Jäätyneen meren rinnalle yötön yö – Kemin Matkailun vauhdikas kehitys palkittiin

Lapin liiton vuosittainen aluekehityspalkinto menee tänä vuonna Kemiin.

aluekehitys
Matkailujäänmurtaja Sampo.
Jäänmurtaja Sampo on ajeluttanut turisteja Perämerellä kohta 30 vuotta.Risto Koskinen / Yle

Kemi

30 vuotta jäänmurtajavierailuja ja jo 22 lumilinnaa rakentanut Kemin Matkailu on palkittu Lapin vuoden aluekehittäjänä. Palkinto ojennettiin maanantaiaamuna Kemin kaupungintalolla.

Lapin liiton vuosittainen tunnustus myönnetään yritykselle, organisaatiolle, yhteisölle tai henkilölle, jolla on ollut merkittävä vaikutus Lappiin.

Lapin liiton mukaan Kemin Matkailu on viime vuosina laittanut tehovaihteen päälle investointien ja alueen ympärivuorokautisen matkailun kehittämisessä. Tunnustusta saa myös Kemin Matkailu Oy:n tärkeä rooli lumi- ja jäärakentamisessa Lapissa.

Kolmisen vuotta sitten alkoi selkeä kasvun polku.

Susanna Koutonen

Nykyisellä nimellä Kemin Matkailu Oy on toiminut vuodesta 2008, jolloin LumiLinna, Sampo Tours ja Kemin Teatteriravintola yhdistyivät. Joitakin vuosia sitten yhtiö teki suuria investointipäätöksiä.

– Kolmisen vuotta sitten alkoi selkeä kasvun polku. Teimme suuria investointipäätöksiä uusista tiloista ja ympärivuotiseen ohjelmaan satsaamisesta, Kemin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Susanna Koutonen kuvaa.

Koutonen sanoo, että Kemin kaupunki on ollut tärkeänä tukena matkailutyölle esimerkiksi kaavoittamalla linnalle uuden, pysyvän paikan Kemin keskustan viereen Mansikkanokalle.

Kemin Matkailu työllistää ympäri vuoden 14 ihmistä. Sesonkina työntekijöitä on parhaimmillaan 130. Koutonen nimeää muutoksen tekijöiksi henkilöstön, joka on sitoutunut työhönsä. Lisäksi kiitosta saa alueen parantunut matkailuverkon yhteistyö.

– Aasian markkinat ovat kasvaneet ja Lappia mainostavat hankkeet helpottavat markkinatyötä, Koutonen listaa

Ympärivuotisen linnan rakentaminen alkaa kesällä

Osa suunnitelluista investoinneista on vasta tulossa. Matkailutuotto ennen strategiatyötä oli Kemissä 20 miljoonaa. Muutamassa vuodessa Aasian markkinoiden kova nousu on vauhdittanut matkailun kasvua Kemissä.

Kemin Matkailu Oy:llä on parhaillaan käynnissä rekrytointikampanja yhdessä Kemin kaupungin kanssa. Kaupunkiin haetaan uusia matkailuyrittäjiä, jotka toisivat lisätuotteita myös muulle kuin talvikaudelle.

– Ympärivuotista linnaa on suunniteltu Kemiin jo kymmenisen vuotta. Uusi paikka mahdollistaa sen, ja rakentaminen alkaa tulevana kesänä, sanoo Koutonen.

Kemin matkailun toimitusjohtaja lupaa, että rohkeista suunnitelmista paljon on vielä näkemättä – suunnitelmissa ollaan vasta puolivälissä. Talvimatkailun rinnalle kehitetään kesämatkailua ja jäätyvän meren lisäksi matkailussa hyödynnetään kesäistä yötöntä yötä ja silmänkantamattomiin jatkuvaa Perämerta.