Alvar Aallon suunnitteleman Villa Mairean talotekniikka uudistui – jopa ruuvinkannat syynättiin

Noormarkussa sijaitseva, viimeisteltyjä yksityiskohtia täynnä oleva nähtävyys on Japanissa suuri puheenaihe. Huvilan kunnostustyössä valojen väreilläkin oli merkitystä.

huvilat
Uima-allas
Jussi Koskinen / Yle

Noormarkku

Kun Villa Maireaa 80 vuotta sitten ryhdyttiin suunnittelemaan Noormarkkuun, näki suunnittelijapari Alvar ja Aino Aalto tämän näyn varmasti silmissään.

Kymmeniä metrejä korkeat männyt kohoavat suorina kohti taivaankantta, keväästä riemastuneet linnut laulavat kaikkialla. Valo kantautuu maahan saakka, ilma on raikkautta tulvillaan.

Villa Maireaan tulevan pitää jättää kiire auton kanssa alas parkkipaikalle. Se on sääntö, jonka soisi kirjoitettavan sinisen P-merkin alle. Kävele, katsele, aisti ja nauti.

sisäänkäynti
Jussi Koskinen / Yle

Talo seisoo mäen päällä, valtavien mäntyjen keskellä. Niiden suorat rungot ovat kuin raamit taideteoksen ympärillä. Maassa alppiruusuistutusten sylissä kukkivat keltaiset onnenpensaat. Ne tuovat itämaisen tarinan mukaan taloon onnea ja vaurautta ja tarjoavat samalla tulijalle oivallisen laskeutumisen Alvar Aallon ajatukseen Villa Maireasta.

Aallon pariskunta halusi suunnitella kodin, jossa yhdistyvät suomalaisuus, japanilaisuus, metsä, taide ja asuttava koti.

Metsä jatkuu taloon sisään

Villa Maireassa yksityiskohtia on valtavasti kaikkialla. Ne ovat erityisen tärkeitä. Metallisissa ovenkahvoissa on pehmeyttä, pylväissä on luontoa ja taidekirjat jaoteltu tavalla, joka ei avaudu edes oppaille.

olohuone
Jussi Koskinen / Yle

Talossa työkseen käyvätkin löytävät uusia vivahteita vielä vuosienkin päästä. Työhuoneen pöydän pinta ei olekaan lasia, vaan virheettömien lakkakerrosten tuomaa täydellistä kiiltoa. Astiakaapissa oleva nuppi ei ole yksityiskohta, vaan entinen ilmastoinnin säädin.

Villa Mairean yläkertaan vievän portaikon puut ovat tehneet pitkän matkan valtameren yli Amerikasta Suomeen. Vain nämä puut toistavat oikealla sävyllä ikkunoista avautuvan mäntymetsän värit.

viherhuone
Jussi Koskinen / Yle

Ikkunat ovat koko olohuoneen seinän kokoiset. Tarvittaessa koko seinän voi liu'uttaa pois tieltä, jolloin sisäpihan uima-altaan turkoosin värinen vesi pääsee sisään.

Altaan vieressä kasvaa yksinäinen mänty hieman vinoon. Sen takana pihan perällä, metsän reunassa on tumma pieni rakennus. Siellä sykkii suomalaisuuden sydän, sauna.

Funktionalistista, valoa tulvivaa päärakennusta ja turvekattoista hämyistä saunaa yhdistää katos, jota reunustavat puusta tehdyt rännit ja riukuaitamaiset kaiteet.

Siirtymä tyylistä toiseen tapahtuu vaivihkaa ilman karikkoja.

Tauluja myös seinien sisällä

Talon seinillä on valtavasti arvotauluja, jotka talossa asunut taidemesenaatti, professori Maire Gullichsen keräsi taidekokoelmaansa.

työpöytä
Jussi Koskinen / Yle

Nyt osa satojen teosten kokoelmasta on viety näyttelylainaan taidemuseoihin. Osa tauluista odottaa näyttelyvuoroaan Villa Mairean seinien sisään tehdyissä lokeroissa. Sekin on yksityiskohta, joka yllätti monta kertaa talossa käyneen työntekijän.

Viimeistelty ulkokuori tarvitsee kuitenkin taakseen toimivan tekniikan. Se saatiin taloon tänä talvena. Katon puisten riukujen alla olevat 54 000 ilmastointiputkea puhdistettiin, lämmitys uusittiin ja vanhat kangaspäällysteiset sähköjohdot vaihdettiin uusiin. Talon valaisimet siirtyivät led-aikaan. Nyt talon ilmankosteus pysyy tasaisempana ympäri vuoden, se on tärkeää taiteen säilymisen kannalta.

Peruskorjaus tehtiin lähes kokonaan paikallisten urakoitsijoiden voimin. Vain urakan suunnittelu tuli muualta.

Yksityiskohdat olivat tärkeitä myös peruskorjaajille. Led-valojen värilämpötilat ovat täsmälleen samat kuin aiemminkin. Ruuvinkantojen muoto edeltäjiensä näköisiä.

Vuodessa Villa Mairean ovesta kulkee noin 4 000 vierailijaa. Alvar Aallon arkkitehtuuri kiinnostaa erityisesti japanilaisia turisteja. Osa tulee Suomeen vain käydäkseen Villa Maireassa.