Tutkija kaupunkisuunnittelusta: "On valtavan hienoa, että värit ovat nousset uudestaan esiin"

Kaupunkien värimaailmaa tutkinut arkkitehti tietää, että jokainen aikakausi luo omat värinsä. Nyt eletään heiluriliikkeen siinä vaiheessa, että viime vuosikymmenten haaleat sävyt alkavat korvautua väreillä.

arkkitehtuuri (erikoisala)
Kauppakeskus Chydenia 2:n erivärisiä ulkoseinäpintoja Kokkolassa
Kokkolassa kauppakeskus Chydenia kakkosen seinien pastellisävyt ovat Kati Winterhalterin mielestä turhan varovaisia, ne kaipaisivat intensiteetin eroja, jotta syntyisi jännitettä. Hänestä silti pastellisävytkin ovat parempia kuin tasavalkoinen.Raila Paavola / Yle

Rakennusten väreihin vaikuttavat niin materiaalit, muodit kuin muukin kehitys.

Viime vuosikymmeninä kaupunkien värimaailma on ollut rakennushistoriatutkija, arkkitehti Kati Winterhalterin mukaan melko neutraali.

Ihan viimeaikaisimman kehityksen tuotetta ovat olleet räiskyvät yksityiskohdat aina neonvärisestä terassista kirkuvanpunaisiin ikkunasyvennyksiin.

Punamullasta se alkoi

Siihen aikaan, kun suomalaiset kaupungit olivat puukaupunkeja, rakennuskantaa hallitsi punamullan väri. Puu oli meillä luontainen rakennusmateriaali, ja vaikkapa Pariisissa se oli kellertävä hiekkakivi.

Punamultamaalaus rantautui meille Ruotsista (siirryt toiseen palveluun). Suomessa punamultaa on valmistettu ainakin 1800-luvun alusta, ja maaseudulla punamullan valtakausi kesti 1800-luvun lopulle.

Kuvassa punamullalla maalattu puutalo
Punamultamaalilla maalattu puutalo Kokkolan Vanhassakaupungissa. Punamulta rantautui Suomeen Ruotsista.Raila Paavola / Yle

Herraskaisemmissa piireissä yleistyi öljymaalaus 1800-luvun alussa. Lyijyvalkoisen myötä tulivat vaaleat sävyt, erityisesti vaalean punaiset ja keltaiset, kertoo rakennushistoriatutkija, arkkitehti Kati Winterhalter. Rapatut rakennukset maalattiin noihin aikoihin kalkkimaaleilla, joiden sävyt olivat öljyvärisävyjä vaaleampia. Sinisiä ja vihreitä rakennuksia oli erittäin vähän ennen 1900-luvun alkua. Siniharmaata tehtiin kyllä kimröökistä eli hienojakoisesta hiilestä.

Winterhalter on aloittamassa tutkimusta Helsingin Senaatintorin värihistoriasta. Hänen mukaansa rakennusten värihistoriaa pidetään usein aika yhtenäisenä, mutta kun tutkitaan yksittäisiä rakennuksia, paljastuu jotain ihan muuta.

Viimeisen 30 vuoden aikana väreihin on vain kiinnitetty hirveän vähän huomiota.

Kati Winterhalter

Värit unohduksissa

– Viime vuosikymmeninä on käytetty paljon melko neutraaleja värejä, kertoo rakennushistoriatutkija Winterhalter.

Onko kenties ajateltu, että tiivis, korkea rakentaminen vaatii neutraalit värit?

– Tuo on tosi kaunis ajatus, mutta pahoin pelkään, että viimeisen 30 vuoden aikana väreihin on vain kiinnitetty hirveän vähän huomiota, kumoaa arkkitehti ajatuksen.

Chydeniuksen puiston viereisiä vanhoja rakennuksia Kokkolassa
Kokkolan keskustassa sijaitsevaan Chydeniuksen puistoon avautuu näkymä hillitystä väriskaalasta.Raila Paavola / Yle

Winterhalterin mukaan on puhuttu muun muassa pinnoista, tilasta, heijastuksista – ei väristä. Yksi syy on ollut se, että väriopetus ei ole edes kuulunut arkkitehtien opetukseen. Nyt Aalto-yliopiston siipien alla väriammattilaisten käyttö opetuksessa entisten koulutusraja-aitojen yli on helpottunut.

– Se vaatii aika pitkän henkilökohtaisen polun, että tutustuu väreihin ja pystyy käyttämään niitä uskottavasti, luotettavasti ja tekemään levollisia rinnastuksia, toteaa Winterhalter.

