Missä iässä naimisiin? Koska olet tyytyväisin vartaloosi? Mikä on maratoonarin paras ikä? Näin tiede vastaa

Saksalaistutkimuksen mukaan ihminen viihtyy parhaiten elämässään nuorena aikuisena ja uudelleen ikäihmisenä.

tiede
Nainen ui avannossa napapiirillä.
Kaisa Siren / AOP

Minkä ikäisenä ihminen on parhaimmillaan shakin pelaajana tai missä iässä hän selvittää notkeimmin matemaattisia ongelmia? Tai muistaa parhaiten tapaamiensa ihmisten nimet.

Nettisivusto Business Insider (siirryt toiseen palveluun) on yrittänyt selvittää asiaa kokoamalla tutkimustietoa eri aloilta. Tutkimukset antavat paljon vastauksia, vaikka niitä ei kirjaimellisesti ottaisikaan.

Tutkimukset on toteutettu pääosin Yhdysvalloissa, joten kaikilta osin suoria johtopäätöksiä Suomen tilanteeseen ei kannata vetää. Linkkien takana olevat tutkimukset ovat englanninkielisiä.

Grafiikka

Monissa asioissa ihminen on parhaimmillaan nuorena tai nuorena aikuisena, mutta huipuille voi yltää myös ikäihmisenä.

Toisen kielen oppiminen: Noin 7–8

Lopullista vastausta ei ole saatu, mutta yleinen käsitys on, että ihminen oppii toisen kielensä helpoiten yleensä ennen murrosikää. Asia on selvitetty muun muassa tässä neurotieteellisessä tutkimuksessa. (siirryt toiseen palveluun)

Egyptiläisiä lapsia oppitunnilla Kairossa.
Khaled Elfiqi / EPA

Aivojen suorituskyky: 18

Kognitiotieteilijät taas ovat testaneet aivojen suorituskykyä esittelemällä ihmisille merkkejä, joiden kerrottiin vastaavan tiettyjä numeroita. Seuraavaksi tutkittaville annettiin pelkät numerot, jotka piti muuttaa takaisin merkeiksi. Vuonna 2016 julkaistun tutkimuksen (siirryt toiseen palveluun)mukaan parhaiten testistä selvisivät 18-vuotiaat.

Kyky painaa mieleensä vieraiden ihmisten nimiä: 22

Tilanne on tuttu: vaikka kuinka päättää painaa mieleensä uuden tuttavuuden nimen, huomaa unohtaneensa sen samantien. Kaikein harvimmin näin käy kuitenkin 23-vuotiaille. Tieto löytyy tästä tutkimuksesta. (siirryt toiseen palveluun)

Naiset ovat viehättävimmillään: 22

Tieto on peräisin netin deittipalstan OKCupidin kirjasta Dataclysm. (siirryt toiseen palveluun)Siinä hyödynnettiin rakkautta, deittailua ja suhteita käsittelevää kyselytutkimusta. Kyselyn mukaan miehet pitävät vähän yli kaksikymppisiä naisia puoleensavetävimpinä. Käsitys ei juuri muutu miesten saadessa lisää ikää.

Parikymppisten naisten suosikkimiehet ovat hieman heitä vanhempia. Yli 30-vuotiaat naiset taas viehättyvät eniten pari vuotta heitä nuoremmista miehistä.

Business Insider huomauttaa, että OKCupidin kyselyyn vastanneet ovat palvelun käyttäjiä, eivätkä siten edustava otos väestöstä.

Nainen ja mies halaavat lumisateessa.
Roman Pilipey / EPA

Tyytyväisyys elämäänsä: 23

Saksassa tehdyn ja vuonna 2013 julkaistun tutkimuksen mukaan ihmiset kokivat elämänsä ensimmäisen tyytyväisyyshuipun 23-vuotiaina. Tutkimukseen (siirryt toiseen palveluun) haastateltiin 23 000 ihmistä.

Lihasvoima: 25

Ihmisen lihakset ovat vahvimmillaan 25-vuotiaana. Suurta huolta ei ole heti sen jälkeenkään, sillä lihasvoima säilyy lähes samalla tasolla seuraavat 10 – 15 vuotta. Asiaa on selvitetty muun muassa ikääntymisen ja lihasvoiman suhdetta selvittäneessä kanadalaistutkimuksessa. (siirryt toiseen palveluun) Lihasvoima on sikäli poikkeuksellinen, että muihin tämän kyselyn aiheisiin verrattuna sen säilymiseen voi vaikuttaa itse.

Nainen vetää lapsia pulkalla.
Roni Rekomaa / Lehtikuva

Oikea aika luoda pysyvä parisuhde: 26

Tuossa iässä jokainen on jo tavannut riittävästi mahdollisia pariehdokkaita. Sen jälkeen sopivat ihmiset alkavat pariutua ilman sinua. Ajatus on peräisin niin sanotusta 37 prosentin säännöstä, jota esitellään tässä artikkelissa. (siirryt toiseen palveluun)

Toisen tutkimuksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan 28–32-vuotiaat eroavat harvemmin kuin muut.

