Alastomia miehiä, jäihin uponneita koneita ja räjähtänyt moottori – tämä on tarina siitä, kuinka Harley Davidson -miehestä tuli mopokisojen kuningas

Viranomaiset ovat puuttuneet useampaan kertaan suosiotaan jatkuvasti kasvattaviin Haminan mopokisoihin.

mopot
Haminan Mopokisojen puuhamies Timo Sommarberg.
Haminan Mopokisojen puuhamies Timo Sommarberg.Antti Ojala / Yle

Kaikki sai alkunsa kahvipöydässä moottoripyöräkerho Kujansuu MC:n kerhotiloissa. Oli vuosi 2001.

– Haminassa valitettiin jatkuvasti, ettei ole mitään tekemistä. Pidimme ideaa mopokisoista ensin pienenä vitsinä, mutta aloimme jalostaa sitä, sanoo Kujansuu MC:n jäsen Timo Sommarberg, joka on yksi Haminan mopokisojen vetäjistä.

Parin vuoden kuluttua järjestettiin ensimmäiset kisat. Ne pidettiin meren jäällä Haminan edustalla, jonne kokoontui pappatuntureiden ja pikkumopojen lisäksi erikoisempiakin virityksiä. Eräs metallifirma teki kisoihin tuhansilla euroilla turbo-Monkeyn. Päivää ennen kisoja mopon moottori räjähti.

– Siinä oli eksotiikkaa tarpeeksi ainakin nille, jotka sen maksoivat. He siirtyivät suunnitelmaan B ja tulivat kisoihin pappatunturilla, Sommarberg naurahtaa.

Ensimmäisenä vuotena katsojia oli noin 200, tänä vuonna tuhansia.

Palava mopo jäällä

Joillekin heikko kisamenestys on ollut katkeraa kalkkia.

– Yksi joukkue ei menestynyt kisoissa ja alkoi kapinoida. Lopputuloksena oli palava mopo jäällä.

Kisojen järjestäminen jäällä aiheutti niin paljon epävarmuutta ja ylimääräistä jännitystä, että vuoden 2013 jälkeen kisat siirrettiin jäältä maalle.

– Pari päivää ennen vuoden 2013 kisaa aurakoneet putosivat jäihin rataa tehdessä. Silloin viranomaiset puhalsivat pelin poikki.

Haminan Mopokisat maaliskuussa 2017.
Haminan Mopokisat maaliskuussa 2017.Antti Ojala / Yle

Tapahtuma siirtyi aluksi Haminan Tervasaareen, jossa kisat nimettiin Woima-sonnin Muistoajoiksi. Taiteilija Miina Äkkijyrkkää nimi ei miellyttänyt. Äkkijyrkän rakentama valtava sonni siirrettiin Aira Samulinin hoteisiin Hyrsylänmutkaan syksyllä 2013.

– Nimi tuli siitä, että emme olisi missään tapauksessa halunneet sonnia takaisin. Äkkijyrkkä veti tästä herneen nenäänsä.

Yksi joukkue yritti ajaa alasti. Mutta herrat ymmärsivät yskän ja laittoivat lopulta vaatteet päälle.

Timo Sommarberg

Viimeiset kolme vuotta tapahtuma on järjestetty Hamina Bastionissa.

– Ratahan on vanha, sen on tsaari tehnyt 1800-luvulla. Me vain vähän jalostimme sitä lisää.Yleisö näkee täällä kisat tosi hyvin.

Viranomaiset puuttuivat pääkalloihin

Tapahtumassa palkitaan vuosittain myös parhaiten pukeutunut mopedisti.

Tänä vuonna värikkäimpinä hahmoina mopojen selässä nähtiin keltaisissa kypärissään Kätyrit, jotka ovat Itse ilkimys -animaatioelokuvasta tuttuja hahmoja. Mopojen ympärillä hääräsivät muutkin elokuvista tutut sankarit kuten Superman, Ironman, Flash Gordon sekä Hämähäkkimies.

– Yhtenä vuonna porukka oli pukeutunut meksikolaisiksi. Sombrerot oli liimattu kypäriin kiinni.

Aatamin asussakin on mopon kahvoihin yritetty.

– Yksi joukkue yritti ajaa alasti. Mutta koska kyseessä on koko perheen tapahtuma, herrat ymmärsivät yskän ja laittoivat lopulta vaatteet päälle.

Vuonna 2015 myös viranomaiset puuttuivat mopokisojen markkinointiin koko perheen tapahtumana.

– Aluehallintovirastossa ei katsottu hyvällä, kun mainoksessa oli pääkalloja. Saimme siitä moitteita.

Haminan Mopokisat maaliskuussa 2017.
Haminan Mopokisat maaliskuussa 2017.Antti Ojala / Yle

Hiekkalaatikolla oli kiva päristellä

Sommarbergin omasta tallista löytyy tällä hetkellä kaksi Harley Davidson -merkkistä moottoripyörää eli harrikkaa. Niillä hän on porhaltanut toistakymmentä vuotta.

Kiinnostus moottoriurheiluun alkoi jo hiekkalaatikolla.

– Siellä oli kiva päristellä. Nyt on yli 50 mittarissa ja vauhti sen kuin kovenee.

Mopokisojen nokkamies ei omista mopoa, mutta nuorena miehenä hänellä oli automaattivaihteinen Sachs.

– Vuosimallia en muista. Jälkeen Kristuksen kuitenkin.

Jokaisesta pojastahan piti tulla Formula-kuski, mutta ei minustakaan tullut.

Timo Sommarberg

Sommarbergilla on ollut myös haaveita kilpaurheiluun.

– Jokaisesta pojastahan piti tulla Formula-kuski, mutta ei minustakaan tullut.

Sen sijaan perustettiin moottoripyöräkerho Kujansuu MC.

Baari Museotien varressa

Vuonna 1993 alkunsa saaneen kerhon nimi juontaa juurensa Klamilan Museotien varressa sijaitsevaan Kujansuu-baariin, joka on tunnettu motoristien perinteisenä pysähdyspaikkana.

Koko Kujansuu MC:n porukalta löytyvät Harley Davidsonit eli Harrikat, joita tosin ei kisoihin kelpuuteta. Mopokisoissa nähdään vain mopoiksi luokitellut, useimmiten kaksitahtiset kaksipyöräiset.

Kisoissa voi törmätä nostalgisiin vanhan liiton mopoihin, erikoisiin tuunattuihin inva-mopoihin tai huippuunsa viritettyihin mopoihin, jotka kisaavat perinteisesti kisan päätteeksi.

– Aika eksoottinen oli kolmipyöräinen ilmamopo, jossa oli kaksi moottoria, Sommarberg muistelee.

Haminan Mopokisat maaliskuussa 2017.
Haminan Mopokisat maaliskuussa 2017.Antti Ojala / Yle

Sommarberg on huomannut, että kisojen henki on muuttunut matkan varrella.

– Aluksi oltiin enemmänkin leikkimielellä. Nyt ajetaan varsinkin viritettyjen luokissa vähän kuin veren maku suussa. Se alkaa mennä jo vähän vakavaksi monen osalta.

Tämän vuoden kisat ovat jo takana, mutta Hamina Bastionin kanssa neuvotellaan jo ensi vuodesta. Silloin olisi tarkoitus ajaa jälleen historiallisella kentällä värikkäät pärinäkinkerit.