Poliisi päivittelee yhä turvavyöttä ajavia – "Hyvä, että lapsista kuitenkin huolehditaan entistä paremmin"

Turvavyöttömyys ei ota vähetäkseen, vaikka vyön hyödyistä tiedotetaan ahkerasti. Poliisi muistuttaa, että kaupunkinopeuksissa turvavyöstä on jopa enemmän hyötyä kuin maantiellä.

liikenneturvallisuus
Lähikuva turvavyön lukituksesta.
Susanna Wacklin / Yle

Turvavyö jää laista ja valistuksesta huolimatta auki monelta kuljettajalta ja matkustajalta. Poliisin viimeviikkoisessa tehovalvonnassa pysäytettiin 10 000 ajoneuvoa, ja turvavyö oli kiinnittämättä 1 800 ihmisellä. Poliisin mukaan osuus pysyy valvonnoissa sinnikkäästi keskimäärin samalla tasolla.

– Miten sen voi unohtaa? Se on aina yhtä käsittämätöntä. Kaupungeissa vyö jää pois useammin kuin maaseudulla, ja sitä perustellaan usein lyhyellä matkalla. Kaupunkinopeuksissa vyö on erittäin tärkeä, sillä se estää usein loukkaantumisen kokonaan, sanoo poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta.

Poliisia huolestuttaa myös matkapuhelimen käyttö ajon aikana. Viime viikon tehovalvonnassa poliisi tapasi 1 000 kuljettajaa, jotka puhuivat kännykkäänsä lainvastaisesti luuri kädessään. Yksi tärkeä osa liikenneturvallisuudessa on poliisin mukaan kuitenkin kääntynyt viime vuosina parempaan suuntaan.

– Pitkällä aikavälillä näyttää siltä, että lasten turvalaitteiden käyttö on parantunut: Lapset ovat turvavöissä ja -istuimissa. Se on iso plussa, että heistä huolehditaan paremmin kuin aikasemmin, sanoo poliisitarkastaja Ihalainen.

Ihalaisen mukaan tehoviikon ykkösasia oli suojateiden valvonta, jonka hän arvioi toimineen hyvin. Valvonnassa poliisi havaitsi viitisenkymmentä autoilijaa, jotka ohittivat pysähtymättä suojatien eteen pysähtyneen auton ja viitisenkymmentä autoilijaa, jotka eivät antaneet suojatiellä kulkeneille tietä.