Asunnottomat Heidi ja Niclas muuttivat Helsingin kaduilta Mikkelin Ristiinaan – "Olen aina halunnut asua maalla"

Pääkaupunkiseudun tuhansien asunnottomien muutto muualle Suomeen ei asiantuntijan mukaan olisi mahdollista.

asunnot
Nainen ja Mies talon edustalla puistonpenkillä. Mies polttaa tupakkaa ja nainen nauraa silmät sirrissä.
Niclas ja Heidi istahtivat uuden kotinsa edustalla ennen kauppareissua.Yle

Maaliskuun alussa Heidi ja Niclas saivat pitkästä aikaa taskuunsa omat kotiavaimet. Pariskunta eli noin vuoden asunnottomina Helsingissä, kunnes kouvolalainen asuntosijoittaja Pirkko Haapsaari näki Yle Perjantain tekemän tv-dokumentin heistä. Dokumentissa muun muassa näytettiin, kuinka Heidi ja Niclas yöpyivät vessoissa ja söivät kaupan tuulikaapissa.

Haapsaari soitti ohjelman tekijöille ja tarjosi Heidille ja Niclakselle asuntoa Etelä-Savosta Mikkelistä.

– Sanoin, että ihanaa, Heidi kertoo.

Pariskunta muutti alle viikon kuluttua Haapsaaren puhelusta Mikkelin Ristiinassa sijaitsevaan vuokrakaksioon.

Kaikille pitää antaa mahdollisuus.

Asuntosijoittaja Juha Haapsaari

He ovat koko kerrostalon ensimmäiset asukkaat. Kouvolalaiset asuntosijoittajat Pirkko ja Juha Haapsaari ovat ostaneet talon ja kaksi viereistä kerrostaloa muutamia kuukausia sitten.

– Meillä on asuntoja täällä maaseudulla, ja vastaavasti Helsingissä on asunnottomia. Minusta olisi tärkeää yhdistää nämä kaksi elementtiä, Juha Haapsaari sanoo.

Pirkko ja Juha Haapsaari omistavat asuntoja Mikkelin lisäksi Kouvolasta. Juha Haapsaari sanoo, ettei esimerkiksi maksuhäiriömerkintä välttämättä estä vuokrasuhdetta.

– Kaikille pitää antaa mahdollisuus. Ei se ihmistä huononna, jos hänen luottotietonsa ovat menneet.

He kertovat tarjonneensa aiemminkin kodin asunnottomalle.

Mikkelissä viikko muuton jälkeen Heidi tiskaa vuokrakodin keittiössä. Asunnossa on nojatuolit, makuuhuoneessa sänky ja kaapissa astioita.

– Tämä tuntuu taas kodilta. On lämmintä, hella on lämmin, ei tarvitse pitää hattua päässä. Ei tarvitse pitää kauheita pakkauksia vaatteita. Se on ihan uskomatonta, Heidi sanoo.

Asunnottomuus keskittyy Suomessa kaupunkeihin ja erityisesti pääkaupunkiseudulle, ja asunnottomien määrien erot ovat alueellisesti valtavia. Heidin ja Niclaksen taakse jääneessä kotikaupungissa Helsingissä oli lähes 4000 asunnotonta, kun koko Itä-Suomessa asunnottomia on kolmen maakunnan alueella alle 300. Yhteensä asunnottomia on Suomessa noin 7500. Tiedot käyvät ilmi Asumisen rahoittamis- ja kehityskeskuksen ARAn vuoden 2016 asuntomarkkinaselvityksestä (siirryt toiseen palveluun).

Asunnottomuus ratkotaan kaupungeissa

Ympäristöministeriön erityisasiantuntija Peter Fredrikssonin ajatus pääkaupunkiseudun asunnottomuuden purkamisesta muualle Suomeen ei käytännössä toimi.

– Emme ole parhaalla tahdollakaan havainneet, että asunnottomuus olisi purettavissa kaupunkiyhteisöjen ja suurkaupunkien ulkopuolelle, hän sanoo.

Tapaamillamme henkilöillä on paikoin haasteellista muuttaa jopa uudelle alueelle pääkaupungin sisällä.

Vva:n järjestösihteeri Vlada Petrovskaja

Fredrikssonin mukaan pääkaupunkiseudun asunnottomien muuttohalukkuutta muualle Suomeen ei ole selvitetty esimerkiksi kyselytutkimuksella.