Huippumaratoonarin ikä: 28

Maratonin juokseminen hieman yli kahdessa tunnissa onnistuu parhaiten 28-vuotiailta. Tieto on peräisin 50 viime vuoden aikana juostuja maratoneja koskevasta selvityksestä. (siirryt toiseen palveluun)

Maratoonareita Etelä-Afrikan Kapkaupungissa.
Nic Bothma / EPA

Shakkihuipun oikea ikä: 31

Shakinpelaajat yltävät parhaisiin suorituksiin noin 31 vuoden iässä. Asiaa selvitettiin käymällä läpi lähes sadan shakin suurmestarin pelitilastoja. (siirryt toiseen palveluun)

Uusien kasvojen mieleenpainaminen: 31

Vieraiden ihmisten kasvojen painaminen mieleen ei ole helppoa, kuten useimmat meistä tietävät. Iällä on merkitystä tässäkin. Vuosikymmenen alussa asiaa selvitettiin laboratorioissa tehdyillä testeillä. (siirryt toiseen palveluun) 31-vuotiaat vetivät pisimmän korren.

Nobel-voittajien kultainen ikä: 40

Asiaa on selvittänyt (siirryt toiseen palveluun) yhdysvaltalainen tutkimuslaitos National Bureau of Economic Research. Kaikkein useimmin Nobel-tietäjä oli tehnyt palkintotyönsä 40 vuoden iässä. Ja jos ei Nobeliin ylläkään, voi ajatella, että tuo on oikea ikä myös muille suurille saavutuksille.

Palkat ylimmillään: Naiset 39 ja miehet 48

Yhdysvalloissa tehdyn selvityksen mukaan naisten palkka on ylimmillään 39 vuoden iässä ja miesten, kun he ovat 48 tai 49. Sukupuolten palkkaero Payscale-yhtiön selvityksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan melkoinen. Naisten mediaanipalkka huippuvuodelta on 56 000 euroa, kun miehillä vastaava luku on 88 000 euroa.

Toisten ihmisten tunteiden tulkitseminen: 51

Tutkimuksessa (siirryt toiseen palveluun) noin 10 000 koehenkilölle näytettiin kasvokuvia, jotka oli rajattu tiukasti kohdehenkilön silmen ympärille. Koehenkilöitä pyydettiin kuvailemaan silmien perusteella kohdehenkilöiden tunteita. Parhaiten tehtävässä onnistuivat neli-viisikymppiset.

Nainen itkee sateenvarjon alla.
Ian Langsdon / EPA

Matemaattiset kyvyt: 50

Vaikka kouluvuosista on jo kulunut aikaa, pärjäsivät viisikymppiset muita paremmin matemaattisissa tehtävissä. Lisää tietoa löytyy täältä. (siirryt toiseen palveluun)

Koululainen matematiikan tunnilla.
Martti Kainulainen / Lehtikuva

Tyytyväisyys elämäänsä: 69

Saksalaistutkimuksen mukaan 23-vuotiaat olivat tyytyväisimpiä elämäänsä. Alavireisen keski-iän jälkeen alkaa kuitenkin uusi nousu, jos samaista tutkimusta on uskominen. Uusi huippu sijoittuu 69 vuoden ikään. Kiinnostavaa on sekin, että 55-vuotiaat ja sitä vanhemmat arvelivat tyytyväisyyden vain vähenevän seuraavan viiden vuoden aikana.

Sanaston monipuolisuus: 71

Sanastotesteissä pärjäävät ehkä hieman yllättäen noin 70-vuotiaat. Eikä pärjääminen edes edellytä sanakirjojen jatkuvaa kahlaamista.

Sanapelin kirjaintelineessä sana työ.
Heli Mäkikauppila / Yle

Tyytyväisyys vartaloonsa: 74

Yhdysvalloissa tehdyssä mielipidekyselyssä (siirryt toiseen palveluun) peräti kaksi kolmasosaa yli 65-vuotiaista ilmoitti pitävänsä ulkonäöstään. Miehillä tyytyväisyys on korkeimmillaan 80 ikävuoden ylityttyä. Naisilla sama tunne oli voimakkaimmillaan noin 75 vuoden iässä.

Henkinen hyvinvointi: 82

Yhdysvaltain tiedeakatemian PNAS-tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa ihmisiä pyydettiin antamaan arvosana 1:stä 10:een henkiselle hyvinvoinnilleen. Parhaan arvosanan, seitsemän, antoivat vanhimpaan ryhmään kuuluneet eli 82–85-vuotiaat. Tutkimus löytyy täältä. (siirryt toiseen palveluun)

Iäkäs nainen ajaa autoa ja hymyilee.
AP Graphics Bank