Maria Petterssonin kolumni: Mutta enhän minä tarkoittanut mitään pahaa

Ihmisen on helppo loukata toisia vaikka ei tahtoisikaan. Kun ihminen käyttää homoutta haukkuma- tai kirosanana, on turhaa sanoa jälkeenpäin, ettei tarkoittanut loukata. Kolumnistimme Maria Pettersson pohtii sanojen voimaa.

kiusaaminen
Maria Pettersson
Maria PetterssonJussi Nahkuri / Yle

On ainakin kolme tapaa olla väärässä.

1. Huonot sanavalinnat

2. Huonot päätökset

3. Huonot periaatteet

Huono sanavalinta oli kyseessä viime viikolla, kun ystäväni kutsui monikulttuurista lapsijoukkoa pikkuapinoiksi.

Valkoihoinen ystäväni puhuttelee toisinaan kahta vilkasta lastaan rakastavasti pikkuapinoiksi. Lapsia se naurattaa. Leikkipuistossa mukana kuitenkin oli myös lasten kavereita, osa heistä tummaihoisia. ”No niin pikkuapinat, alas telineestä, täällä on mehua” oli silloin huono sanavalinta, sillä rasistit haukkuvat joskus tummaihoisia apinoiksi. Onneksi eräs vanhempi tuli kysymään, mitä ystäväni oikein tarkoitti kutsuessaan lapsia apinoiksi. Asia saatiin selvitettyä.

Huonosta päätöksestä voi olla kyse vaikkapa silloin, kun yritys tekee seksuaalivähemmistöjä loukkaavan mainoksen tai televisio-ohjelmassa keskustelee vain miehiä.

Yrityksen tarkoitus ei ole ollut kiusata seksuaalivähemmistöjä. He halusivat myydä tuotettaan kaikille, eivät suinkaan loukata. Yritys ja mainostoimisto kuitenkin mokasivat ja hauskaksi tarkoitetusta mainoksesta tulikin syrjivä.

Televisio-ohjelma ei varsinaisesti halunnut kutsua keskusteluun pelkkiä miehiä. Tuottajalle kuitenkin tuli mieleen vain miespuolisia keskustelijoita. Toimittaja ja tuottaja eivät varsinaisesti ajattele, että asiasta voisivat tietää vain miehet, mutta eivät laiskuuttaan tai ajattelemattomuuttaan kutsuneet muita.

Huono periaate olisi kyseessä silloin, jos televisiotuottaja on järkähtämättömästi sitä mieltä, että ainoastaan miehet voivat ymmärtää yhteiskunnallisia asioita ja siksi on syytä kutsua ohjelmiin pelkkiä miehiä. Tai jos mainoksen tekijä ajattelisi, että kaikki homot ovat säälittäviä ja siksi heidän kustannuksellaan kannattaa tehdä huumoria.

Mokaajan kimppuun voi käydä kymmeniä ihmisiä

Järkevää varmaan olisi, jos huono sanavalinta on vähiten paha asia, huono päätös toiseksi pahin ja huono periaate kaikkein pahin. Niin ei kuitenkaan ole, ei ainakaan internetissä. Päinvastoin: huono sanavalinta ja huono päätös saattavat netissä laukaista paljon pahempia vastareaktioita kuin huono periaate. Mokaajan kimppuun voi käydä kymmeniä ihmisiä. Se tuntuu epäreilulta - kysehän oli vain väärästä sanavalinnasta!

Huonossa sanavalinnassa ja huonossa päätöksessä kyse on vahingosta. Huono periaate on tietoinen, punnittu päätös. Miksi reaktiot eivät heijasta tätä vaan kaikkien kimppuun käydään yhtä lailla?

Feministisissä ja antirasistisissa keskusteluissa muistutetaan usein, että ”intent isn't magic”.

Se tarkoittaa, että satuttava käytös on kipeää ja väärin, vaikka ihmisen ei olisi ollut tarkoitus satuttaa.

Erkko, Kerkko ja Jarkko ovat matkalla mökille. Yhtäkkiä moottoritiellä toinen auto kiilaa aivan eteen. Ratissa oleva Jarkko lyö jarrut pohjaan ja puuskahtaa että ”Voi helvetin homo oliko pakko tulla siihen s**tana!?!?”

