Epäilty rattijuoppo ajoi Mikkelissä ulos tieltä – kahdeksan sairaalaan

Poliisi epäilee kuljettajan ajaneen liian kovaa vauhtia.

Kotimaa
kartta
Yle Uutisgrafiikka

Kahdeksan ihmistä loukkaantui, kun epäillyn rattijuopon kuljettama henkilöauto ajautui perjantai-iltana tieltä ulos Mikkelissä, kertoo poliisi. Onnettomuus tapahtui valtatie 13:lla, joka vie Mikkelistä Jyväskylään.

Poliisin tietojen mukaan kukaan ei loukkaantunut vakavasti, mutta kaikki toimitettiin Mikkelin sairaalaan hoidettavaksi.

Poliisi kuvaili henkilöautoa normaalin kokoiseksi. Autossa olleiden ikähaarukka oli poliisin mukaan reilusta 20:sta miltei 80:aan.

Autoa kuljettanut 23-vuotias nainen puhalsi poliisin seulonta-alkometriin lukemat, joiden perusteella häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Poliisi kertoi, että silminnäkijöiden mukaan henkilöauton tilannenopeus oli kova.