Kaarina Davisin kolumni: Miksi laulujoutsen on valkoinen?

Tutkijoiden mukaan joutsen ei tarvitse suojaväriä, tai sitten valkoinen auttaa mainostamaan reviiriä pimeässäkin. Tästä puuttuu nyt intuitiota, kirjoittaa Kaarina Davis.

Luontoyhteys
Kaarina Davis
Kaarina DavisOnni Koivisto / Yle

Lempipuuhaani on viettää aikaa luonnossa ja yrittää ymmärtää sen ihmeellisyyksiä. Kiinnostus eläinten – ihmistenkin - elämään saa mielikuvituksen liikkeelle.

Olen pohtinut paljon sitä miksi laulujoutsen on valkoinen. Valkoisen värin antaman suojan ymmärtää, kun joutsenet ovat muuttomatkoilla lumen ja jään keskellä. Kelluva ja pohjaa tonkiva joutsen muistuttaa lumista kiveä tai jäälämpärettä, mutta valkoinen ei äkkisiltään tunnu hääviltä suojaväriltä kesällä.

Olen lukenut joidenkin biologien arvioita, että ehkä laulujoutsen ei tarvitsisi suojaväritystä, koska saalistajat eivät ole niille merkittävä uhka. Tai että valkoisen värin ansiosta laulujoutsen näkyisi pimeässä ja varatut reviirit erottuisivat paremmin lajikumppaneille ylilennossa.

Minusta nämä selitykset tuntuvat jossain määrin keinotekoisilta ja rajoittuneilta.

Luonnosta - ja elämästä - oppiminen vaatii jatkuvaa uudella tavalla ajattelua. Intuitiolle soisi enemmän sijaa

Luonnontutkija-kirjailija John Muir on sanonut, että kirjat ovat askelkiviä, jotka näyttävät missä toisten mielet ovat käyneet. Kirjoja lukemalla ei varsinaisesti opi luontoa tuntemaan, mutta niiden avulla oppii tiedostamaan. Vasta pitkään harjoittelemalla ja luontoa alituiseen seuraamalla pääsee yksityiskohtaisiin havaintoihin.

Monia asioita emme tule ymmärtämään koskaan. Luonto ansaitsisi saada enemmän tulkinnan yritystä ja halua ymmärtää ja hyväksyä aiemmin esittelemättömiä asioita.

Luonnosta - ja elämästä - oppiminen vaatii jatkuvaa uudella tavalla ajattelua. Intuitiolle soisi enemmän sijaa. Kaiken ei pidäkään olla rationaalisesti selitettävissä, koska ihminen ei ole rationaalinen olento, ja koska luonto ei ole täysin selitettävissä. Kykymme ja aistimme ovat liian vajavaiset siihen. Vasta suhteellisen hiljattain on käsitetty esimerkiksi että linnut näkevät ultraviolettivärejä ja sellaisia valospektrejä, joita ihminen ei pysty.

Minä ajattelen, että joutsenenvalkoinen on aina hyvä maastoväri mihin vuodenaikaan hyvänsä. Laulujoutsen tarvitsee suojaväritystä siinä missä mikä tahansa muukin luonnoneläin.

Joskus minua pelottaa, että aistimme ovat surkastumassa

Olen jo vuosia seurannut, miten vähän me ihmiset havaitsemme luonnossa. Isokin laulujoutsenparvi voi mennä vierestä ohi eikä niitä huomata, jos linnut ovat vaiti eivätkä pidä matkalento- ja varoitusääniään.

Vasta laulujoutsenten kuuluvat laskeutumis- ja reviirinpuolustamisäänet havahduttavat meidät etsimään näköhavaintoja linnuista. Ja siltikin paikallistamme ne usein vasta haeskelun jälkeen. Kuulo ohjaa näköämme. Kiinnostuksen kohteet puolestaan ohjaavat kuuloamme.

Joskus minua pelottaa, että aistimme ovat surkastumassa, koska emme vietä enää kovin paljon aikaa luonnossa. Silloinkin kun olemme fyysisesti siellä, keskittymisemme on usein muualla.

Eräänä kesäaamuna istuin ulkona kirjoittamassa. Katson kymmeniä kertoja päivässä rannan suuntaan. Niin silläkin kertaa.

Totesin, ettei rannalla pesivää laulujoutsenperhettä näy. Kirjoittaessani kuuntelin herkällä korvalla ympäristöni ääniä. Havahduin pieneen maiskutukseen. Kohotin katseeni selvittääkseni äänenlähteen. Hämmästyksekseni laulujoutsenemot poikasineen olivat parinkymmenen metrin päässä minusta pihlajan takana rannassa syömässä vesikasveja.

Joutsenen pää on kuin myrkkykeison tai sarjarimpin kukka ja kaula kuin viimevuotisen osmankäämin varsi

Joutsenten värit siivilöityvät pihlajan taustaksi, ilmaksi ja vedeksi, aivan kuin lintuja ei olisi ollutkaan. Ilman joutsenten syömisestä aiheutunutta pientä ääntä, olisin jäänyt siihen luuloon, kuten usein aiemminkin, ettei joutsenia ole lähettyvillä.

Joutsenet erottuvat – tai eivät erotu – ympäristöstään valaistuksen ja värien ansiosta. Kun viimein havaitsemme joutsenen, ihmisille on tyypillistä tuijottaa kohti keskittyneen kaksiulotteisesti, jolloin tavallaan korostamme valkoisuutta irrottamalla joutsenen ympäristöstään.

laulujoutsenia.
Kaarina Davis

Jos maalaisi oheista kuvaa mukaillen taulua, mitä värejä pitäisi käyttää? Laulujoutsen ei ole valkoinen vaan siinä on jatkuvaa värien heijastusta. Joutsenen kaula on kermanruskeaan vivahtava ja vartalo on kasvillisuuden välejä, valoa ja ilmaa.

Joutsenen pää on kuin myrkkykeison tai sarjarimpin kukka ja kaula kuin viimevuotisen osmankäämin varsi.

Uidessaan laulujoutsen maastoutuu veden lainehtiessaan synnyttämään värien välkkynään. Joutsenen höyhenistö on heijastus, alati vaihtuva maalaus lintua kehystävästä ympäristöstä: sinistä, lilaa, tumman harmaata tai vaaleanpunaista. Valoa ja varjoa vaihtuvien taustojen mukaan.

Laulujoutsenten ja luonnoneläinten salaisuudet eivät ehkä koskaan aukene meille täysin, mutta kun pysähtyy, keskittyy ja avartaa mielensä, elämästä tulee värikkäämpää.

Kaarina Davis

Kirjoittaja on tietokirjailija, luontoyrittäjä ja sairaanhoitaja, joka elää pienessä mökissä luonnoneläinten läheisyydessä. Davis uskoo, että maailmasta saataisiin terveempi, kun luotaisiin uudenlainen, kohtuuteen ja luonnonläheisyyteen pyrkivä elämäntapa.