näitä silmilläsi? Näin otat täydellisen ruokakuvan

Sosiaalinen media pursuaa päivittäin kuvia ruoasta. Ammattilaisen vinkeillä annokset voi saada näyttämään entistä herkullisemmilta.

ilmiöt
Ruoka-annos ravintolassa.
Pixabay

Ravintolassa on hyvin hämärää. Pöytiä valaisevat tiukkarajaiset spotit. Ruokaa ammatikseen kuvaava Pekka Rötkönen huokaisee jo ovella.

– Onpa tosi haastava paikka kuvata – ammattilaisellekin.

Vaikka tilassa on varsin pimeää, Rötköselle ruoan kuvaaminen salamalla on ehdoton ei: luonnonvalo on hänen mielestään ainoa mahdollisuus, mikäli studiovaloa ei ole käytettävissä.

Taustassa ei saisi olla sälää tai ylimääräisiä valopisteitä.

Pekka Rötkönen

– Luonnonvalo on aina tasaista ja tulee isolta pinnalta, mutta haaste on siinä, että se on minuutin päästä jo erilainen. Myös kameran suunnasta tuleva valo on hankalaa, koska se latistaa, tekee littanan.

Somekuvaajat rakastavat paitsi auringonlaskuja myös ruoka-annoksia. Päivääkään ei kulu, etteikö esimerkiksi Facebookissa törmäisi jonkun ottamaan kuvaan omasta ruoka-annoksestaan.

Rötkösen mukaan pienillä vinkeillä kuka tahansa kännykkäkuvaaja voi ottaa yhä houkuttelevampia ruokakuvia.

Hernekeittoannos
Lounasannos
Rötkönen valitsi taustaksi pöytälevyn ja loihti lisää valoa foliolla.

Jos valaistus on haastava, ei helppo ole kuvattavakaan: hernekeitto. Se on Rötkösen mielestä samalla tavalla vaikea kuin puuro.

– Keittoa ei saa laitettua nätiksi keoksi ja usein se on vielä syvällä lautasella. Joutuu tarkkaan miettimään, miten sen saa valaistua herkulliseksi.

Kun ruoka on tasaista kuin hernekeitto ja hieman kiiltävää, siitä tulee kuvaajan mielestä helposti liimapintaisen näköistä.

Pyrin kuvaamaan aina vähintään loivassa vastavalossa, koska se muotoilee pinnan.

Pekka Rötkönen

Rötkönen tarkastelee valoa pöydän molemmin puolin. Yksi vaativimmista asioista hänen mielestään on taustan "hallitseminen". Somessa julkaistaviin kuviin Rötkönen ottaisi hyvin harkitusti miljöötä näkyviin.

– Taustassa ei saisi olla sälää tai ylimääräisiä valopisteitä. Toisin sanoen ei mitään, mikä vie itse asialta eli ruoalta huomiota. Olisi hyvä,että kuvausympäristö sopii ruoalle ja täyttää koko taustan.

Rötkönen asettuu istumaan niin, että pöydän vastapuolen penkille levitetty talja täyttää koko taustan.

Seuraavaksi hän kaivaa kassistaan palan foliota, jonka hän pönkkää pöydällä olevien kynttilöiden avulla annoksen sivulle. Sen avulla hän heijastaa valoa sivusta ja kas – pinta saa muotoa.

– Pyrin kuvaamaan aina vähintään loivassa vastavalossa, koska se muotoilee pinnan.

Folio ja pala valkoista paperia kulkevat myös vapaa-ajalla kuvaajan kassissa, mutta yhtä hyvin foliota voi kysyä keittiöstä.

Rötkönen aloittaa kuvaamalla pelkkää keittolautasta, vähitellen hän lisää kuvaan sinapin, sipulit, ruokailuvälineet, leipäkorin, aterimet ja kynttilän. Kuvia räpsähtelee lukemattomia, mutta se on Rötkösen mielestä oikea tapa: niistä valitaan paras.

Hampurilaisannos
Hampurilaisannos kuvattuna somekuvausjuttuun
Rötkönen teki folioon reiän ja otti oikeanpuoleisen kuvan sen läpi. Folio välkehtii valoa etenkin hampurilaissämpylään ja tuo sen muotoa esiin.

Noustaan kellarista maanpinnalle ja ravintolaan, jonka ikkunaseinä avautuu kadulle.

