Italiassa puhkesi tuhkarokkoepidemia

Italiassa jäädään selvästi alle WHO:n suositteleman rokotekattavuuden alle.

tuhkarokko
Rokotepurkki
Kolmoisrokote annetaan tuhka- ja vihurirokkoja sekä sikotautia vastaan.EPA/BERND VON JURTCZENKA

Alkuvuoden aikana Italian terveysviranomaisille on raportoitu jo 1 500 tuhkarokkoon sairastunutta. Määrä on lähes kaksinkertainen koko viime vuoteen vuoteen verrattuna. Vuonna 2015 tuhkarokkotapauksia oli vain 250.

Maan terveysviranomaisten mukaan Italiassa ja myös Romaniassa tuhkarokko on levinnyt epidemiaksi.

Italiassa 85 prosenttia kaksivuotiaista on saanut tuhkarokkorokotuksen, mikä on selvästi alle Maailman terveysjärjestön WHO:n asettaman 95 prosentin rokotekattavuusrajan, jolla estettäisiin rokon leviäminen maassa.

Italian hallitus syyttää rokotevastaisuudesta populistista Viiden tähden liikettä. Liikkeen perustaja Beppe Grillo pitää pakollisia rokotuksia lahjana ylikansallisille lääkeyhtiöille ja hän on vaatinut rokotusten määräämistä vapaaehtoisiksi. Grillo pitää rokotteiden mahdollisia sivuvaikutuksia niiden hyötyjä suurempina. Rokotevastaisuus perustuu virheellisiin väitteisiin tuhka- ja vihurirokolta sekä sikotaudilta suojaavaan kolmoisrokotteen yhteydestä autismiin.

Yhdysvallat on antanut Italiaa koskevan matkustusvaroituksen mahdollisesti kuolemaan johtavan taudin puhkeamisen takia. Maailman terveysjärjestö WHO varoitti tuhkarokon leviämisestä Euroopassa jo maaliskuussa. WHO:n mukaan rokotekattavuus on Italian ja Romanian lisäksi alle suosituksen myös Ranskassa, Saksassa, Puolassa, Sveitsissä ja Ukrainassa.

Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL suosittaa tarkistamanaan, että itsellä rokote on voimassa. Suoja tuhkarokkoa vastaan saattaa puuttua monelta noin 50-vuotiaalta suomalaiselta. Lapset saavat rokotteen tuhkarokkoa vastaan MPR-rokotteella neuvolassa.

Lähteet: AFP, Reuters

_Juttua tarkennettu 20.4. kello 10.11: Lisätty sana virheellisiin seuraavaan lauseeseen: Rokotevastaisuus perustuu virheellisiin väitteisiin tuhka- ja vihurirokolta sekä sikotaudilta suojaavaan kolmoisrokotteen yhteydestä autismiin._