Lenita Toivakka jättää kuntapolitiikan Mikkelissä: ”Ilmapiiri ollut riitaisa”

Lenita Toivakka jättää paikkansa Mikkelin kuntapolitiikassa. Muut vaalit ovat vielä harkinnassa.

Lenita Toivakka
Lenita Toivakka
Lenita ToivakkaJouni Immonen / Yle

Kolmannen kauden kansanedustaja Lenita Toivakka on toiminut kolme kautta myös Mikkelin kuntapolitiikassa. Toivakka on nähty valtuuston, hallituksen, maakuntavaltuuston ja elinkeinoyhtiön avainpaikoilla.

Toivakka on toiminut taustalla houkuttelemalla uusia kasvoja kokoomuksen ehdokkaaksi. Itse hän ei kuitenkaan enää ehdokkaaksi lähde.

– Nyt on oikea hetki saada uusia ja innokkaita ihmisiä Mikkeliä kehittämään. Olen kokenut huonoa omaatuntoa siitä, että olen joutunut olemaan kansanedustajan ja ministerin tehtävien takia niin paljon poissa.

On jäänyt liian vähälle huomiolle se, miten tärkeitä tehtäviä kunnille jää.

Lenita Toivakka

– Toinen syy on ilmapiiri. Olen pettynyt Mikkelin kuntapolitiikan riitaiseen ilmapiiriin. Päätöksenteko on ollut vaikeaa ja ihmisillä ei ole ollut oikein hyvä olo, Toivakka perusteli Yle Mikkelin kansanedustajatentissä maanantaina.

Kunnille jää tärkeitä tehtäviä

Etelä-Savon viimeisetkin kunnat ovat siirtäneet sotepalvelut kuntayhtymän hoidettavaksi tämän vuoden alusta. Kuntien tehtävistä, työntekijöistä ja euroista yli puolet on ulkoistettu. Lenita Toivakka tyrmää ajatuksen siitä, että kunnat jäisi vaille järkevää tekemistä.

– On jäänyt liian vähälle huomiolle se, miten tärkeitä tehtäviä kunnille jää. Itsekin olen ehdokkaita houkutellessani korostanut, että kyse on kunnan elinvoimasta, koulutuksesta, kaavoitusosaamisesta ja maankäytöstä sekä yritysten toimiintaedellytyksistä. Päättäjien käsissä on jatkossa se, millainen elinvoima kotikunnalla on.

Vaikka Toivakka jättää kuntapolitiikan, hänet saatetaan nähdä ehdokkaana eri vaaleissa.

– Mennään vaalit kerrallaan. Ainoastaan sen tiedän, että presidentinvaalissa en tule olemaan ehdokkaana.