Rötkösellä on edessään hampurilainen. Se on tullut keittiöstä pihviveitsellä lävistettynä. Kuvaaja vetää veitsen varovasti irti hatusta ja siirtää hampurilaisen "hattua" hieman taaemmas.

– Kun pihvi tulee esiin ja täytteet hieman turskahtavat, se näyttää kuvassa houkuttelevalta. On hyvä, että kokki on asetellut ranskalaiset vähän kuin huolimattomasti niin, että osa on levinnyt epämääräisesti lautaselle.

Rötkönen kokeilee kuvata hampurilaista pöydän toiselta puolelta, kohti tummaa seinää. Hän siirtää tuolit edestä, mutta silti tausta ei miellytä. Lopulta hän päätyy kuvaamaan annosta kohti ikkunaa ja vastavaloa folioon tehdyn reiän läpi.

Ikkunan vastavalo tuo annokseen muotoa ja kameran suunnassa oleva folio välkehtii valoa hampurilaiseen pintaa.

Salaatti amatöörin kuvaamana.
Salaatti ammattilaisen kuvaamana kännykällä.
Oikeanpuoleisessa kuvassa Rötkönen käänsi vaalean raejuuston vastavalon puolelle.

Viimeisenä Rötkönen kuvaa salaattiannoksen työpaikan keittiössä.

Kuvaaja tarkastelee rauhassa lautaselle ladattuja täytteitä ja pyörittelee annosta löytääkseen mahdollisimman edustavan puolen. Lopulta hän kääntää valkoisen raejuuston vastavalon eli ikkunan puolelle ja tekee kompromissin: hyvä valo on tärkeämpi kuin rauhallinen tausta.

Rötkösen mielestä kuvaamisessa kannattaa olla rohkea, koska digiaikana kokeileminen on helppoa.

– Kaikki on mahdollista ja sallittua, mutta sen pitää sopia siihen tyyliin ja ajatukseen, mitä ollaan tekemässä. Kuvan käyttöä on siis mietittävä ensimmäisenä. Ammattilaisen on mietittävä myös sitä, tuleeko rinnalle muita kuvia.

Moni on sen varmasti huomannut, että vaikka lautanan näyttää hyvältä ja kiiltävältä, kuvasta huomaa, että se onkin täynnä naarmuja.

Pekka Rötkönen

Rötkösen mukaan ruokakuvaus on palaamassa aitoihin tilanteisiin. Aikaisemmin kermavaahdon tilalla saattoi olla partavaahtoa ja kuvattava ruoka kylmää.

– Nyt esimerkiksi ruokakirjojen kuvaustilanteet ovat kokille tilaisuus säätää vielä reseptiä. Kaikki on aina syötävää – ja yleensä kuvauksen jälkeen syödään.

Se on kuitenkin säilynyt, että annokset kuvataan uusilta astioilta – ellei tarkoituksella haeta päinvastaista vaikutelmaa.

– Moni on sen varmasti huomannut, että vaikka lautanen näyttää hyvältä ja kiiltävältä, kuvasta huomaa, että se onkin täynnä naarmuja.

Runsaasti vaihtoehtoja

Ruokakuvaajan työssä eniten vie aikaa taustan valinta. Rötkösen mielestä on tärkeää, että värit sopivat kokonaisuuteen, eikä häiritseviä yksityiskohtia ole.

– Ruokakuvissa käytetään kohtuullisen lyhyttä syväterävyysaluetta, jolloin tausta hieman häivyttyy ja etualalla oleva ruoka korostuu.

Joissakin tilanteissa myös kiire painaa, jos kuviin haluaa tallentaa juuri uunista tulleen ruoan höyryjä. Oma lukunsa ovat ruoat, jotka menettävät ulkonäkönsä nopeasti, kuten esimerkiksi kohokkaat.

Tavallinen kännykkäkuvaajakin törmää usein vaikeuteen, kun pitäisi valita omista otoksista se paras. Ongelma on hyvin tuttu myös ammattilaiselle: samasta aiheesta voi olla jopa sata kuvaa.

– Filmiaikaan kuvaukset piti suunnitella tarkkaan. Kuvia otettiin annoksesta 3–6, variaatioiden määrä oli huomattavasti pienempi kuin nyt. Siitä huolimatta minusta on hyvä, että kuvaa mahdollisimman paljon – kun se digiaikana on niin helppoa.