Paljon julkisuutta saanut Go! Aviation syöksyi konkurssiin ennen ensimmäistäkään lentoa

Yhtiön toimitusjohtajan mukaan taloudellinen taakka kävi liian suureksi.

lentoliikenne
Kahdeksanpaikkainen kone lentoaseman hallissa.
Go! Aviation esitteli Kuopiossa lentokalustoaan loppuvuodesta 2015.Yle

Kahdeksanpaikkaisilla lentokoneilla Suomen lentomarkkinoille pyrkinyt Go! Aviation on jättänyt perjantaina konkurssihakemuksen Vantaan käräjäoikeuteen. Konkurssista kertoi ensimmäisenä Iltalehti (siirryt toiseen palveluun).

Yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Roope Kekäläisen mukaan yrityksellä ei ollut enää realistisia mahdollisuuksia jatkaa toimintaansa. Kekäläinen sanoo Yle Kuopiolle, että yhtiön taloudellinen taakka kävi yksinkertaisesti liian suureksi.

Poliisi tutkii parhaillaan yhtiön entiseen toimitusjohtajaan kohdistuvia talousrikosepäilyjä. Entisen toimitusjohtajan epäillään siirtäneen itselleen yhtiöstä satoja tuhansia euroja.

Suunnitelmissa olivat aikataulutetut jäsenlennot

Suomalaisomistuksessa oleva Go! Aviation perustettiin vuonna 2014. Varkauteen rekisteröity yhtiö suunnitteli kiinteään kuukausimaksuun perustuvia lentoja muun muassa reitille Kuopio-Helsinki-Tallinna.

Go! Aviation mainosti tekevänsä aikataulutettuja jäsenlentoja Euroopassa huippumoderneilla yksimoottorisilla Pilatus PC-12 NG -lentokoneilla. Yhtiön lentotoiminnan aloittamista siirrettiin toistuvasti ja lopulta yhtiö hakeutui konkurssiin ehtimättä lentää kertaakaan koko toiminta-aikaan.