Asiantuntija: "Iskulla Pohjoismaahan halutaan pelotella ideaaliyhteiskuntaa"

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola uskoo, että Ruotsissa osataan toimia iskun jälkeen tehokkaasti.

Tukholma
Poliisin erikoisjoukot vartioivat tavaratalon lähialuetta 7. huhtikuuta Tukholmassa.
Poliisin erikoisjoukot vartioivat tavaratalon lähialuetta 7. huhtikuuta Tukholmassa.Jonathan Nackstrand / AFP

– Silmitöntä hulluutta ja tietysti hyvin surullista. Siihen kaavaan on totuttu viime aikoina Euroopassa, toteaa ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola Tukholman iskun jälkeen.

Hänen mukaansa iskut ovat mahdollisia missä päin maailmaa tahansa, mutta terroriteko Tukholman ydinkeskustassa toimii viestinä erityisesti Pohjoismaille.

– Iskulla Pohjoismaahan halutaan pelotella hyvin ideaalista yhteiskuntaa. Se tuo esiin haavoittuvuuksia, joita löytyy vakaitten ja demokraattisten Pohjoismaiden ytimistä.

Aaltola silti uskoo, että Tukholmassa tiedetään myös iskun tapahduttua, mitä tehdä.

– Luulen, että ruotsalainen yhteiskunta osaa toimia ja toimiikin tällä hetkellä suhteellisen tehokkaasti. Nämä tilanteet eivät ole sellaisia, että ne herättäisivät meidät Ruususen unesta.

Aaltolan mukaan motiiveja on mahdotonta lähteä arvailemaan pari tuntia iskun jälkeen.

– Niitä on hyvin monenlaisia ideologisista taustoista erilaisiin mielenterveydellisiin ongelmiin ja niiden hybrideihin.

Isku tapahtui perjantaina iltapäivällä Tukholman ydinkeskustassa, kun kuorma-auto ajoi väkijoukkoon kävelykadulla Drottninggatanilla.

– Tämä toistaa kaavaa, joka on tullut kaikille tutuksi: haetaan maksimaalista tuhoa iskemällä pehmeisiin kohteisiin. Näiden torjuminen vaatii uudenlaista valppautta, mihin on havahduttu myös Suomessa.

Se että isku tapahtui lähellä Suomea, ei yllätä Aaltolaa.

– Nämä asiat eivät ole sellaisia, jotka pysyvät tietyissä paikoissa, vaan ne läikkyvät rajojen ylitse. Ovat tietyllä tavalla tarttuvia ilmiöitä.

Iskujen torjumiseksi tarvitaan Aaltolan mukaan uudenlaista tiedustelutyötä.

– Modernia kykyä tiedusteluun vanhan kunnon poliisivoimien lisäksi, Aaltola toteaa ja viittaa muun muassa sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan radikalisoitumiseen.