Muistamisen muutos on ollut iso: ennen suurmies sai monumentin, nyt läheisen hautaa koristavat valokuvatkin

Suomalaisilla vanhoilla hautausmailla on rinnakkain enkeliveistoksia, ristejä ja komeita mausoleumeja. Tuorein lisäys perinteeseen ovat valokuvat ja muistoesineet.

hautamuistomerkit
Hautakivi enkelit enkeliveistos veistos figuuri
Enekelit lennähtivät suomalaisille hautausmaille muualta Euroopasta, kun suomalaiset kuvanveistäjät kävivät esimerkiksi Italiassa saamassa oppia.Nella Nuora / Yle

Kun menet hautausmaalle kynttilän ja kukkien kanssa aikomuksenasi muistella poismennyttä hautakiven ääressä, olet osa pitkää perinnettä.

1800-luvun alkuvuosikymmeninä Euroopassa yleistyi tapa vaalia yksityisten ihmisten muistoa. Niinpä 1800-luvun alkuvuosikymmeninä Suomessakin kaupunkien hautausmaille alkoi nousta nopeassa tahdissa valurautaisia uurnia, maljoja, ristejä ja hautalaattoja, kertoo Helsingin yliopiston taidehistorian dosentti Liisa Lindgren. Aiemmin hautausmaiden pysyvät muistomerkit ja monumentit oli pystytetty lähinnä hallitsijoille ja suurmiehille.

Kun hautausmaille mentiin muistelemaan, mukaan otettiin kynttilöitä. Hautakuvanveistoa ja muistelukulttuuria tutkinut Lindgren toteaa, että vainajaa kunnioitettiin kynttilöin varsinkin pyhäinpäivänä.

Hautakynttilä.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Kukat tulivat mukaan kuvaan vasta 1800-luvun lopulla. Silloin ei poimittu mukaan mitä tahansa leikkokukkia, vaan haudoille aseteltiin kasvihuonekasveja, jotka kuljetettiin talveksi suojaan.

– Haudan hoitamisella ja koristelemisella haluttiin ilmaista, että omien vainajien muistoa kunnioitetaan ja heitä käydään hautausmaalla muistamassa.

Muistoesineet ja kuvat uusinta uutta

Tutkija on havainnut, että nykyään ihmiset haluavat haudan ja sille pystytettävän muistomerkin erottuvan joukosta. Yhdenmukaiselle matkalaukkumallille etsitään mielellään muita vaihtoehtoja. Uusin trendi liittyy kuitenkin koristeluun.

Punaisia ruusuja sodassa kaatuneen haudalla Kaatuneitten muistopäivänä 16.5.2010.
Harri Vähäkangas / Yle

– Eniten nykyään näkyy eurooppalainen suuntaus tuoda omaa yksityistä rekvisiittaa haudoille. Sen soisi olevan sääntelyn alaista, että kuinka paljon haudoille on sopivaa tuoda pieniä muistoesineitä. Minusta esineiden tuominen ei saisi olla liiallista tai ylenpalttista.

Suomalaiseen, pitkälti luterilaiseen muisteluperinteeseen on kietoutunut myös säikeitä katolisesta ja ortodoksisesta perinteestä. Tämä näkyy esimerkiksi kuvina haudoilla.

Taiteilijoiden piti matkustaa jatko-oppiin Keski-Eurooppaan, Roomaan tai Pariisiin. Siellä he tutustuivat katoliseen kuvaperinteeseen.

dosentti Liisa Lindgren

Taidehistorian dosentti Liisa Lindgrenin mukaan suomalaisissa hautakivissä on nähty vainajien reliefejä sekä profiili- tai medaljonkikuvia jo 1800–1900-luvuilla. Ne olivat kalliita teettää. Sen sijaan nykyinen tapa hyödyntää valokuvia hautamuistomerkeissä on huomattavasti edullisempi tapa tuoda vainaja lähelle muistelijaa.

