Analyysi: Berner väisti luodin Finavia-sotkussa

Ministeri Anne Berner selvisi hennoilla nuhteluilla Finavian johdannaiskauppojen selvittelyssä. Jättitappiot kertovat kuitenkin karua kieltä valtion omistajaohjauksesta, kirjoittaa Ylen toimittaja Jyri Hänninen.

Anne Berner
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.).
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.).Kalevi Rytkölä / Yle

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerillä (kesk.) on takanaan poliittisesti raskas kuukausi.

Muutama viikko sitten kiville karahti Bernerin ajama tieverkkoyhtiö, jonka piti mullistaa koko suomalainen liikenne.

Tällä viikolla hallitus luopui suunnitelmista alkaa periä käyttömaksuja saaristoliikenteessä.

Tämäkin ajatus oli peräisin Bernerin johtamasta ministeriöstä.

Perjantaina oli taas vuorossa kauan odotettu eduskunnan tarkastusvaliokunnan mietinnön julkistaminen. Valiokunta on selvittänyt, miten valtionyhtiö Finavia onnistui tupeksimaan itselleen 34 miljoonan euron tappiot johdannaiskaupoissa.

Raskaat moitteet valiokunnalta olisivat saattaneet uhata jo Bernerin asemaa ministerinä. Bernerin poliittinen pääoma on jo huventunut, eikä pääministeri Juha Sipilä (kesk.) voi tukea kollegaansa loputtomiin.

Tarkastusvaliokunta ja sen puheenjohtaja Eero Heinäluoma (sd.) esittivät asiansa kuitenkin diplomaattisesti.

Heinäluoman mukaan liikenneministeriö ei toiminut syksyllä 2015 omistajaohjauksessa "vakiintuneiden käytäntöjen mukaan".

Ei kuulosta kovinkaan dramaattiselta, etenkin kun Heinäluoma tähdensi, ettei valiokunta "jaa moitteita".

Mutta mitä tarkastusvaliokunnan selvityksestä ja koko Finavia-sotkusta oikeastaan pitäisi ajatella?

Finnavian johdannaiskaupay
Lentokenttien toiminnasta vastaava valtionyhtiö Finavia teki johdannaiskaupoilla yli 30 miljoonan euron tappiot. Yle

Berner peri sotkut...

Tarkastusvaliokunnan mietinnön suurin mielenkiinto kohdistui Anne Bernerin toiminnan setvimiseen. Keskustassa tätä pidettiin epäreiluna – Berner kuitenkin peri sotkun edeltäjiltään. Kuten keskustan kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä huomautti, Finavia-tapaus on muhinut peräti neljän liikenneministerin hyppysissä.

Istuva ministeri on kuitenkin opposition arvostelun ja median mielenkiinnon luontainen kohde.

Bernerillä ei ollut osaa tai arpaa tappiollisiin johdannaiskauppoihin, jotka tehtiin vuosina 2009–2011. Tuossa vaiheessa Berner oli yrittäjä perheyhtiössään Vallilassa. Hän tuskin uhrasi puolittaista ajatustakaan lentokenttien toimintaa pyörittävälle valtionyhtiölle.

Kuten tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Heinäluoma totesi, onnettomuus – 34 miljoonan euron tappiot johdannaiskaupoissa – tapahtui, kun samaan aikaan oli monta ongelmaa.

Sotkun voi kiteyttää näin.

1. Pankit myivät myrkkypillereitä. Finavia ja muut yritykset käyttävät johdannaissopimuksia esimerkiksi turvautuakseen korkojen nousulta ja estääkseen näin rahoituskulujen kasvun. Pankit myivät kuitenkin Finavialle eräänlaisia myrkkypillereitä eli johdannaissopimuksia, jotka eivät suojanneet vaan olivat erittäin riskialttiita ja luonteeltaan spekulatiivisia. Johdannaisista olisi voinut aiheutua selvästi suuremmat kuin 34 miljoonan euron tappiot.

2. Finavia ei osannut ostaa. Tyhmä ei ole se joka myy, vaan se joka ostaa. Tämä oli hiukan kärjistäen Finanssivalvonnan näkemys (siirryt toiseen palveluun), kun se selvitteli pankkien toimintaa johdannaiskaupoissa. Finavian rahoituspäällikön olisi pitänyt tajuta, että ostetut tuotteet sisältävät riskejä – mutta ostajan osaaminen ei riittänyt. Finanssivalvonta ei nähnytkään aiheelliseksi näpäyttää johdannaiskaupoista pankkeja. Suurimman osan johdannaisista myi Danske Bank.

