Uhka Valkoisen talon edustalla – autoilija väitti kuljettavansa pommia

Mahdollisesta pommista ole minkäänlaista vahvistusta. Salaisen palvelun mukaan Valkoisen talon turvallisuustoimia kuitenkin korotettiin.

Yhdysvallat
Valkoinen talo yövalaistuksessa
Michaekl Reynolds / EPA

Pommiuhka nosti Valkoisen talon hälytystilaan myöhään lauantai-iltana Yhdysvalloissa, uutiskanava CNN kertoo (siirryt toiseen palveluun).

Valkoisen talon tarkastuspisteelle ajaneen auton kuljettaja oli väittänyt vartijoille, että hänellä on autossaan pommi. CNN:n lähteiden mukaan yksi ihminen otettiin kiinni ja auto tarkastettiin pommin varalta.

Salaisen palvelun tiedote vahvistaa, että mies pidätettiin Valkoisen talon tarkastuspisteellä illalla 11.05 paikallista aikaa ja hänen ajoneuvonsa on julistettu epäilyttäväksi. Tiedotteen mukaan salainen palvelu on nostanut valmiuttaan, mutta minkäänlaista mainintaa pommista tiedotteessa ei ole.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei ole virka-asunnollaan, vaan Floridassa.

Useat kadut presidentin Washingtonissa sijaitsevan virka-asunnon ympärillä suljettiin tapauksen jälkeen.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.