Yhden miehen kiuasyritys jakaa työtä ja rahaa muille – "Ei voi itse tehdä kaikkea"

Järeän tuotantolinjan kasaamisessa ei olisi mikroyrittäjän kannalta järkeäkään, arvioi nivalalaisen Vuolux Oy:n toimitusjohtaja.

talous
Toimitusjohtaja Juha Koski esittelee kiukaita.
Juha Koski luottaa verkostoitumiseen ja yhteistyökumppaneihin.Juha Koski

– Yrittäjä ei voi itse tehdä kaikkea, näin toteaa Vuolux-yhtiön toimitusjohtaja Juha Koski. Yhden miehen kiuas- ja saunatarvikeyritys luottaa verkostoitumiseen ja yhteistyökumppaneihin.

Juha Koski osti Vuoluxin vuonna 2009 ja on kehittänyt sitä määrätietoisesti oman näkemyksensä ja tavoitteen mukaisesti.

Yhtiön tuotteita ja markkinointia valmistaa ja työstää 5–10 yrityksen ydinjoukko. Vuolux ei ole lähtenyt kasaamaan itselleen raskasta tuotantoketjua, vaan rahaa ja työtä levitetään laajemmalle.

– Alusta asti strategiana on ollut ulkoistaminen, eli yhtiöni keskittyy tuotekehitykseen, myyntiin ja brändin rakentamiseen, Koski toteaa yritystoimintansa perusteista.

Elinehtona erottautuminen

Pieni yritys voi harvoin lähteä kilpailemaan hinnalla, joten sen pitää erottautua kilpailijoistaan.

– Omat tuotteet ja etenkin oma idea on kaikkein tärkeintä yrittäjälle. Se ohjaa sitten muuta toimintaa, kuten tuotantoa ja hinnoittelua, Koski kertoo.

Hänen mukaansa myös vientiin pätee samat ohjeet.

– Sinne ei voi lähteä myymään samaa kuin muutkin.

Ruotsissa, Norjassa ja Virossa mikroyritysten synty- ja vientivauhti ovat kasvaneet huomattavasti ripeämmin kuin meillä.

Matti Muhos

Vuolux on löytänyt sauna- ja kiuastuotteilleen markkinoita muun muassa Ruotsista ja Saksasta.

– Vienti on hyvällä tasolla, mutta sen osuutta pystyy vielä kasvattamaan. Kotimaa on kuitenkin tärkein markkina, ja siellä on hyviä merkkejä olemassa, Koski arvioi.

Piilevää potentiaalia

Mikroyritykseksi katsotaan yhtiö, joka työllistää 1–10 henkilöä. Suomessa tämän kokoluokan yrityksiä on lähes 350 000.

Niihin syntyi vuosina 2001–2015 yli 33 000 uutta työpaikkaa, kun samaan aikaan isoimmista yrityksistä katosi lähes 46 000 työpaikkaa.

Omaan ideaan ja valittuun toimintamalliin pitää uskoa.

Juha Koski

Naapurimaihin verrattuna mikroyrityksissä on iso kasvupotentiaali. Näin arvioi Oulun yliopiston kyseistä yrittäjyysmuotoa luotaavan MicroENTRE-yksikön tutkimusjohtaja Matti Muhos.

– Ruotsissa, Norjassa ja Virossa mikroyritysten synty- ja vientivauhti ovat kasvaneet huomattavasti ripeämmin kuin meillä.

Tutkimusjohtaja Muhos kertoo, että Suomen viennistä vain kolme prosenttia tuli mikroyrityksistä vuonna 2012. Ruotsissa vastaava luku oli 11, Virossa vielä korkeampi.

Sukkeluutta, sujuvuutta ja verkostoitumista  

Pohjois-Suomessa on käynnissä useita mikroyrityshankkeita, joiden tavoitteena on tukea yritysten toimintaa, kasvua ja vientiä. Hankkeiden vetovastuu on Oulun yliopiston mikroyrittäjyysyksikössä Nivalassa.

Mukana on yli 120 yrittäjää, joille tarjotaan verkostoitumisen lisäksi myös muita kasvun eväitä.

Perusajatus on saada tuote tai palvelu mahdollisimman nopeasti ja pienillä kustannuksilla oikean asiakkaan kokeiltavaksi ja kehitettäväksikin.

– Suomalainen tekee ja hautoo mielellään maailman parasta tuotetta vuosien ajan, ennen kuin sitä juuri muille esitetään, Muhos naurahtaa.

Vuoluxin toimitusjohtaja Juha Koski rohkaisee pienyrittäjiä selvittämään itselleen parhaan toimintamallin ja luottamaan siihen.

– Yhtä oikeaa tapaa toimia ei ole, mutta on tärkeää selvittää mitä kannattaa tehdä itse. Lisäksi omaan ideaan ja valittuun toimintamalliin pitää uskoa eikä lähteä poukkoilemaan mallista toiseen.