Työtapaturma vei Janne Silakselta näön, ammatin ja perheen: "En ole tippaakaan katkera"

Entinen atk-insinööri on nyt Suomen ensimmäinen sokea jooganopettaja. Näön menettäminen laukaisi valtavan nälän elää.

sokeus
Janne Silas seisoo puolapuiden edessä.
Petri Aaltonen / Yle

Janne Silaksen vasemmassa ohimossa on tylyn näköinen pitkä arpi. Se on muistona työreissussa tapahtuneesta rajusta putoamisesta.

21 vuotta sitten Silas oli työpaikan seminaarimatkalla Himoksella. Toisena seminaaripäivänä hän lähti könyämään yläkerrasta aamutoimiin ja putosi tikapuujyrkkiä portaita otsa edellä pirtin pöytään.

Rytäkässä mieheltä murtuivat kasvoluut, kallo ja kaularanka kolmesta kohdasta. Kesti 12 tuntia, kun kirurgit kursivat Silaksen kasvot kasaan.

– Selviytymiseni oli pieni ihme. Olin kooman tapaisessa tilassa kolme päivää. Kun siitä heräsin, niin lääkäri totesi, että en tule näkemään enää mitään, Silas kertoo.

Onnettomuudessa Silakselta katkesivat näköhermot. Vain pieni osa näkövammaisista on täysin sokeita kuten Silas. Pariinkymmeneen vuoteen hän ei ole nähnyt edes valon kajetta.

"Koko pakka uusiksi"

55-vuotiaan miehen naamassa on paljon muitakin arpia. Ne kuitenkin peittyvät naururyppyihin. Janne Silaksen suu on kaartuu usein poikamaiseen virneeseen.

Hän sanoo olevansa onnellinen tässä ja nyt. Se on aika paljon mieheltä, joka on menettänyt näkönsä ja sen myötä ammattinsa ja perheensä.

Silas oli onnettomuuden sattuessa hyvässä uraputkessa oleva 34-vuotias atk-insinööri. Kaikki oli viimeisen päälle hyvin. Perhe asui juuri remontoidussa omakotitalossa Järvenpäässä.

– Minulla oli kolmevuotias tyttö Anette, pari autoa, asuntovaunu, koira ja työpaikka. Sittenhän siinä meni koko pakka uusiksi, Silas hymähtää.

Ihmisten piti oppia tulemaan toimeen minun kanssani.

Janne Silas

Onnettomuuden jälkeen Silas halusi heti takaisin töihin. Hän ei ymmärtänyt, mitä täydellinen sokeus tarkoittaa. Piti opetella käyttämään tietokonetta kymmensormijärjestelmällä. Piti opetella lukemaan pistekirjoitusta. Piti opetella liikkumaan.

– Ajattelin, että kyllähän minä nyt liikkua osaan, mutta se piti kokonaan opetella uudelleen, valkoisen kepin kanssa.

Piti opetella myös pesemään hampaat ja syömään. Piti opetella tulemaan ihmisten kanssa toimeen, kun ei pystynyt enää katsomaan silmiin, eikä lukemaan eleitä.

– Samaten ihmisten piti oppia tulemaan toimeen minun kanssani. Siinä kävi niin, että kaveripiiri pitkälti hävisi, vain vanhimmat kaverit jäivät.

Janne Silas kyykistyneenä silittämään opaskoiraansa Uunoa.
Uuno on Jannen järjestyksessä toinen opaskoira. "Uunon kuulo on harmillisesti alkanut huonontua, mikä on opaskoiralle paha juttu", Silas kertoo.Marjut Suomi / Yle

Onnettomuutta seurasi vakava masennusjakso. Janne tunsi, että elämästä ei tule mitään. Esimerkiksi liikkuminen ei kehittynyt niin nopeasti, kuin hän olisi halunnut.

– Jossain vaiheessa tein sellaisen teorian, että kun ihminen elää normaalielämää, kestää pienet ylä- ja alamäet. Mutta kun on jo valmiiksi pohjalla, pienikin alamäki romahduttaa kaiken, Silas sanoo.

– Meni varmaan pari vuotta, että aloin päästä jyvälle siitä, mitä kaikkea oikeasti voi tehdä vaikkei näekään.

Lappi opetti elämään sokkona

Tie ylöspäin alkoi kuitenkin vasta epäonnistuneen itsemurhayrityksen jälkeen. Janne Silas päätti, että sokeus voi hidastaa mutta se ei saa estää elämää.

