"Haastava persoonallisuus?" kommentoi hoitohenkilökunta – diagnoosi tarkkaavaisuushäiriöstä tuli vasta aikuisena

“Muotidiagnoosia hakemassa.” Tätä et ehkä haluaisi kuulla, jos elämä tuntuu selviytymistaistelulta. Aikuiset ADHD- ja ADD-potilaat kokevat, että heitä ei oteta todesta.

Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö
Antti Laitala istuu kivellä.
Antti Laitala oli jo aikuinen, ennen kuin hänen oireensa tunnistettiin tarkkaavaisuushäiriöksi. Ville Honkonen

Tyhmä. Sellaisena Antti Laitala piti itseään yli kymmenen vuotta.

Lukiossa toiset oppivat kerralla – Laitala ei aina viidennelläkään yrityksellä. Jälkikäteen tuntuu, että hänen tarkkaavaisuushäiriötään ei haluttu ottaa tosissaan.

Samat sanat toistuvat tätä juttua varten haastateltujen suusta. Myös asiantuntijat tunnistavat ilmiön. Ei oteta tosissaan.

– Varmasti tietynlaiselta häpeältä olisi välttynyt, toteaa viime vuonna ADD-diagnoosin saanut oululainen Antti Laitala, 29.

ADD on tarkkaavaisuushäiriö kuten ADHD, mutta ilman ylivilkkautta.

Antti Laitala vastavalossa.
Ville Honkonen

Moni aikuinen kokee, että julkisessa terveydenhuollossa keskittymis- ja ylivilkkaushäiriön tutkimuksiin on miltei mahdotonta päästä.

Hoitohenkilökunta jopa naureskelee arjen haasteistaan kertoville aikuisille, kuvailee kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi ja ADHD-asiantuntija Erja Sandberg (siirryt toiseen palveluun). Hän haastatteli 208 perhettä, joissa on tarkkaavaisuushäiriöistä kärsiviä aikuisia.

Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriöt ovat Suomessa alidiagnosoituja (siirryt toiseen palveluun), ja niitä lääkitään vähemmän kuin esimerkiksi muissa pohjoismaissa. Helsingin yliopiston dosentti, psykiatri Sami Leppämäki arvioi, että Suomessa noin 30 000 työikäistä aikuista elää hoitamattoman ADHD:n kanssa.

Keskittymisvaikeudet masennuksen piikkiin

Kiusaaminen alkoi yläasteella. Laitala oli peruskoulussa aina melko hyvä, joskin haaveilemiseen ja eristäytymiseen taipuvainen.

Laitala sairastui masennukseen. Hän kertoi lääkärille keskittymisongelmista, mutta ne laitettiin masennuksen piikkiin.

Lukiossa Laitala ei enää pysynyt muiden tahdissa. Opinnot kestivät keskivertoa pidempään. Hän aloitti ensimmäistä kertaa terapian ja masennuslääkityksen.

Ammattiopintojen tunneilla oli vaikea keskittyä.

Ehkä kaikki korjaantuu masennuslääkkeillä ja terapialla, hän ajatteli.

Laitala sai kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin 2006. Sairauteen kokeiltiin useita eri lääkkeitä. Silmät olivat lautasantennien kokoiset, hän sai kuulla.

Väsymys lamaannutti. Tuntui kuin koko ajan olisi kuola poskella.

Seuraavan parin vuoden aikana hän mietti ensi kertaa, että kyseessä voisi olla tarkkaavaisuushäiriö.

Mutta enhän minä ole ylivilkas!

Antti Laitala kuvattuna takaa.
Antti Laitala istuu katselemassa Oulun mielenterveystoimistoa samassa paikassa, jossa hän on monesti aiemminkin istunut ja miettinyt elämäänsä.Ville Honkonen

Laitala aloitti psykoterapian, johon hän pääsi masennuksen vuoksi vuonna 2007. Heti samana vuonna terapeutti esitti lääkärille tarkkaavaisuushäiriön tutkimista.

