Asiantuntija: Merkelin kättelemättä jättäminen oli vahva viesti Trumpilta

Asiantuntijan mukaan Trumpin ele oli suunnattu hänen omille kannattajilleen.

Donald Trump
Uutisvideot: Tästä puhutaan: Jättikö Trump tahallaan kättelemättä Merkelin?
Uutisvideot: Tästä puhutaan: Jättikö Trump tahallaan kättelemättä Merkelin?

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aiheutti jälleen kansainvälisen kohun, kun hän jätti Saksan liittokansleri Angela Merkelin kättelemättä kameroiden edessä lauantaina. Puhetaidon kouluttajan Antti Mustakallion mukaan ele oli vahva viesti, jos se oli tahallinen.

– Kätteleminen kuuluu voimakkaasti valtiovierailujen peruskohteliaisuuteen, Mustakallio sanoo.

Merkel oli viikonloppuna ensimmäistä kertaa Trumpin vieraana Washingtonissa.

Saksan johtaja kysyi Trumpilta lehdistön edessä hiljaa, pitäisikö heidän kätellä. Trump ei vastannut ehdotukseen mitenkään, vaan katseli poissaolevan oloisena muualle.

Mustakallio pitää mahdollisena, ettei Trump kuullut Merkelin ehdotusta. Hän huomauttaa, että Merkel ja Trump kättelivät kyllä aiemmin saman vierailun yhteydessä.

– Ihan varmoja emme siis voi olla, Mustakallio muistuttaa.

Ele on tulkittu kuitenkin yleisesti tahalliseksi.

Trump jatkoi tänään lauantaina kovia puheita Saksasta. Hän syytti Saksan olevan "isoja summia velkaa" sotilasliitto Natolle, kertoi AFP. Yhdysvallat on jo pitkään vaatinut eurooppalaisia Nato-liittolaisiaan kasvattamaan puolustusmenojaan.

Viesti Trumpin omille kannattajille

Jos temppu oli suunniteltu, se oli Mustakallion mukaan todennäköisesti suunnattu Trumpin omille kannattajille.

Trump on syyttänyt moneen kertaan Merkelin pilanneen Saksan, kun hän päästi pakolaisia maahan vuonna 2015.

– Trumpin tarinassa Eurooppa on menetetty ja se on paljolti Merkelin syytä. Siksi hän viestii omille kannattajilleen, että hän näyttää Merkelille kovaa namaa ja tekee Saksankin kanssa, mitä haluaa, Mustakallio sanoo.

Ele on jatkumoa Trumpin tavalle tehdä politiikkaa. Hän pyrkii jatkuvasti rikkomaan sääntöjä ja usein mauttomuuden rajoja. Siten Trump pysyy myös otsikoissa.

– Hän tekee asiat, miten tekee. Kyllähän se on käynyt selväksi jo vaalikampanjasta lähtien, mitä hän ajattelee kohteliaisuussäännöistä, Mustakallio huomauttaa.