– Se toisi varmaankin lisätietoa olosuhdetekijöistä, jotka voisivat kannustaa muuttamiseen.

Moni asunnoton tarvitsee sosiaali- ja terveyspalveluita sekä tukea esimerkiksi toimeentulotuen tai työn hakuun. Vailla vakinaista asuntoa -yhdistyksen järjestösihteeri Vlada Petrovskaja kirjoittaa sähköpostivastauksessaan, että pitkään kadulla asuneet ihmiset kiinnittyvät usein hänelle turvalliseen ympäristöön, jossa osaa liikkua ja hakea tarvitsemiaan palveluita.

– Tapaamillamme henkilöillä on paikoin haasteellista muuttaa jopa uudelle alueelle pääkaupungin sisällä.

– Asunnottomana tiesin suunnilleen, missä mikäkin paikka oli, mutta täällä Mikkelissä joutuu etsimään palveluita. Kyllä se pikku hiljaa. Ei sitä aina löydä, mutta ei sitä aina tarvitsekaan, Heidi sanoo.

Olen aina halunnut asua maalla.

Heidi

Heidi ja Niclas sanovat, että ensimmäinen asuinviikko Mikkelissä on mennyt levätessä ja kerätessä voimia. He kertovat käyneensä Mikkelin keskustassa ja kaupassa viiden kilometrin päässä Ristiinan kirkonkylällä.

Myös vertaistuki on usein tiiviimpää kaupungeissa kuin pienemmillä paikkakunnilla. Niclas sanoo, että Helsingistä tulee ikävä kavereita.

– Sain Jussilta pilottitakin lahjaksi, koska sillä oli niin kauhea ikävä minua. Lupasin, että saa tulla käymään täällä, Niclas sanoo.

Ympäristöministeriön erityisasiantuntijalla Peter Fredrikssonilla on kokemusta myös poikkeustapauksista, joissa asunnottomien uusi elämä on alkanut onnistuneesti kaupunkikeskuksen ulkopuolella.

– Korjasimme valtion varoilla Jyväskylän kaupungin kanssa käyttökelpoisia puutaloratkaisuja. He olivat ihmisiä, jotka halusivat jäädä ja olivat valmiita rakentamaan elämää oman yhteisön varaan. Heistä moni oli vanhempia miehiä, jotka toipuivat raskaasta elämästä.

Myös Mikkelistä asunnon saanut Heidi suhtautuu myönteisesti uuteen asuinpaikkaan viiden kilometrin päässä Ristiinan keskustasta.

– Olen aina halunnut asua maalla.

Maakuntauudistus on "superluokan kysymys"

Ympäristöministeriön erityisasiantuntijan Peter Fredrikssonin mukaan tuleva sote-uudistus ja siirtyminen maakuntamalliin on "superluokan kysymys". Tähän saakka kunnat ovat olleet keskeisessä roolissa asuntojen omistajina sekä palvelujen tuottajina ja tilaajina kolmannelta sektorilta kuten järjestöiltä.

– Kun sote-tehtävät siirtyvät maakunnalle, katkeaa asuntokannan ja palveluntuottamisen napanuora uudella tavalla. Se pitää rakentaa uudelleen uudessa tilassa järjestöjen ja palvelutuottajien kesken, hän sanoo.

Tämä tuntuu taas kodilta. On lämmintä, hella on lämmin, ei tarvitse pitää hattua päässä.

Heidi

Hänen mukaansa tulee olemaan haaste pohtia, miten kilpailutus järjestetään sillä tavoin, että järjestöt ja säätiöt pystyvät olemaan palvelujen tuottajia suhteessa maakuntiin ja niiden tarpeisiin. Fredriksson sanoo, että ministeriö virittää keskustelua tulevaisuuden ratkaisumalleista järjestöjen ja kuntien kanssa.

Korjattu 13.3.2017 kello 11.17: Vlada Petrovskaja on Vailla vakinaista asuntoa -yhdistyksen järjestösihteeri, ei järjestökoordinaattori.

Heidi ja Niclas viettivät vuoden asunnottomina Helsingissä. He esiintyivät Perjantai-dokkarissa 30 kilometriä päivässä. Ohjelman nähnyt pariskunta tarjosi heille asuntoa Mikkelistä. Menimme auttamaan muutossa ja ihastelemaan uutta kotia.