Kotikoiransa kanssa hän alkoi kulkea aina vain pidempiä lenkkejä, ensin lähipuulle, sitten postilaatikolle, risteykseen ja korttelin ympäri. Mielessään hän kehitti itselleen aina uusia harjoitteita.

– Osa ei toteutunut, mutta ne jotka onnistuivat, antoivat uskoa siihen, että elämästä tulee vielä jotakin.

Enää en varmasti uskaltaisi tehdä kaikkia niitä asioita, joita silloin tein.

Janne Silas

Silas muutti Lappiin, Hettaan. Jälkikäteen hän on ajatellut, että hän lähti, jotta pystyi rauhassa opettelemaan elämää sokeana.

– Kotona minua paapottiin. Kotiväki ja naapurit tunsivat minut näkevänä. He eivät suhtautuneet minuun uutena, vaan sellaisena kuin olin ennen. Lapissa opin elämään sokkona.

Silas asui Lapissa kaikkiaan reilun vuoden, eri pituisissa jaksoissa. Hän kuntoutui, mutta sillä oli hintansa.

– Parisuhde oli jäänyt hoitamatta, kokonaan väliin. Olimme kasvaneet erillemme kuntoutuessani.

Silas ei palannut perheensä luokse Järvenpäähän vaan muutti Tampereelle. Hän alkoi ratsastaa, pelata maalipalloa, opiskella avoimessa yliopistossa, soittaa saksofonia. Hän alkoi toteuttaa päähänpistojaan, hullujakin. Hän teki työkaverinsa kanssa Interrail-matkan Irlantiin ja lensi kuumailmapallolla.

– Sain jostakin hirveän energialatauksen. Enää en varmasti uskaltaisi tehdä kaikkia niitä asioita, joita silloin tein.

Tärkeät matkakumppanit

Tamperelaisen rivitalon pihaan paistaa kevätaurinko. Janne Silas tarttuu opaskoiraansa Uunoa valjaista. Parivaljakko suuntaa pitkälle kävelylenkille, kuten useimpina muinakin aamuina.

Kotiin jäävät vaimo Valeriina sekä kuusivuotias Arttu-poika. Tytär Alina on esikoulussa.

Valeriinan ja Jannen kohtaaminen 10 vuotta sitten oli ilmeisesti kirjoitettu tähtiin.

– Valeriina oli juuri ostanut asunnon Tampereelta. Hän ehti asua siinä kaksi viikkoa, ennen kuin muutti luokseni, Janne nauraa.

– Meitä yhdistävät harrastukset ja elämänasenne. Näkevänä olin aina matkaillut paljon ja kävi ilmi, että Valeriina oli käytännössä syntynyt asuntovaunuun ja kanoottiin.

Janne Silas perheineen Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitillä.
Janne Silas on vaeltanut perheensä kanssa kaksi kertaa Santiago de Compostelaan.Silaksen perheen kotialbumi.

Valeriinasta Janne sai matkakumppanin pitkille kävelyille, joista pisimmät ovat venyneet satojen kilometrien vaelluksiksi.

Vuonna 2014 Silakset vaelsivat 800 kilometriä Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitillä Ranskassa ja Espanjassa. Mukana olivat myös perheen kolme- ja nelivuotiaat lapset, joita välillä lykättiin ja vedettiin kahden istuttavissa kärryissä.

– Kävelimme keskimäärin 20 kilometrin päivämatkoja, voimiemme mukaan. Yövyimme kylissä, jotka sattuivat tulemaan vastaan.

Seuraavana vuonna perhe kärryineen ja opaskoirineen vaelsi samaan paikkaan Portugalin suunnalta. Matkaa kertyi yli 600 kilometriä.

Kolmannella vaellusviikolla alkaa henkinen puoli tulla mukaan kuvioihin.

Janne Silas

Ensimmäinen vaellus kesti 6 viikkoa ja toinen 5 viikkoa. Kokemuksistaan Janne ja Valeriina ovat kirjoittaneet kaksi kirjaa. Neuvoista ensimmäinen on varata matkaan riittävästi aikaa.

– Ensimmäisen viikon aikana lihakset ja kroppa rentoutuvat. Toisella viikolla mieli alkaa rentoutua. Kolmannella vaellusviikolla alkaa henkinen puoli tulla mukaan kuvioihin. Pystyy elämään hetkessä. Ei mieti, koska ollaan missäkin paikassa – ei sillä ole merkitystä, Janne sanoo.

– Kävellään muitten mukana, tutustutaan paikkoihin – minä kuuntelen lintujen laulua ja ihmisten puheita siitä, mitä missäkin on. Puhutaan muutamalla sanalla eri maista tulevien ihmisten kanssa. Viikon kävely on sekin hieno asia, mutta pitkän vaelluksen tuntumaan pääsee parin viikon jälkeen.