Kun tilanne on ohi, Kerkko huomauttaa Jarkolle, että itse asiassa ei ole ok käyttää homoa haukkumasanana. Se ei tunnu kivalta Kerkosta, joka on itse homo.

Jarkon tarkoitus ei tietenkään ole ollut loukata Kerkkoa. Kerkon homous ei käynyt Jarkolla edes mielessä. Ja haloo, tässä ollaan oltu kavereita nyt 20 vuotta eikä Jarkolla ole ikinä ollut ongelmaa Kerkon homouden kanssa.

Se, että Jarkon tarkoitus ei ollut loukata Kerkkoa, ei poista sitä tosiseikkaa, että hän kuitenkin loukkasi. Sanavalinnallaan hän osoitti, että vaikka Kerkko on hänen mielestään mahtava tyyppi, hän kuitenkin pitää Kerkon yhtä ominaisuutta - homoutta - huonona asiana tai ainakin sellaisena, että se kelpaa haukkumasanaksi.

Jos Jarkko on fiksu, hän menee itseensä, pahoittelee ja lupaa, ettei enää käytä homoa haukkumasanana. Jos Jarkko ei ole fiksu, hän rupeaa vänkäämään Kerkon kanssa siitä, onko Kerkolla oikeus loukkaantua.

Väkevät reaktiot ”omilta” saattavat osin johtua siitä, että on raskaampaa kuulla jotain kauheaa turvalliseksi luulemiltaan ihmisiltä kuin satunnaisilta määlyiltä. Jos nuori nainen onkin tottunut kuulemaan kaikenlaista seksististä kuraa antifeministeiltä, hän saattaa reagoida voimakkaasti törmätessään samanlaiseen puheeseen joukossa, jonka kuvitteli turvalliseksi - vaikka perheen pääsiäisillallisella tai feministisessä Facebook-ryhmässä. Se satuttaa paljon syvemmältä, koska puolustukset ovat alhaalla.

Kuvittele tilanne, jossa hyvä kaverisi lyö sinua vahingossa

Asia on ehkä helpompi hahmottaa, jos ajattelee loukkauksia lyönteinä. Kuvittele tilanne, jossa hyvä kaverisi lyö sinua vahingossa.

Sitten kuvittele tilanne, jossa joku tuntematon pamauttaa sinua snagarillä. Tarkoitus on ollut lyödä ilmaan ja päästä pätemään upealla oikealla suoralla, mutta koordinaatio pettää ja lyönti osuukin sinuun.

Kolmanneksi ajattele tilannetta, jossa joku sinua vihaava ihminen on päättänyt ottaa elämäntehtäväkseen sinun lyömisesi. Hän odottelee kotikadullasi ja aina tilaisuuden saatuaan todellakin pamauttaa turpaan.

Fyysisesti lyöminen sattuu yhtä paljon riippumatta siitä, kuka lyö ja miksi.

Jos vihaajat ovat lyöneet päivän aikana jo monta kertaa, saattaa kaverin vahinkolyönti illan lopuksi kismittää ja satuttaa kovasti. Oliko pakko, mikset ole varovaisempi, etkö näe että olen jo mustelmilla?

Saatoin sanoa rumasti, mutta minä EN ole rasisti/naistenvihaaja/kurja tyyppi, päinvastoin! Miksi minua nyt haukutaan, se on epäreilua! Minähän kannatan tasa-arvoa!

Raju somereaktio tuntuu pahalta erityisesti silloin, jos sen kokee ansaitsemattomaksi. Silloin on riski, että huono sanavalinta johtaa huonoon päätökseen alkaa vängätä kuka on oikeassa ja kenellä on oikeus loukkaantua. Se taas voi johtaa huonoon periaatteeseen.

Ystävälleni olisi Twitterissä voinut käydä näin.

Ystävä: "Katsokaapa tätä valokuvaa, siellä on kiipeilyteline täynnä pieniä apinoita!"

Keskustelija 1: "Ei voi olla totta, kutsutko lapsia apinoiksi?"

