Facebook-kaverina kuollut henkilö – "vuorovaikutus" vainajan kanssa voi jatkua vuosia

Kuolemaan liittyy nykyään virtuaalisia rituaaleja, kuten osanoton ilmaiseminen sosiaalisessa mediassa. Kuolleen henkilön some-tilejä ei välttämättä suljeta, sillä niillä voi olla oma osansa suruprosessissa, sanoo aiheesta väitellyt Anna Haverinen.

surutyö
Facebookin surukirjoituksia. Taustalla kuva alttaritaulusta ja kynttilöistä.
Facebook tarjoaa tilan muistella omaista.Facebook ja Kalle Niskala / Yle

Kun henkilö kuolee, voi häneltä jäädä omaisille perinnöksi myös sosiaalisen median tilejä. Omaiset pystyvät anomaan näiden tilien poistoa, mutta osa tileistä voi myös jäädä elämään – vaikka lähipiirin toiveesta. Tällöin esimerkiksi Facebookista tulee tila, jossa voi muistella menehtynyttä.

– Ystävät pystyvät viestimään keskenään ja jakamaan menetyksen. Kun sanotaan, että "otan osaa suruun", niin käytännössä juuri sitä siellä tehdään, tutkija Anna Haverinen kertoo.

Menehtyneen sivuilla jaetaan muistoja ja kuvia edesmenneestä sekä esimerkiksi videoita yhdistettynä surumusiikkiin. Erityisesti valokuvat koetaan tärkeäksi surutyössä.

Osalle ihmisistä sosiaalinen media tarjoaa tilaisuuden keskustella ja "olla vuorovaikutuksessa" menehtyneen kanssa.

– Aika usein näissä postauksissa puhutellaan edesmennyttä henkilöä. Silloin se on vuorovaikutuskeino, Haverinen kertoo.

Julkisesta suljetuksi ja jälleen julkiseksi

Facebook ei ole korvannut esimerkiksi hautakivellä vierailua. Hautausmaalla käyminen on rituaalinen tapahtuma ja perinne, joka on tuttua ja turvallista. Facebook sen sijaan on Haverisen mukaan enemmän surutyötä ja prosessia.

Sosiaalinen media on muuttanut surutyötä uudelleen julkisemmaksi. Haverisen mukaan viimeisen sadan vuoden aikana on tapahtunut paljon muutoksia.

– Aikaisemmin se oli julkista ja kyläyhteisön piiriin kuuluvaa. Kun kaikki ovat tunteneet toisensa, kuolemakin on ollut sillä tavalla julkinen. Kaupungistumisen ja modernisaation myötä meidän sosiaaliset piirimme ovat kutistuneet ja muuttuneet paljon pirstoutuneemmaksi. Enää fyysinen etäisyys ei määritä, ollaanko minkälaisessa suhteessa toisiimme, Haverinen kertoo.

Nyt sosiaalinen media on palauttanut sosiaalisten verkostojen mahdollisuuden, joka näkyy tällaisessa verkkosuremisessa. Surunsa pystyvät jakamaan sellaisetkin ihmiset, jotka eivät ole välttämättä koskaan tavanneet toisiaan kasvotusten.

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Surun eri vaiheet

Surutyöhön liittyy paljon erilaisia tuntemuksia surun lisäksi: vihaa, kieltämistä, irrottautumista. Nämäkin saattavat näkyä sosiaalisessa mediassa, mutta tämä riippuu paljon keskustelevan henkilön omasta somekäyttäytymisestä.

– Sosiaalisessa mediassa on käyttäytymisetiketti, jota monet noudattavat, eli voimakkaat tunteidenpurkaukset ei näy paljoa. Se on sellainen hiljainen sääntö. Sitten on kuitenkin niitä henkilöitä, jotka eivät mahdollisesti osaa hahmottaa, miten siellä kannattaa käyttäytyä. He saattavat omalla tunteenpurkauksen osoituksellaan jotenkin "ottaa tilaa" omalle surulleen, että "minulla on oikeus käyttäytyä näin", Haverinen kertoo.

Sosiaalinen media on tuonut surutyöhön reaaliaikaisen vaikuttamisen. Esimerkiksi Facebookin kautta voi saada tukea suruun oman lähipiirin lisäksi sellaisilta tuntemattomilta, jotka ovat kokeneet vastaavan menetyksen.

– Jos esimerkiksi on menettänyt lapsensa, on ihan erilaista keskustella saman tilanteen kokeneen kanssa. Myös reaaliaikaisuus on positiivista, että ei tarvitse varata aikaa tai että vertaistukiryhmä on vain keskiviikkoisin viideltä. Sosiaalisessa mediassa voi keskustella silloin, kun akuutti tilanne on päällä, esimerkiksi hyvin varhain aamuyöstä tai keskellä työpäivää, Haverinen kertoo.

Kissavideoita ja kuolemaa

Anna Haverisen väitöskirjan (siirryt toiseen palveluun) haastateltavat pitivät normaalina, että iloisten tapahtumien lisäksi jaetaan myös elämän surun hetkiä. Kaikki eivät kuitenkaan ole välttämättä samaa mieltä.

– Osasta saattaa tuntua, että kuolemaa ei ole sopivaa käsitellä sosiaalisessa mediassa. Facebookissa saattaa olla peräkkäin hauska kissavideo ja postaus, jossa ihminen kertoo oman vanhempansa kuolemasta. Se kontrasti voi olla sellainen, mikä häiritsee, Haverinen kertoo.

Facebookissa saattaa olla peräkkäin hauska kissavideo ja postaus, jossa ihminen kertoo oman vanhempansa kuolemasta. Se kontrasti voi olla sellainen, mikä häiritsee.

Anna Haverinen

Mikäli Facebook-tiliä ei ole päivitetty muistotilaan (siirryt toiseen palveluun), jatkaa profiili aktiivisena. Se kertoo uhrin viettävän syntymäpäiväänsä ja jakaa yhteisiä muistoja ystäville. Osalle ihmisistä olemassaoleva profiili voi tuottaa kuitenkin tuskaa ja hankaloittaa surusta pääsemistä.

– On hyvin yksilöllistä, miten ihminen pääsee surusta eroon. Osa ei vaan pysty päästämään irti, mutta siihen ei verkko ole syyllinen, Haverinen kertoo.

Milloin profiili kannattaa sitten poistaa? Haverisella itsellään on Facebook-kaverina henkilö, joka on menehtynyt yhdeksän vuotta sitten. Hän vierailee edelleen satunnaisesti sivustolla muistelemassa henkilöä.

– Se on edelleenkin mulle sellainen muistelupaikka, kun en tiedä, mihin hänet on haudattu. En siis ole varma, että kannattaako näitä poistaa.

– Palveluntarjoajien mielestä tilanne on ihan erilainen. Kymmenenkin vuoden päästä Facebookissa on aika paljon kuolleita profiileja. Se on heillekin käytännön kysymys, kannattaako näitä ylläpitää. Että ryhdytäänkö jossain vaiheessa luomaan käytäntöjä, että vuoden päästä suositellaan omaisille, että poistakaa tämä, Haverinen kertoo.