Jooga muuttaa mielen

Karussa kellaritilassa Tampereen keskustassa ylimääräiset esteet on raivattu tieltä ja punaiset joogamatot on levitetty valmiiksi tuntia varten. Muutama opaskoira nuokkuu käytävässä odottamassa isäntäänsä tai emäntäänsä.

Janne Silaksen vetämällä joogatunnilla voi huoletta laittaa silmänsä koko ajaksi kiinni. Silas ohjaa rauhallisella äänellä kaikki liikkeet yksityiskohtaisesti ja tavanomaista tarkemmin. Näkövammaisille tarkoitetulla tunnilla ei kuikuilla opettajan esimerkkiä eikä korjata asentoja.

Silas valmistui maaliskuussa joogaopettajaksi, tiettävästi ensimmäisenä näkövammaisena Suomessa. Koulutus kesti seitsemän vuotta.

Janne Silas vetää joogatuntia.
Silas vetää joogatunteja näkövammaisten ryhmälle Tampereella. Satunnaisesti kursseja on näkevillekin. "Minut on otettu hyvin vastaan", Silas sanoo.Petri Aaltonen / Yle

Alun perin Silas etsi joogasta apua lihaskireyteen. Hän kuitenkin uskoo, että jooga on niistä yksi asioista, jotka ovat saaneet hänet hyväksymään vammansa.

Olin aika kova nauttimaan alkoholia aikaisemmin, nyt en juo oikeastaan yhtään mitään.

Janne Silas

– Muutaman vuoden joogattuani hoksasin, että jooga vaikuttaa rauhoittavasti mieleen, pääkoppaan. Vaikka ei itse tekisi mitään erityistä, harjoituksella on sellainen vaikutus, Silas sanoo.

– Jooga vaikuttaa myös elämäntapoihin. Olin aika kova nauttimaan alkoholia aikaisemmin, nyt en juo oikeastaan yhtään mitään, vaikka en ole siitä mitään tietoista päätöstä tehnyt.

Joogaajia pienessä salissa.
Jooga sopii Janne Silaksen mukaan hyvin näkövammaisille. "Kaikki tapahtuu turvallisesti ja rauhallisesti matolla."Petri Aaltonen / Yle

"Tärkeintä että lähtee"

Puolitoistatuntista joogaharjoitusta vetää levollinen mies. Kevään viimeinen kokoontuminen on kohta käsillä. Sen jälkeen Silaksen perhe suuntaa jälleen Eurooppaan. Tällä kerralla mennään asuntovaunumatkalle. Mukaan saatetaan pakata myös uusi hankinta, tandempyörä.

Silas kokee, että vaikka sokeutuminen oli iso isku, joka vei paljon, tilalle on tullut jotain parempaa.

– Olin normitapaus, oravanpyörässä juokseva kansalainen. Olin insinööri kun sokeuduin, mutta nyt en ole enää insinööri, todellakaan. Olen muuttunut sekä henkisesti ja fyysisesti.

Ei se siitä miksikään muutu vaikka olisin kuinka katkera.

Janne Silas

Pyhimyksen sädekehän saa kuitenkin unohtaa.

– Puheet siitä, että ei masennu tai suutu pikkuasioista, eivät minun kohdallani pidä paikkaansa. Minä yhtä lailla suutun ja kimmastun pikkuasioista kuin aikaisemminkin, Silas tunnustaa.

– En ole katkera onnettomuudelle, en tipan tippaa. Ei niille asioille mahda mitään. Ei se siitä miksikään muutu vaikka olisin kuinka katkera. Alussa ehkä olin läheisten puolesta katkera, koska he murehtivat niin kovin.

Tärkeintä on, että ottaa ensimmäisen askeleen, eikä suunnittele.

Janne Silas

Silas iloitsee siitä, että välit vanhimpaan, nykyään 24-vuotiaaseen tyttäreen ovat hyvät.

– Myös hänen kanssaan olen reissannut ympäri maailmaa.

Sokeana Silas on oppinut, että moni asia elämässä on oikeastaan vain järjestelykysymys. Yhden neuvon Silas haluaakin antaa kaikille niille, jotka haaveilevat esimerkiksi pitkästä vaelluksesta.

– Tärkeintä on se, että lähtee. Ottaa ensimmäisen askeleen, eikä suunnittele, että sitten kun jään eläkkeelle tai vuorotteluvapaalle. Lähtee nyt, heti.

Janne Silas vaelluksella koiransa kanssa.
Silaksen perheen kotialbumi.