Suomalainen Jarmo perusti Senegaliin kahvilan, jonne Helsingin hipsterit jonottaisivat – "Ihmiset jäävät vähän koukkuun parempaan kahviin"

Turkulaislähtöinen Jarmo Pikkujämsä olisi voinut avata kahvilansa hipsterien iloksi Helsingin Kallioon. Sen sijaan hän kauppaa kahvia Senegalissa ja on myös perustanut sinne tukikohdan taiteilijoille.

kahvi
Jarmo Pikkujämsä
Jarmo Pikkujämsä asuu Afrikassa, koska muualla ei voisi.Heli Pekkonen

SAINT-LOUIS, SENEGAL Kaikki alkoi vihreistä kahvipavuista, joita Jarmo Pikkujämsä rahtasi laukussaan matkaltaan Etiopiasta.

Maan omaperäinen kahvikulttuuri seremonioineen oli saanut Pikkujämsän pauloihinsa. Alkuun papujen paahtaminen sujui kotona hellan kulmalla, mutta pian keittiö alkoi käydä pieneksi, kun tuttavapiirikin pääsi etiopialaisen kahvin makuun.

– Siihen aikaan tein väitöskirjaa, joten olin aika paljon kotona. Se paahdin siellä keittiössä huusi koko ajan, Pikkujämsä muistelee.

Kun kotona paahdettu kahvi sai pari päivää happea, sen aromit olivat suorastaan taivaalliset. Se oli menoa.

– Sanoin kaikille, että kokeilkaa nyt hyvät ihmiset tätä kahvia, Pikkujämsä kertoo.

Nykyään hän levittää ilosanomaansa myös tuntemattomille kaikkiaan kolmessa kahvilassa. Niistä ensimmäinen avattiin silloisessa asuinmaassa Belgiassa, mutta seuraavat jo kahvin kotimantereella, Afrikassa.

Tarkemmin sanoen Senegalissa, josta oli tullut turkulaislähtöisen Pikkujämsän uusin kotimaa. Täällä hän haistoi selvän markkinaraon.

Saint-Louis kahvila
Senegalilaiset eivät ole ihan vielä innostuneet kahviloissa istumisesta, mutta asia muuttuu pikku hiljaa, uskoo Jarmo Pikkujämsä.Heli Pekkonen

Ei niin, etteikö Senegalissa olisi kahvikulttuuria omasta takaa. Ihmisten päiviä säätelee café touba, pippurilla maustettu ja vahvasti sokeroitu juoma, jota hörpitään aamuisin ja iltapäivisin kadunkulmissa pienistä muovimukeista.

Sitten on tietenkin ylikansallinen Nescafén pikakahvi, joka on juurtunut syvään niin Senegaliin kuin kaikkialle muuallekin Länsi-Afrikkaan. Ja onpa täällä vielä entisten siirtomaaisäntien ranskalaisten tuomaa tummapaahtoista kahviakin.

– Mutta vähän parempilaatuista ja varsinkin etiopialaista on vaikea löytää, Pikkujämsä sanoo.

Markkinoille kiilaaminen vie aikansa, mutta tuloksia alkaa jo näkyä. Pikkujämsän ensimmäinen paikka Saint-Louis'ssa Senegalissa on ollut auki vasta runsaan vuoden, mutta kanta-asiakkaita on kertynyt.

Ihmiset jäävät vähän koukkuun siihen parempaan kahviin, Pikkujämsä myhäilee.

Oumar Fall
Barista Oumar Fall myy ihmisille kahvia ja musiikkia.Heli Pekkonen

Kahvikone pärisee barista Oumar Fallin käsittelyssä, lasiin valuu ruskeaa juomaa. Pitkän baaritiskin päässä nuori mies istuu älypuhelin edessään ja lukee ranskalaista romaania.

Katosta roikkuu muovisia kannuja, jotka ovat Jarmo Pikkujämsän käsittelyssä muuttaneet muotoaan designlampuiksi.

Ndar Ndar -kahvila voisi melkein olla hipsterien olohuone Helsingin Kalliossa. Mutta ollaankin Saint-Louis'n kaupungissa Atlantin rannalla, 300 kilometriä Senegalin pääkaupungista Dakarista pohjoiseen.