Väriharmonia kadoksissa

Perinteisillä pigmenteillä ei kovin kirkkaita värejä pystynyt tekemään. Melko rauhallinen värimaailma jatkuukin 1950-luvulle saakka. 1960-luvulla tulivat uudet materiaalit ja melko rajaton väriskaala muovimateriaalien kautta. Tämän jälkeen julkisivuihin tuli voimakkaampia, muttei kovin puhtaita värejä.

Vajaan kymmenen vuoden ajan on arkkitehtuuriin ilmestynyt taas maalattua väriä, jopa neonvärejä. Tätä ilmiötä Winterhalter vieroksuu.

Tuntuu siltä, että värien harmoninen ajattelu aika lailla puuttuu.

Kati Winterhalter

– Tuntuu siltä, että harmoninen väriajattelu aika lailla puuttuu. En pidä siitä, että käytetään hyvin kontrastisia huomiovärejä identiteettiä luovina pintoina. Se tekee vaan kaupunkikuvasta läikikkään ja rikkonaisen, analysoi rakennushistoriaa tutkiva Kati Winterhalter.

Kuvassa värikkäitä kerrostaloja kadun varrella
Helsingin Jätkäsaaressa Kati Winterhalter näkee osassa rakennuksista jopa huutavia värisävyjä. Tässä erityisesti vihreä erottuu ympäristöstään liiaksi.Kati Winterhalter

– Tällä hetkellä on olemassa toinenkin trendi. Siinä tehdään asuinalueelle määrätietoinen värikaava, joka tukee levollisen kaupunkitunnelman syntyä. Tästä löytyy esimerkki Helsingin Aurinkolahdelta, vinkkaa arkkitehti Kati Winterhalter.

Helsingin Jätkäsaaressa (kuvassa vihreäsävyinen kerrostalo) tummien tiilien verhoamia rakennuksia on maalattu runsailla ja kirkkailla väreillä. Winterhalterin mielestä osa väreistä puolustaa paikkaansa, mutta osassa rinnastuksista värit muuttuvat jopa huutaviksi.

– Oletettavasti on tavoiteltu iloisuutta ja leikkisyyttä. Mutta sävy on yksioikoisen tasavärinen, sen sijaan pinnan vaihtelu toisi eloisuutta. Esimerkiksi kalkkimaalissa on valovoimaa ja sillä maalattu pinta säilyttäisi esteettisen kiinnostavuuden pitempään.

Laajempia kaaria vaihtoehtona tiukkuudelle

– Jokainen aika luo omat värinsä. Etukäteen on aika vaarallista määritellä jonkun alueen sävyjä tarkasti. Arkkitehtoninen ilme muuttuu vuosikymmenestä toiseen, ja jos kaava on liian jäykkä, se on vanhentunut jo ennen kuin rakentaminen alkaa.

Kuvassa Luodon palvelukeskus Equity
Pohjalaiseen Luodon kuntaan juuri valmistunut Equity-palvelukeskus on esimerkki nykyaikaisesta värisuunnittelusta. Kati Winterhalter pitää keltaista "laatikkoa" tumman tiilen kyljessä keventävänä. Hänestä keltaisen sävynolisi voinut valita hiukan lähemmäksi punaoranssin kappaleen sävyä, niin kokonaisuus olisi muodostunut ehjemmäksi. Värit ovat Winterhalterin mielestä selvästi kiinteä osa julkisivujen materiaalisuutta.Niina Koskela / Yle

– Mieluummin tulisi värejä ohjeistaa kuvailemalla väljemmin tunnelmia ja tavoitteita, esteettisiä isoja ideoita. Tämä edellyttää tietysti, että on suunnittelijoita, joilla on taju käyttää värejä, muistuttaa Winterhalter.

Välkkeestä levollisuuteen

Winterhalter pohtii, että nykyään digitaalisten ruutujen kautta havainnoimamme väri vaikuttaa väistämättä väriaistiimme, värien kokemiseen.

– Digitaalisten kuvien muokkaaminen todellisuutta hiukan karkkimaisemmaksi hitsaantuu mieleemme kuva kuvalta ja voisin arvata, että länsimaisen ihmisen väriaisti on muokkaantunut erilaiseksi kuin jossain digitaalisen viihteen ulottumattomissa olevan. Se, miten ne vaikuttavat värikokemuksiimme, vaatii vielä tutkimista. Niistä väistämättä rinnastuu se ylipirteä, ylipositiivinen mielikuva tähän maailmaan, jossa nyt eletään.

Winterhalterin mielestä valoilla ei kannata hämätä uskottavaa kuvaa ympäristöstämme, vaan kaupunkikuvan suunnittelussa tulisi pyrkiä levollisuuteen.

– Maailmassa on ihan tarpeeksi liikettä ja levottomuutta. Jos kaupunki itsessään tarjoaa tukevat ja levolliset pinnat, se varmaan edesauttaa ihmisen viihtymistä siellä.