Testejä tehtiin useana vuonna. Ne eivät kuitenkaan johtaneet tarkempiin neurologisiin tutkimuksiin. Tutkimukset ovat ajanhukkaa, Laitala sanoo kuulleensa moneen otteeseen.

Ammattiopisto jäi kesken vuoden 2009 paikkeilla, Laitala muistelee. Vuonna 2010 hän aloitti uudet opinnot, mutta nekin jäivät viimeistelemättä.

Toivo löytyi blogista

Toivo heräsi, kun Laitala löysi ADD:sta kertovan blogin. Hän oppi, että on olemassa ADD-niminen keskittymishäiriö, johon ei ADHD:n tapaan kuulu ylivilkkautta. Laitala muistelee vuoden olleen 2013 tai 2014.

Palaset loksahtivat.

Mielenterveystoimistossa palapeliä ei nähty samoin. Asiaa ei otettu todesta, Laitala koki.

– Eivät he olleet kiinnostuneita edes tutkimaan asiaa. Useiden pyyntöjen jälkeen he antoivat paperilomakkeen täytettäväksi, ja siitä löytyi viitteitä keskittymisvaikeudesta. Diagnoosi olisi pitänyt tehdä lapsena, tutkimukset ovat kalliita ja niistä joudutaan maksamaan ulkopuoliselle, Laitala kertoo kuullensa.

Hän jatkoi vaatimista. Vuonna 2015 potilaskirjauksiin alkoi tulla merkintöjä, joista osa tuntui Laitalasta nöyryyttäviltä.

25.5.2015

- - - Potilas vaatii jälleen ADHD tutkimuksia. Lääkärin kanssa päätetty, kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoa jatketaan. Ei tarvetta tutkimuksille.

13.8.2015

Potilaalle ilmoitettu, ettei ADHD tutkimuksia tehdä, vaikka potilas niitä vaatii. Haastava persoonallisuus?

Syksyllä 2015 tarkemmat tutkimukset evättiin. Myöhemmin saman vuonna asiat nytkähtivät eteenpäin Laitalan jatkaessa vaatimista.

Vuonna 2016 hän pääsi neuropsykologin tutkimuksiin. Niissä todettiin ADD.

Keväällä 2017 tehdyistä pidemmistä potilaskirjauksista välittyy viimeistään kuva, että hoitosuhteessa oli kitkaa.

Hoitohenkilökunta on arvioinut potilaan luonteenpiirteitä ja ostoskäyttäytymistä. Papereihin on kirjattu Laitalan toive lääkärin vaihdosta, samoin hoidon kritisointi.

Kirjausten mukaan potilas kritisoi käyntiä fiaskoksi, ja hoitohenkilökunta pahoittelee unohduksia.

20.3.2017

Käynti

- - - Lääkkeiden hintaa ja terapiamatkakuluja moittii samalla kun on vo:lla (vastaanotolla) liikkeellä kalliit merkkituoteostokset avoimessa liikkeen ostoskassissa. - - -

Allergiaan Laitala on saanut hoitoa helposti. Hänestä tuntuu, että apua saa vaatia ja hoitoa kritisoida vain, kun sairaus on silmin todettavissa.

"Vaikea nähdä, mikä vaikeus diagnoosin saamisessa voi olla"

Apulaisylilääkäri Jaana Hinkkala ei yhdy arvioon siitä, että aikuisen olisi vaikea saada diagnoosia keskittymishäiriöstä.

Oulun kaupungin mielenterveys- ja päihdepalveluiden lääkäreiden esimiehenä hän ei ota kantaa yksittäistapaukseen mutta kuvaa käytäntöjä yleisesti. Hinkkalan mukaan mielenterveystoimistoon tulee jatkuvasti perusterveydenhuollosta keskittymishäiriöihin liittyviä lähetteitä, ja usein tähän riittää potilaan oma epäilys.

– Meillä tehdään alustavat tutkimukset ja kartoitetaan myös muu psykiatrinen problematiikka. Jos esiin tulee viitteitä ADHD- tai ADD-tyyppisestä häiriöstä, lähetetään vielä neuropsykologin tutkimukseen, Hinkkala sanoo.

