Suur-Savon Sähkö punnersi 10 miljoonan euron tuloksen – "Ei tämä mikään kultakaivos ole"

Maakunnallinen sähköyhtiö painii sähkön alhaisen tukkuhinnan ja kovan kilpailun kanssa, mutta iloitsee sähkönkäytön kasvusta.

sähkö
Markus Tykkyläinen.
Markus Tykkyläinen.Petri Vironen / Yle

Suur-Savon Sähkön toimitusjohtajana syksyllä aloittanut Markus Tykkyläinen esitteli ensimmäisen tilinpäätöksensä uudessa tehtävässään maanantaina.

Yhtiön liikevaihto putosi viitisen prosenttia 146,3 miljoonaan euroon. Operatiivinen tulos puolestaan nousi 10,4 miljoonaan. Edellisvuonna hiilivoimalaitososuuksien alaskirjaus painoi tuloksen 1,3 miljoonaan euroon.

Sähköyhtiön voitto ennen tilinpäätössiirtoja näytti peräti 23,2 miljoonaa euroa, mutta sitä nosti Suur-Savon Sähkötyön irtautuminen tytäryhtiön asemasta osakkuusyhtiöksi.

– Tämä ei näkynyt kassavirrasta laisinkaan. Siksi se ei ole vertailukelpoinen tulos, Markus Tykkyläinen korostaa.

Tykkyläinen pitää viime vuoden tulosta vähintään tyydyttävänä.

– Haastavassa markkinatilanteessa pystyttiin tekemään tulosta. Ei tämä kultakaivos ole, mutta jonkunlaista tuottoa voimme omistajille tulouttaa.

Suur-Savon Sähkö maksaa tuloksestaan osinkoja 3,5 miljoonaa euroa, josta suurimman siivun saavat suurimmat kuntaomistajat Mikkeli ja Savonlinna. Verottaja saa 1,9 miljoonaa.

Toiveikkuutta on ilmassa

Suur-Savon Sähkön Markus Tykkyläinen pitää markkinatilannetta hieman takavuosia toiveikkaampana. Lämpötilakorjattu sähkönkäyttö kasvoi parisen prosenttia

Yhtiö on lähdössä mukaan myös aurinkoenergia- ja autosähköbisnekseen. Autojen latauspisteet tulevat viitostien varteen jo ennen kesälomakautta. Uutta on myös valmiiden aurinkoenergiapakettien toimittaminen asiakkaille ja kytkeminen sähköverkkoon.

Sähkökonsernin suurin ponnistus liittyy kovan sähkökilpailun katveessa verkon rakentamiseen. Lähinnä maakaapelointiin käytettiin viime vuonna lähes 40 miljoonaa euroa. Tulevina vuosina tahti vain kiihtyy.

– Harmittavaa tässä on se, että lain edellyttämän toimitusvarmuusvaatimuksen takia käyttökelpoista verkkoa joudutaan purkamaan. Sitä on hieman vaikea perustella aikana, jolloin talouden pidossa joudutaan olemaan tarkkoja, Tykkyläinen sanoo.

SSSOY:n verkosta maakaapeleiden osuus on nyt 14 prosenttia. Vuoteen 2028 maakaapeleita pitäisi olla lähes puolet eli 47 prosenttia.