Tänne Pikkujämsä tuli matkoillaan vuosia sitten ja ihastui ranskalaisten rakentamaan, nyt romanttisesti rapistuvaan kaupunkiin.

Ihan jokamiehen budjettiin kahvittelu Ndar Ndarissa ei mahdu: espresso maksaa 1 000 Länsi-Afrikan CFA-frangia eli noin puolitoista euroa, muut erikoiskahvit enemmän.

Ihmiset jäävät vähän koukkuun siihen parempaan kahviin.

Jarmo Pikkujämsä

Mutta kaupungissa on kuitenkin riittävästi sellaisia nuoria miehiä ja naisia, jotka haluavat käydä ulkona ja panostaa siihen. Ja on myös varttuneempaa väkeä, jotka tulevat lukemaan lehteä ja juomaan kahvin.

– Meille voi ihan hyvin poiketa vain silloin tällöin. Minusta se on aina yhtä hauskaa, sanoo barista Fall.

Ja ulkomaalaisia turisteja kahvilassa käy tietysti.

Saint-Louis kahvila
Pikkujämsä on suunnitellut kahvilansa sisustuksen. Barista kertoo, että monet asiakkaat kyselevät lampuista.Heli Pekkonen

Mainostaa ei tarvitse, sillä Saint-Louis'n saari on pieni ja sana kulkee. Asiaa auttaa, että paikallinen kahvimestari on myös musiikkimies: hän myy kahvin lisäksi levyjä ja itse tekemiään kokoelmia. Tiskillä käy asiakkaita ostamassa puhelimeensa pari biisiä. Osa niistä tulee paikallisilta studioilta, joiden kanssa tehdään yhteistyötä.

– Käy täällä aika paljon sellaisiakin, jotka eivät osta yhtään mitään, tulevat vain hengailemaan, Pikkujämsä sanoo.

Ndar Ndarista onkin tullut tietotoimisto ja kohtaamispaikka. Ilmoitustaululta tullaan katsomaan uusimmat tapahtumajulisteet ja keikkaflaijerit. Klubeilla ja kaupunkiin tulevilla artisteilla on tapana merkitä kahvila somepostauksiinsa.

Barista Fall arvelee, että monipuolisuus on yksi vetonauloista. Kahviakaan ei ole pakko juoda, vaan paikalliseen makuun myynnissä on muun muassa kamelinmaitoa, josta Fall intoilee: se hoitaa monia sairauksia, on hyväksi elimistölle ja on sitä paitsi luomua, hän sanoo.

Kahviin sitä ei kylläkään parane laittaa, sillä mausta huomaa, mitä kameli on syönyt.

Toinen tärkeä menestyksen tekijä on pieni takatila, jonka seinillä roikkuu taidetta. Pikkujämsä selittää, että Senegalissa kaikissa kunnon kahviloissa on soppi, jossa voi istua piilossa uteliaiden katseilta.

– Täytyy olla sitä suturaa, hän sanoo.

Se on paikallista wolofin kieltä ja tarkoittaa tahdikkuutta ja yksityisyyttä eli esimerkiksi sitä, että saa olla omassa rauhassa.

– Kyllä mäkin mielelläni menen sinne istumaan, Pikkujämsä sanoo.

Hamidou Anne
Kanta-asiakas Hamidou Anne asuu Dakarissa, mutta käydessään Saint-Louis'ssa tulee aina ensi töikseen kahville.Heli Pekkonen

Kahvia kulkee Pikkujämsällä matkalaukussa edelleen, mutta suunta on vaihtunut Euroopasta Afrikkaan.

Se johtuu siitä, että hyvä kahvi kasvaa Itä-Afrikassa, mutta Senegal kahviloineen on Länsi-Afrikassa. Lentorahdin järjestäminen maanosan sisällä on kallista ja hankalaa, eikä Pikkujämsän kahviloiden myynti ole toistaiseksi niin mittavaa, että kannattaisi vuokrata merikonttia tai edes osaa sellaisesta.

Siispä kahvinpavut kiertävät Euroopan kautta. Pikkujämsä ostaa raakakahvin tukkukauppiailta Brysselistä, jonne kahvi on ensin rahdattu Etiopiasta ja Keniasta. Senegaliin pavut lentävät Belgiasta omissa ja tuttavien matkatavaroissa.