Neuropsykologin tutkimukset Oulun kaupunki ostaa yksityiseltä palveluntarjoajalta.

– Minun on vaikea nähdä, mikä vaikeus diagnoosin saamisessa voi olla, Hinkkala sanoo.

Antti Laitala kuvattuna takaa, näkymä joelle.
Ville Honkonen

– Varmaan niin se ihannetapauksessa menisi, Laitala toteaa.

Hän arveli ensin olleensa huono-onninen. Kuitenkin vertaistukiryhmissä monen tunne oli sama.

Ristiriitaa vaikuttaa synnyttävän se, että potilaat eivät koe tulevansa kuulluiksi. Hoitohenkilökunta taas voi kokea, että tietoisuuden lisääntyessä keskittymishäiriöistä potilaat etsivät kaikkivoipaa ratkaisua.

– Neuropsykiatrinen oireisto ei selitä kaikkia ongelmia etenkään aikuisiällä, vaan mukana voi olla muutakin psykiatrista problematiikkaa, apulaisylilääkäri Hinkkala sanoo.

Jos ADD tai ADHD diagnosoidaan liian vähäisen tutkimuksen perusteella, vaarana on, että taustalla mahdollisesti oleva trauma, vaikea perhetilanne tai masennus jää käsittelemättä. Oireiden oikea syy voi jäädä hoitamatta, ja potilas ei saakaan apua, kuvaa lastenpsykiatri Laura Korhonen (siirryt toiseen palveluun) Helsingin yliopistollisesta keskussairaalasta.

"Hoitaja naureskeli, että olen hakemassa muotidiagnoosia"

Erja Jormalainen, 26, kertoo saaneensa osansa näistä epäilyistä.

– Hoitaja naureskeli, että olen hakemassa muotidiagnoosia. Toivon mukaan tarkoitus oli vain keventää tunnelmaa.

Itse hän ei ollut pitänyt ADHD:ta edes vaihtoehtona.

Erja Jormalainen
Erja Jormalainen auttaa muita tarkkaavaisuushäiriöistä kärsiviä esimerkiksi Facebookin vertaisryhmässä.Ville Honkonen

Oulun seudun ADHD-yhdistyksen puheenjohtaja Jormalainen sai ADHD-diagnoosin kolme ja puoli vuotta sitten.

Hän vaikuttaa sydämelliseltä ja terävältä, mutta hänen ja hänen perheensä arjesta välittyy viikkojen yhteydenpidon aikana paikoin kaoottinen kuva.

Miehiä ja koiria on kotona yksi, kissoja kaksi, lapsia kolme – ja kalentereita ja listoja joka lähtöön.

Virallisia asioita on hankala hoitaa: aloittaa ajoissa, klikata oikeat raksit ja merkitä tarkat tiedot vaikkapa Kelan papereihin. Auton avaimet ovat hukassa – eivät tosin Jormanaisen jäljiltä.

Juuri nyt Jormalainen on kuumeessa. Häntä ahdistaa ja aikataulut sekoavat, kun hän yrittää auttaa läheisiä ja vertaistuettavia Oulun seudun ADHD-yhdistyksessä

Aivot käyvät ylikierroksilla. Muhoksella asuvan Jormalaisen on aika lähteä Ouluun ohjaamaan ADHD-aikuisten vertaistukiryhmän tapaamista. Hän myös moderoi Facebookin valtakunnallista vertaistukiryhmää, jossa yli 3 000 jäsentä.

Ammattia tai palkkatyötä Jormalaisella ei ole.

Peruskoulussa keskiarvo oli yhdeksän pintaan, mutta työmäärän kasvaessa hän uupui. Toukokuun ensimmäisellä viikolla hän irtisanoi neljännen opiskelupaikkansa.

Jormalainen tuntee useita, joilla koulut ovat jääneet keskittymisvaikeuksien vuoksi kesken. Ilman ammattia toimeentulo hankaloituu, ja ilman parempaa tukea noidankehä jatkuu, Jormalainen miettii.