– Se on tätä päivää ja edullinen tapa. Juuret ovat tosiaan ortodoksisessa ja katolisessa perinteessä, sillä alkujaan kuvat eivät ole kuuluneet luterilaiseen perinteeseen.

Opetuksen puute ajoi ulkomaille

Suomalaisella hautausmaalla samoillessa näkee suuria hautamonumentteja ja mahtavia sukuhautoja patsaineen. Niitä on pystytetty tietysti suurmiehille kautta aikojen, mutta 1800-luvun lopulla ne yleistyivät porvariston ja vauraiden sukujen leposijoilla. Ja koska ollaan Suomessa, muistomerkit tehtiin usein graniitista.

Kaksi kivistä hautamuistomerkkiä vierekkäin.
Kirjapainoalalla toimineen Gummeruksen pariskunnan hauta kertoo sekä menestyksestä että puolisoiden välisestä tasa-arvosta.Yle

Kuvanveistotaidetta tutkinut Liisa Lindgren tietää, että hautausmaiden kuvanveisto on Suomessa suhteellisen tuore ilmiö. Syy on käytännöllinen. Akateeminen kuvanveiston opetus alkoi Suomessa vasta 1800-luvun puoleivälissä. Vasta sen jälkeen syntyivät markkinat hautakuvanveistolle.

Suomalaisilla hautausmailla alkoi näkyä 1800-luvun lopusta lähtien enkeliveistoksia, perhosia, kyyhkyjä ja surijoita. Ne tulivat tänne Ranskasta ja Italiasta, jossa suomalaiset kuvanveistäjät kävivät saamassa jatko-oppia ammattiinsa.

1920-luvusta eteenpäin ylellisiä muistomerkkejä alettiin pitää sopimattomina, varallisuuden ja sosiaalisen aseman korostajina.

dosentti Liisa Lindgren

– Suomessa saattoi opiskella vain perusopintoja kuvanveistossa. Taiteilijoiden piti matkustaa jatko-oppiin Keski-Eurooppaan, Roomaan tai Pariisiin. Siellä he tutustuivat katoliseen kuvaperinteeseen. Se ruokki sitten meidän ennestään aika niukkaa luterilaista kuvaperinnettämme.

Suuntaus pois omista muistomerkeistä?

Hautakiviin kaiverretut muistosanat ovat muokkautuneet aikojen kuluessa. 1700-luvun lopusta aina 1800-luvun alkuun akateemisten ihmisten haudoilla näki kaunopuheisia korulauseita. Porvaristo taas nosti omaa profiiliaan 1800-luvun alussa sillä, että nimien lisäksi hautakivessä luki myös ammatti.

Mahtipontiset hautakompleksit menettivät suosiotaan 1900-luvun alkuvuosikymmeninä Suomessa. Itsenäistymisen jälkeen tapahtui paluu niukempaan ilmaisuun.

Enkelipatsas hautausmaalla
Mari Siltanen / Yle

– 1920-luvusta eteenpäin ylellisiä muistomerkkejä alettiin pitää sopimattomina, varallisuuden ja sosiaalisen aseman korostajina, sanoo Liisa Lindgren.

Tuolloin hautausmaille laadittiin myös säädöksiä muistomerkkien sopivasta koosta ja ulkoasusta.

Muistelukulttuurin historiaa luodannut Liisa Lindgren ennakoi, että jatkossa tilanpuute saattaa ohjata hautakulttuurin muutokseen. Kun tuhkaus arkipäiväistyy ja hautausmailla on tilapulaa, hautausmailla voivat yleistyä yhteiset alueet, joille tuhkaa saa levitellä. Suuntaus olisi silloin pois yksityisistä ja sukujen omista muistomerkeistä.

– Silloinhan yhteinen muistolehto palvelisi monia. Hautataide on yhteisöllistä ja liittyy laajempiin kulttuurisiin suuntauksiin.