– Hän on suuri salakuljettaja, sanoo barista Oumar Fall, ja Pikkujämsä nauraa.

– Täytyy olla aika omavarainen, jos haluaa pitää laatua yllä, hän sanoo.

Ajatus ei ollut perustaa mitään maailmaa valloittavaa kahviketjua.

Jarmo Pikkujämsä

Juuri Brysselistä Pikkujämsä ostaa afrikkalaisen kahvinsa siksi, että se on toinen kotikaupunki ja siellä on myös ensimmäinen omista kahviloista. Joka menestyy itse asiassa niin hyvin, että tuo omistajalleen elannon.

Vaikka ajatus ei kyllä ollut perustaa mitään maailmaa valloittavaa kahviketjua, suosio tuli tavallaan vahingossa, hän estelee.

Kahvinpapujen paahtaminen tapahtuu sentään paikan päällä Senegalissa. Pikkujämsä on teettänyt hitsaajalla kaasukäyttöisen paahtimen ja arvelee, että voisi perustaa seuraavaksi pienen paahtimon, jos saa enemmän kahvia kaupaksi.

Kahvinpaahdin on ulkona kattoterassilla taiteilijatalossa, jonka Pikkujämsä on kivenheiton päähän kahvilasta perustanut.

Se talo onkin hänen alkuperäinen syynsä asua Senegalissa.

Julkisivu
Taiteilijatalo Waaw sijaitsee Saint-Louis'n saaren ytimessä.Heli Pekkonen

– Jotainhan piti keksiä, että voisi olla täällä pitempään.

Jarmo Pikkujämsä vitsailee vain puoliksi, kun hän kertaa taiteilijatalo Waaw'n syntyvaiheita.

Aivan tarkkaan hän ei enää muista, kenen idea oli perustaa kansainvälinen kulttuurikeskus ja taiteilijaresidenssi Senegaliin. Ajatusta kehitteli neljän hengen porukka, mutta toteutus jäi Pikkujämsän ja toisen suomalaisen, Staffan Martikaisen harteille.

Afrikka oli molemmille monilta matkoilta tuttu manner. Heillä oli ollut yrityskin, jonka kautta oli myyty eurooppalaisille Afrikan käsityöläisiltä ostettuja tavaroita: niitä sellaisia, jotka ovat tekijöilleen tarvekaluja ja ostajilleen sisustusesineitä.

Kun tulin Saint-Louis'hin, tämä tuntui oikealta paikalta. Semmoiselta, että täällä voisi olla pysyvästi.

Jarmo Pikkujämsä

Senegalin tunsi hyvin varsinkin Pikkujämsä. Hän kun on afrikkalaisen kirjallisuuden tohtori ja kävi tutkimustyönsä takia vähän väliä Dakarissa.

– Ja kun silloin tulin Saint-Louis'hin, tämä tuntui oikealta paikalta. Semmoiselta, että täällä voisi olla pysyvästi, hän sanoo.

Vakaassa Senegalissa on moniin muihin Afrikan maihin verrattuna helppo toimia, Pikkujämsä selittää. Ja Saint-Louis taas on kiehtova kaupunki, joka ruokkii eri alojen taidetta.

Saint-Louis katu
Saint-Louis'n uneliaat korttelit heräävät eloon keväisin, kun nykytaide- ja jazzfestivaalien yleisö täyttää kadut ja hotellit. Heli Pekkonen

Siirtomaa-aikana Saint-Louis oli tärkeä satama Senegaljoen suussa ja hetken koko Ranskan hallitseman Länsi-Afrikan pääkaupunki. Saarelle ruutukaavaan rakennettu vanha kaupunki on Unescon maailmanperintökohde ja muistuttaa Kuuban vanhaa Havannaa.

Nyt moni sen taloista rappeutuu, kun maailmalla hajallaan olevat suvut eivät ole päässeet sopuun omaisuuden hoidosta. Joitakin on purettu ja tilalle rakennettu uusia. Painetta lisää aivan vanhankaupungin kupeessa kasvava kalastajayhteisö, joka tarvitsee lisää tilaa.

Tällaisessa ympäristössä taiteilijatalo Waaw avasi ovensa viisi vuotta sitten. Nimi on wolofia ja tarkoittaa kyllä.