Varakkaampien on helpompi menestyä. Elämä pysyy paremmin kasassa, kun yksityisessä terveydenhuollossa on räätälöity opastus ja lääkitys ajan ja rahan kanssa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa (siirryt toiseen palveluun) ADHD-lääkkeitä käyttävät eniten ne, joilla on varaa maksaa kalliita vakuutusmaksuja.

Oulun seudun ADHD-yhdistyksen lehti.
Ville Honkonen

Jormalainen toivoo tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriöisille moniammatillista tukea kaikille elämän osa-alueille.

Hänen mielestään resurssit ja tietämys eivät esimerkiksi kouluissa riitä tarkkaavaisuushäiriöistä kärsivien tukemiseen. Siispä hänkin istuu toisinaan vertaistuettavien lasten ja nuorten äänitorvena koulujen palavereissa.

Ei sittenkään tyhmä tai laiska

En olekaan niin tyhmä.

Laitala on ollut helpottunut aloitettuaan ADD-lääkityksen. Ennen häntä pidettiin töissäkin laiskana.

Nyt elämänlaatu on kohentunut. Laskut tulevat ajallaan maksuun. Laitala pystyy sisäistämään vaikeitakin tekstejä, kun ennen oli vaikeuksia muistaa ylipäätään mitään lukemastaan.

Itsetunto on noussut. Lääkitys sammutti päästä ne viisi radiokanavaa, joiden jokaista ohjelmaa hän yritti seurata.

Laitala laskee kokeilleensa nuoruus- ja aikuisiässä kymmeniä erilaisia mieleen vaikuttavia lääkkeitä.

Onko masennus ollut oma sairautensa? Vai oliko se keskittymishäiriön seurausta? Entä jos diagnoosi olisi tullut aiemmin?

Antti Laitala puolilähikuvassa vastavalossa.
Ville Honkonen

Laitalalle tulee ahdistunut olo näitä miettiessä. Hän ei oikeastaan haluaisi edes ajatella, että terapiaakaan ei ehkä olisi tarvinnut.

– Masennus on monesti seuraus epäonnistumisesta elämässä, kun joku häiritsee keskittymistä ja toimeliaisuutta, Laitala ajattelee.

Masennuslääkkeitä hän ei ole tarvinnut aloitettuaan ADD-lääkityksen.

Kehityksellinen sairaus – varhainen diagnoosi etu

Miksi apua on vaikea saada?

Oireita tulkitaan masennukseksi tai kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi. Lapsuuden oireet eivät tule tarpeeksi vahvasti esiin tai vanhemmat vähättelevät niitä. Aikuiset kokevat, että lukiosta tai korkeakoulusta valmistuneen ADHD-epäilyksiä ei terveydenhuollossa kelpuuteta.

Näin Jormalainen kertoo avun saamisen esteistä vuosien aikana vertaisryhmissä käytyjen keskusteluiden perusteella.

Apulaisylilääkäri Hinkkalan mukaan tarkkaavaisuushäiriöitä tutkitaan ja hoidetaan myöhäisellä aikuisiälläkin, vaikka ihanteellisesti diagnoosi saataisiin lapsuudessa.

ADD ja ADHD ovat kehityksellisiä sairauksia, ja oireita on nähtävissä usein jo alle 7-vuotiaana. Tämän vuoksi vanhempien haastatteleminen on tärkeää, mikäli se on mahdollista.

– Kenellekään ei puhkea neuropsykiatrinen häiriö 30-vuotiaana, Hinkkala sanoo.

Hän ottaa esimerkiksi 50-vuotiaan potilaan.

– On elänyt elämänsä, käynyt koulut, selvinnyt työelämästäkin ja miettii, miksi kaaosilmapiiri on aina ollut vallalla. En tiedä, voiko 50-vuotiaana kauheasti enää tehdä mitään, mutta osa on tyytyväisiä saadessaan selityksen oireilleen.

– Periaatteessa stimulanttilääkityksiä ei pitäisi aloittaa, jos ei ole tehty diagnoosia lapsuusiässä. Mutta kyllä niitä aloitetaan, jos se auttaa esimerkiksi työssä keskittymisessä, Hinkkala sanoo.

