Rujoista venäläiskylistä syntyi Suomen kaunein kirja - "Kuvista ei aina välttämättä tiedä, kummalta puolelta rajaa se on"

Lapsuutensa Imatralla viettänyt valokuvaaja Hanna Koikkalainen on aikuisiällä selvittänyt itselleen suomalaisuutta ja venäläisyyttä.

kulttuuri
Valokuvakirja Raja
Kustantamo Maahenki julkaisi Raja-kirjan vuonna 2016. Kirjan ulkoasun suunnitteli Anne -Mari Ahonen.Pyry Sarkiola / Yle

"Kokonaisuus on esineenä virheetön ja kuvakerronnaltaan oivaltava." Näin päättyvät Suomen kirjataiteen komitean perustelut Suomen kauneimmasta kirjasta (siirryt toiseen palveluun) Rajasta.

Nyt valokuvaaja Hanna Koikkalaista hieman naurattaa, miten tähän pisteeseen on tultu. Kirjan seikkailut käytiin ja kuvat otettiin lähes kymmenen vuotta sitten. Tuolloin ne olivat osa yliopiston lopputyötä. Nyt ne ovat kauneimmassa kirjassa.

– Olen hämmentynyt ja otettu. En saanut monista syistä johtuen kirjaa julkaistuksi, kun valmistuin. Onneksi kustantaja näki, että kuvat ovat ajattomia, Koikkalainen kertaa eikä unohda kiittää kirjan graafista suunnittelijaa Anne-Mari Ahosta.

Rajaa oli lapsena vaikea ymmärtää

Vaikka kuvien otosta onkin aikaa, sama asia häntä kiinnosti jo lapsena ja kiinnostaa edelleen. Raja.

– Lapsena sitä rajaa ei tietenkään ymmärrä. Tavallaan maailma loppui kesken, Imatralla lapsuutensa viettänyt Koikkalainen pohtii ja muistaa, ettei Tšernobylin onnettomuuden aikaan ei olisi saanut syödä ruohosipulia.

– Isä vei meidät Neuvostoliittoon, kun se oli jo luhistumaisillaan. Silloin tajusin rajan. Se tuoksu ja eri tavalla pukeutuvat ihmiset.

Koikkalainen muutti Helsinkiin opiskelemaan. Etäisyyden ottaminen rajaan ja kotiseutuun antoi uusia näkökulmia. Valokuvaajaa puhutteli eteläkarjalaiseen katukuvaan ilmestyneet venäläisturistit ja pitkät autojonot Kuutostiellä, jotka ylsivät kymmenien kilometrien päähän. Jotain oli selvästi muuttunut.

Vuosien 2008–2010 aikana Koikkalainen teki retkiään Suomen itärajan tuntumassa yksin ja ystävänsä kanssa.

Hanna Koikkalainen
Hanna Koikkalainen asuu osan aikaa maatilalla Joutsenossa ja osan aikaa Helsingin sykkeessä.Pyry Sarkiola / Yle

Teetä sortavalalaisessa keittiössä

Yhdessä tarinassa lukija pääsee mukaan Koikkalaisen ja hänen kuhmolaisen ystävänsä road tripille viininpunaisella Ladalla. He matkasivat Vienan Kemistä Petroskoin kautta Sortavalaan. Samalla se oli matka suomalaisuuteen ja venäläisyyteen.

– Sortavalassa meiltä loppui bensa. Paikallinen suomea osaava mies kutsui meidät telttailemana pihalleen. Yhdessä tulimme siihen tulokseen, ettei hänen tyttöystävänsä ehkä pitäisi siitä, Koikkalainen muistelee ja osoittaa miehen kuvaa kirjastaan.

– Yhtäkkiä huomasimme, että istumme sortavalalaisessa keittiössä juomassa teetä. Miehen täti puhui karjalaa. Karjalan ja suomen kieli avasi väylän kulttuuriin ja venäläiseen huumorintajuun. Se oli aurinkoinen iltapäivä pitsiverhojen takana.

Ihmistenkin välillä on raja

Koikkalainen kuvaa tyyliään toteavaksi ja pelkistäväksi. Hän leikittelee Rajan kuvissa maiden samankaltaisuudella.

– Kuvista ei aina välttämättä tiedä, kummalta puolelta rajaa se on. Kuva josta voisi luulla, että se on Svetogorskista, onkin Imatran Rajapatsaalta.

– Maiden rajat eivät näy avaruuteen, kaikki ovat ihmisiä, metsät ja puut ovat samanlaisia.

Koikkalainen halusi kuvillaan haastaa itseään toisenkin rajan kanssa, ihmisten välisen rajan. Hän kiersi Venäjällä kamera kourassa ja kohtasi ihmisiä, joista hän halusi ottaa kuvan ja kuulla heidän tarinansa.

– Hain kahden ihmisen välistä rajaa. Miten tärkeää on ensi sekunnit ja miten saa sen luottamuksen, vain hieman venäjää puhuva Koikkalainen toteaa.

– Heti alusta lähtien pitää olla avoin ja vilpitön. Sen kanssa teen edelleen töitä.

Aukeama Hanna Koikkalaisen kirjasta Raja
Hanna Koikkalainen pitää kirjoista esineinä. Hän on ylpeä, että häneltä jää jälki maailmaan.Antti Huittinen