Keskustelija 2: "Voisiko edes lapset säästää rasismilta?"

Keskustelija 3: "Tietääköhän työnantajasi, että nimittelet lapsia apinoiksi? #rasisti"

Se oli huumoria! Heti ruvetaan nimittelemään rasistiksi

Täysin ymmärrettäviä reaktioita – jokainen ei-valkoisen lapsen kanssa riittävästi aikaa viettänyt tietää, että ihmiset ovat todella julmia.

Huono sanavalinta muutetaan huonoksi päätökseksi näin: "Se oli huumoria! Heti ruvetaan nimittelemään rasistiksi. Relatkaa vähän, tämä on meillä ihan normaalia kielenkäyttöä. Ihme puolestaloukkaantujat.”

Huono päätös muuttuu huonoksi periaatteeksi näin: "Olen nyt saanut kymmeniä vihaisia viestejä, joissa minua haukutaan rasistiksi vaikken sitä ole. Jopa työnantajaani on oltu yhteydessä. Jatkossa aion kutsua kaikkia lapsia apinoiksi, eipä tule sitten epäselvyyttä."

Parasta – ja erittäin vaikeaa – on niellä kiukkunsa ja epäreiluuden tunne ja katkaista tilanne heti ensimmäisten reaktioiden jälkeen:

"Tarkoitus ei missään tapauksessa ollut haukkua ketään rasistisesti! Kutsumme lapsiamme hellitellen pikkuapinoiksi. Ymmärrän, että juuri tämän kuvan yhteydessä kommenttini voi helposti lukea rasistiseksi. Olen pahoillani, läksy opittu!"

Miten asioita voisi parantaa? Ensinnäkin ihmiset, jotka eivät halua loukata, voisivat yrittää vähän kovemmin.

Jos kerran oikeasti uskot tasa-arvoon, lakkaa höpäjämästä ”naisista ratissa” tai huonosti pelaavan jääkiekkoilijan ”akkamaisuudesta”. Se ei ole kovin vaikeaa. Mieti myös, miksi käytät tuollaisia ilmaisuja - oletko syvällä sisimmässäsi kuitenkin sitä mieltä, että naiselliset tai ”akkamaiset” asiat ovat halveksittavia?

Toisekseen loukkaajat (joihin itsekin vahingossa toisinaan kuulun) voisivat ajatella vähemmän itseään. Kyse ei ole sinusta. Kyse ei ole myöskään siitä, loukkasitko vahingossa vai tahallasi. Loukatun kannalta sillä ei juuri nyt ole väliä.

On yhtä tyhjän kanssa vaatia, että sorretut vähemmistöt ”relaisivat” tai ”eivät hermostuisi turhasta”. Ihminen, jota loukkasit, on luultavasti saanut kuulla samanlaisen loukkauksen elämässään kymmeniä, satoja tai tuhansia kertoja. On kohtuutonta vaatia häntä selittämään kärsivällisesti kymmeniä, satoja tai tuhansia kertoja, miksi hänestä tuntuu pahalta. Ymmärrät varmaan, miksi hän on kypsä kuulemaan tuhannennen kerran ”haha, älä nyt hermostu, mähän kannatan tasa-arvoa”. Itsekin olisit.

Kolmanneksi heidän, joihin ei kohdisteta kymmeniä, satoja tai tuhansia loukkauksia, pitää auttaa heitä, joihin kohdistetaan. Esimerkiksi rasistisiin puheisiin ja tekoihin täytyy ehdottomasti puuttua.

Jos paukkuja riittää, voi myös pohtia, onko huono käytös toistuvaa ja onko kyse todennäköisesti huonosta sanavalinnasta, huonosta päätöksestä vai huonosta periaatteesta. Näin myös reaktio sosiaalisessa mediassa voi olla paremmin mitoitettu ja kohdennettu.

Maria Pettersson

Kirjoittaja on Brysselissä asuva helsinkiläinen, yrittäjä, kolumnisti, roolipelaaja ja pienten slaavilaisten kielten harrastaja. Hän avustaa Euroopan parlamentissa Miapetra Kumpula-Natria (sd.).