Se lausutaan wau.

Sisäpiha
Taiteilijatalon sisäpihalla puretaan päivän kokemuksia.Heli Pekkonen

Ennen suomalaisten tuloa Waaw'n siirtomaa-aikainen talo oli ollut kahden senegalilaisen perheen koti.

Väliseinät purettiin, ja nyt asuinhuoneet ovat toisessa kerroksessa avoimen sisäpihan ympärillä. Keskellä pihaa kasvaa suuri palmu, yläkerran kaiteisiin on viritetty purjekankaita varjoa antamaan.

Tänne mahtuu kerrallaan kymmenkunta vierasta. Tänä keväänä Waaw'ssa oleskelee muun muassa italialainen graafikko, uusiseelantilainen elokuvantekijä ja kaksi islantilaista kuvataiteilijaa.

Nobrega Jalo
Luísa Nóbrega elää liikkuvaa elämää: nyt hän on pari kuukautta Senegalissa, myöhemmin jonkin aikaa Berliinissä.Heli Pekkonen

Talon yläterassilla brasilialainen äänitaiteilija Luísa Nóbrega laulaa paikallisen lauluntekijän ja runoilijan Idy Diallon kanssa.

Nóbrega ei ole vielä päättänyt, millainen teos yhteismusisoinnista on muotoutumassa, mutta Diallo kertoo levyttävänsä työn alla olevia lauluja.

Juuri tällainen on sitä vastavuoroisuutta, jota Jarmo Pikkujämsä taiteilijoilta toivoo. Hänestä ei ole järkevää, että Senegaliin tultaisiin vain poimimaan elementtejä omaan työhön.

– Eikä myöskään pidä lähteä asenteella, että tullaan tänne opettamaan. Täällä on paljon opittavaa myös, hän sanoo.

Vihkon aukeama
Residenssiin valitaan taiteilijoita, joiden työsuunnitelma on kaupungin kannalta kiinnostava ja myös toteutettavissa.Heli Pekkonen

Kaikkiaan talossa on viiden toimintavuoden aikana ehtinyt asua jo lähes 150 taiteilijaa. Australiasta on ollut paljon kävijöitä, samoin Yhdysvalloista. Moni on löytänyt keskuksen kansainvälisistä residenssiverkostoista.

– Taiteilijat ovat liikkuvaa porukkaa, ja ihmiset puhuvat meistä. Aika paljon on niitäkin, jotka tulevat uudelleen ja haluavat jatkaa jotain aloittamaansa, Pikkujämsä kertoo.

Hänen mukaansa ihanteellista olisi, jos talossa olisi koko ajan ainakin yksi taiteilija jostakin Afrikan maasta.

Ei me olla oltu oikein Suomeen päin kallellaan.

Jarmo Pikkujämsä

Suomalaisia Saint-Louis'ssa käy harvoin, vaikka he toki olisivat tervetulleita. Pikkujämsä sanoo, että ehkä yksi kymmenestä taiteilijasta on Suomesta.

– Ei me olla oltu oikein Suomeen päin kallellaan. Kun on oltu koko 2000-luku poissa Suomesta, ollaan siinä miljöössä vähän ulkopuolisia, hän arvioi.

Myöskään tukia ei Suomesta taiteilijatalolle tule, tosin minkäänlaisia apurahoja ei ole vähään aikaan ehditty hakeakaan. Waaw'n toiminta pyörii ainakin toistaiseksi residenssimaksuilla.

Ateljee
Waaw'n alakerrassa on kirjasto ja ateljeetilaa työskentelyyn.Heli Pekkonen

Apurahoja ei ehdi hakea, koska taiteilijatalon vetäjän on revettävä niin moneksi.

Ensinnäkin on toimittava taiteilijoiden tukena ja tulkkina kielten ja kulttuurien välillä. Tärkeintä on auttaa taiteilijaa saamaan ajastaan Afrikassa kaikki irti, Pikkujämsä sanoo.

Jollakulla voi kuitenkin olla toiveita, jotka paikan päällä osoittautuvatkin epärealistisiksi. Täällä tehokkuusajattelu täytyy unohtaa, päiviä ei voi buukata täyteen ohjelmaa.

