Poliisi pelkää susikapinan laajenevan – joukko metsästäjiä ei halua jäljestää kolarihirviä

Pohjois-Karjalassa metsästäjät uhkaavat irtautua yhä laajemmin suurriistavirka-avusta poliisin kanssa.

Suurriistavirka-apu (SRVA)
Suurriistavirka-apuliivi
Sari Törmikoski / Yle

Niin sanottu Lieksan suurriistavirka-apukapinassa on jäänyt pattitilanteeseen Joensuussa perjantaina käydyissä neuvotteluissa.

Tilaisuuteen osallistuivat poliisin ja lieksalaisten metsästäjien lisäksi edustajat Suomen riistakeskuksesta, Luonnonvarakeskuksesta, maa- ja metsätalousministeriöstä sekä Metsästäjäliitosta.

Neuvotteluissa sovittiin, että Lieksan riistanhoitoyhdistys ilmoittaa huhtikuun aikana, tekeekö se uuden SRVA-sopimuksen Itä-Suomen poliisilaitoksen kanssa vai päättyykö SRVA-sopimus 3 kuukauden irtisanomisajan jälkeen toukokuussa.

Kapinoivat metsästäjät perustelevat toimintaansa susitilanteella: esimerkiksi lieksalaismetsästäjien mielestä alueella on niin paljon susia, ettei koirien kanssa uskalla liikkua maastossa virka-aputehtävissä.

Uhkaa kaatua poliisille

Mikäli Lieksa ei tee uutta sopimusta, irtautuvat siitä myös Ilomantsi, Juuka ja Nurmes.

Itä-Suomen poliisilaitoksen ylikomisario Harri-Pekka Pohjolaisen mukaan vaarana on, että jos uutta sopimusta ei saada aikaan, uhkaa tilanne rajakunnissa kaatua kokonaan poliisin kontolle.

– Poliisilla ei ole resursseja eikä välineitä esimerkiksi kolarissa loukkaantuneen hirven jäljestämiseen.