Dieselautojen katoaminen ei pelota biodieselvalmistajaa – rekat ja laivat tarvitsevat dieseliä jatkossakin

Useat valtiot ovat kieltämässä dieselautojen käytön jo lähivuosina. Biodieselvalmistaja UPM uskoo, että dieseliä valmistetaan ja käytetään tulevaisuudessakin.

liikenne
Kuski tankkaa autoaan
Yle

Lappeenrannassa UPM:n sellutehtaan kupeeseen valmistui vuonna 2015 tehdas, joka valmistaa dieseliä mäntyöljystä. Tämän biojalostamon hinta oli lähes 180 miljoonaa euroa ja se tuottaa dieseliä noin 120 miljoonaa litraa vuodessa.

Tehdas käy täydellä lähes teholla, mutta sen ylle on tulossa harmaita pilviä, kun usea maa pohtii dieselautojen kieltämistä kokonaan. Esimerkiksi viime joulukuussa Mexico City, Pariisi, Madrid ja Ateena kertoivat kieltävänsä dieselautot vuodesta 2025 alkaen. Viime tammikuussa Oslo kielsi dieselautoilla ajamisen muutamaksi päiväksi, koska dieselautojen pelättiin olevan olennainen ilmansaasteiden aiheuttaja.

Myös moni autonvalmistaja pohtii vähentävänsä dieselautojen valmistamista, koska vähemmän päästöjä tuottavien moottoreiden valmistaminen on tulossa kohtuuttoman kalliiksi.

Dieselin ongelma ovat sen suuret typpipäästöt. Hengitysilmaan tulevat typen oksidit supistavat korkeina pitoisuuksina keuhkoputkia ja lisäävät hengitystieoireita erityisesti lapsilla ja astmaatikoilla.

Suljettu bensa-asema
Dieselasemat saattavat kadota kokonaan myös Suomessa.Yle

Biodieselvalmistajalla uskoa riittää

Metsäyhtiö UMP on viime vuosina investoinut runsaasti biodieselteollisuuteen. Vaikka henkilöautojen dieselmoottorien on ennustettu katoavan, niin yhtiö ei vielä näe synkkiä pilviä.

– Me uskomme, että dieselillä on tulevaisuudessa käyttöä niin henkilöauto- ja raskaassa liikenteessä kuin laiva- sekä lentoliikenteessäkin, kertoo UPM biorefiningin sidosryhmäsuhdejohtaja Marko Janhunen.

Janhunen kertoo, että UPM:n valmistamasta dieselistä noin 70 prosenttia käytetään raskaassa liikenteessä ja muussa kuljetuksessa.

– Tämä on sektori, joka ei tule sähköistymään. Siellä myöskään bensiini ei ole vaihtoehtoinen dieselille.

Mäntyöljystä dieseliä

UPM:n Lappeenrannassa tekemän dieselin raaka-aineena on selluntuotannon tähteenä tuleva mäntyöljy. Marko Janhusen mukaan se tulee olemaan valtti siihen, että raskas liikenne haluaa jatkossakin dieseliä käyttää.

– Koko ajan on enemmän yrityksiä, jotka haluavat profiloitua vihreiden arvojen kannattajiksi ja käyttävät siksi biodieseliä tai biokaasua.

UPM:n biorefiningin sidosryhmäsuhdejohtaja Marko Janhunen ei usko, että dieselvastaisuus vaikuttaisi yhtiön suunnitelmiin uusista biodieseltehtaista.

– Ei tällä dieselgatella ja sillä, että henkilöautoliikenteessä dieselin osuus saattaisi vähetä, ole mitään välitöntä vaikutusta siihen, miten UPM pitkän aikavälin investointejaan katsoo, kertoo Janhunen.

UPM uskoo, että erityisesti raskaassa liikenteessä dieselin käyttö jatkuu vakaana ja myös henkilöautojen moottorit kehittyvät vastaamaan vaatimuksia.

UPM Kaukas
UPM:n biojalostamo sijaitsee Kaukaan tehdasaluella LappeenrannassaTommi Parkkinen / Yle