Toiselle ensimmäinen kerta Afrikassa on kulttuurishokki. Ja kolmas etsii niin sanottua aitoa Afrikkaa ja on siksi alkuun pettynyt.

– Tällainen ihminen voi kokea Saint-Louis'n ensin feikiksi, koska täällä ei ole sitä maalaisidylliä. Mutta neuvon heitä liikkeelle, ja kyllä he löytävät aitouden nopeasti, Pikkujämsä sanoo.

Taiteilijatalossa on myös oltava talonmiehenä ja yleismies jantusena.

Tropiikissa asiat nimittäin kuluvat nopeasti, laitteet rikkoutuvat, koko ajan on pientä korjattavaa. Polkupyörän kumi pitää paikata kerran viikossa, ja pyykkipojat ovat mennyttä kalua parissa kuukaudessa. Sadekaudella ikkunoita pitää sulkea ja taas avata, etteivät paikat kastu – tai homehdu.

Ja joskus on toimittava vähän sairaanhoitajanakin, kun länsiafrikkalainen bakteerikanta myllää vasta tulleiden elimistön sekaisin.

Ateljeen katto.
Ateljeen seinät maalataan melkein joka vuosi, mutta tällaista se on näillä leveysasteilla, Jarmo Pikkujämsä sanoo.Heli Pekkonen

Olisihan sitä voinut perustaa residenssin sijaan Saint-Louis'hin vaikka hotellin, niin olisi ehkä päässyt helpommalla?

Pikkujämsä hymyilee. Mutta kun taiteilijoiden kohtaamisista saa itse niin paljon, hän sanoo.

– On inspiroivaa, kun ympärillä on ihmisiä, jotka tekevät jotakin, joilla on motiivi tuloonsa tänne.

Itsekin Pikkujämsä haluaisi jatkossa tehdä enemmän omaa taidetta. Olen tietyssä mielessä tienristeyksessä, hän sanoo.

Takana on muun muassa kokeiluja kalannahan kanssa, ja taiteilijatalon viereisessä Éthiopiques-galleriassa on näytillä Pikkujämsän lehmänsarvista tekemiä valaisimia. Pian tulossa on soolonäyttely Saint-Louis'n nykytaiteen festivaaliin, sen videoinstallaatio on vielä työn alla.

Juuri nyt Pikkujämsä kuitenkin tekee lähtöä sulkapallokentälle.

Käy ilmi, että hän on perustanut Saint-Louis'hin kahvilan ja taiteilijatalon lisäksi myös sulkapalloseuran, jossa käy valmentamassa. Vähän kansanterveydellisessäkin mielessä, kun täällä kuulemma syödään melko paljon sokeria.

– Ja jotainhan pitää tehdä, että pysyy kunnossa, hän nauraa.

Jarmo Pikkujämsä
Saint-Louis tuntui heti paikalta, jossa voi olla pysyvästi, sanoo Jarmo Pikkujämsä.Heli Pekkonen

Vaikka taiteilijatalo Waaw'ta muutaman vuoden päästä vetäisi joku muu, Pikkujämsä ei suinkaan aio pakata muuttolaatikoita. Saint-Louis kuuluu yhä pitkän aikavälin suunnitelmaan.

Suomesta hän lähti maailmalle jo nuorena miehenä, koska kaipasi toisenlaiseen ympäristöön. Saattaa olla, että synnyinmaahankin tulee vielä joskus palattua, mutta koti on aina Afrikassa.

Täällä on vaikea vetäytyä omiin oloihinsa murjottamaan, koska ihmiset ottavat niin kovasti kontaktia, Pikkujämsä sanoo. Ja hänen mielestään se on nimenomaan siunaus, ei riesa.

– Kun joskus tulee se harmitus, että mikään ei toimi, niin ei kestä kuin pari minuuttia ennen kuin joku tulee ja vetää pois siitä mielentilasta. Joka ikinen kerta.

Ihan kaikki eivät ehkä sellaiseen osaa sopeutua, mutta minä olenkin tällainen ihmisten rakastaja, hän veistelee.

Kun on poissa, tänne on ikävä. Ja kun sitten palaa, jo Saint-Louis'n saarelle vievällä sillalla haistaa meren ja näkee talot.

– Silloin aina tietää, että kotona ollaan, Pikkujämsä sanoo.

Saint-Louis katu
Heli Pekkonen