3. Tilintarkastusyhtiö ei tuonut esiin riskiä. Johdannaisten muodostamista riskeistä huomautettiin ensimmäisen kerran Finavian vuoden 2011 tilinpäätöksessä, joka valmistui vuonna 2012. Edellisinä vuosina tilintarkastajana toiminut Deloitte ei sen sijaan asiaa noteerannut. Finavian hallitus oli siis pitkään tietämätön riskeistä, joita yhtiössä muhi. Deloitte on taas väittänyt, että se on varoittanut Finavian hallitusta asiasta jo vuonna 2010.

4. Finavian hallitus ja valtio-omistaja hidastelivat. Kun tieto riskijohdannaisista lopulta levisi Finavian hallituksen sekä omistajan eli valtion tietoon, meni asian selvittelyyn varsin pitkä aika. Johdannaissopimuksista hankkiuduttiin eroon suhteellisen ripeästi, mutta sotkuun vastuullisten etsiminen kesti varsin kauan.

...ja lisäsi sotkuun omat mausteensa

Anne Berner aloitti liikenne- ja viestintäministerinä kesällä 2015. Työpöydältään hän löysi Finavia-vyyhdin, jossa riitti edelleen selvitettävää.

Yksi tärkeä teema oli harkinta siitä, pitäisikö Finavian hallitusten jäseniä, pankkeja ja tilintarkastusyhtiötä vaatia vastuuseen tappioiden aiheuttamisesta. Käytännössä tämä tarkoitti ennen kaikkea vahingonkorvauskanteiden vaatimista.

Tästä tuli Anne Bernerin kompastuskivi.

Joulukuussa 2015 Finavian hallituksen puheenjohtaja Riitta Tiuraniemi erosi tehtävästään. Tiuraniemi kertoi syyksi sen, että liikenneministeriö puuttui ilman yhtiökokousta johdannaiskauppojen selvittelyyn.

Valtio omistaa Finavian sataprosenttisesti, mutta omistajan tulisi käyttää valtaavansa yhtiökokouksessa ja valitsemalla yhtiön hallituksen jäsenet.

Perjantaina eduskunnan tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Eero Heinäluoma kiinnitti huomiota samaan asiaan kuin Tiuraniemi eli Finavian hallituksen sivuuttamiseen.

Vielä kesällä 2015 Berner oli kannattanut vahingonkorvauskanteen nostamista tilintarkastusyhtiö Deloittea kohtaan. Syksyllä ääni kellossa oli muuttunut. Liikenne- ja viestintäministeriö aloitti tilintarkastusyhtiön kanssa suorat neuvottelut asian sopimiseksi.

Finavian hallituksen puheenjohtaja Riitta Tiuraniemi sai kuulla tästä vasta joulukuussa. Ministeriö teki siis operaation kertomatta siitä mitään yhtiön hallituksen puheenjohtajalle.

Heinäluoma ilmaisi asian kohteliaasti sanomalla, ettei "liikenneministeriön toiminta ollut vakiintuneiden toimintatapojen mukaista".

Joku suorapuheisempi voisi sanoa, että ministeriö puuhaili yhtiön hallituksen selän takana.

Muuttuuko mitään?

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan periaate on, että se hakee kaikkiin päätöksiin yksimielisyyden. Valiokunnan työtä ei haluta politisoida liikaa – tässä mielessä siinä on samoja piirteitä kuin perustuslakivaliokunnassa.

Vaatimus yksimielisyydestä myös vesittää kannanotot. Se, mikä kelpaisi valiokunnan demarijäsenille, ei kelpaa keskustalaisille. Ja toisinpäin.

Sisällöllisesti painokkainta valiokunnan mietinnössä olikin vaatimus siitä, että valtionyhtiöille pitää laatia yhtenäinen riskienhallinnan ohjeistus, jotta vastaavia sotkuja ei pääse enää syntymään.

Tosin ohjeistuksen muutostarve on vielä epäselvä. Jos valiokunnan mielestä ministeriö toimi "vallitsevien toimintapojen vastaisesti", onko ongelma ohjeissa vai niille kintaalla viitanneissa toimijoissa?

Valtionyhtiöt ovat vuodesta toiseen murheenkryynejä ja ehtymättömiä poliittisen kriisin tuotantolaitoksia, joiden sotkuja ministerit saavat selvitellä.

Uusi riskienhallintamenettely tuskin muuttaa tätä peruskuviota, mutta jos veronmaksajat välttyvät kymmenien miljoonien laskulta ohjeiden ansiosta, kannattaa ne ottaa ilomielin vastaan.