Oulun kaupungin mielenterveyspalvelut tarjoavat ADHD- ja ADD-potilaille myös neuropsykologista valmennusta.

Jormalainen tietää, että moni aikuinen on saanut myös hyvää ja ripeää hoitoa kaupungin mielenterveyspalveluista.

Erja Jormalainen
Erja JormalainenVille Honkonen

Hän näkee ongelmana hoidon hajanaisuuden, kun julkisella puolella ei ole tarpeeksi asiaan pitkällisesti perehtyneitä lääkäreitä. Diagnosointi, sopivan lääkityksen löytäminen ja muun avun saaminen hidastuu, Laitala ja Jormalainen kokevat.

Haluamaansa lääkäriä ei kuitenkaan voi valita, ainakaan vielä.

Tarkkaavaisuushäiriöisten aikuisten Käypä hoito -suositus julkaistaan toukokuun viimeisenä päivänä. Tähän saakka lääkäreillä on ollut ohjenuorana vain lasten ja nuorten hoitosuositus.

Jormalaisen mukaan vertaistukiryhmissä toivotaan suosituksen yhtenäistävän hoitokäytäntöjä ympäri Suomen.

Ristiriitaa lääkekuluissa

Laitala maksaa lääkkeistään 170 euroa kuussa. Lisäksi terapiasta tulee itse maksettavia kuluja.

– Jos lääkäri olisi tutkinut minut kunnolla vuonna 2006 eikä asettanut kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosia, saisin lääkkeet korvattuna, Laitala sanoo.

Laitalan käyttämä Elvanse-lääke korvataan vain aikuisille (siirryt toiseen palveluun), joilla lääkitys on aloitettu lapsuus- tai nuoruusiässä. Jormalainen puolestaan saa Kela-korvauksen Concerta-lääkkeelleen.

Aikuisille korvattavat vaihtoehdot ovat Suomessa vähissä. Joissain Euroopan maissa tämä on kierretty tuomalla markkinoille samasta lääkkeestä aikuisille tarkoitettu versio.

Jotkut ADD:ta ja ADHD:ta sairastavat lääkitsevät itseään kotikonstein, jos sopivaa valmistetta ei löydy tai jokapäiväinen lääkitys on liian suuri kuluerä. Kahvi ja energiajuomat rauhoittavat osaa, toisille niistä ei ole apua.

– Kaksipiippuinen juttu. Tästä olisi hyvä jotain tutkittua tietoa saada, Jormalainen toteaa.

Lääkkeitä parempia eväitä

Laitalasta tuntuu, että elämä olisi voinut rullata toiseenkin tapaan.

Entä jos tarkkaavaisuushäiriö olisi huomattu jo lapsuudessa – tai kymmenisen vuotta sitten, kun hän sai ensimmäisen terapeutin ja masennuslääkityksen?

Aikuisen miehen sanat putoilevat verkkaisesti, ja hän on ujohkon oloinen. Laitala on kaukana siitä ylivilkkaasta pikkupojasta, millaisena tarkkaavaisuushäiriöinen monen mielessä piirtyy.

Antti Laitala kulki vuosikymmenen verran polkuaan ensimmäisestä masennusdiagnoosista ADD-diagnoosiin. Hän menisi yhä juoksujalkaa yksityislääkärille, jos hänellä olisi siihen varaa.

Kysymykset eivät lopu diagnoosin ja ensimmäisen reseptin saamiseen. Ympyrä on kuitenkin sulkeutunut onnellisesti, Laitalasta tuntuu.

Matkassa minuuteen on ollut paljon hyvääkin: esimerkiksi Kelan tukema yksityinen psykoterapia herättää Laitalassa syvää kiitollisuutta. Se on antanut loppuelämän hyötyä – eväitä, joita ei lääkepurkista voi saada.

Laitala saattaa vielä palata keskeytettyjen opintojen pariin, ja maanantaina hän aloitti uudessa kokopäiväisessä työssä.