Tamperelaistalossa ei enää tupakoida: lain mahdollistama kielto turvaa savuttomuuden myös asukkaiden vaihtuessa

Uuden tupakkalain mukaan taloyhtiö voi hakea kaupungilta tupakointikieltoa alueellen. Ensimmäisenä kiellon sai tamperelainen rivitaloyhtiö.

Tupakointikielto
Rivitalo
Viiden asunnon rivitaloyhtiö Länsi-Tampereella sai luvan kieltää tupakoinnin alueellaan.Marjut Suomi / Yle

Tamperelainen rivitaloyhtiö on saanut kaupungilta luvan kieltää tupakoinnin alueellaan. Isännöintiliiton mukaan tapaus on ensimmäinen Suomessa.

– Tämä on hyvä esimerkki muillekin taloyhtiöille siitä, että jos luvan hakemisesta päästää sopuun, se kannattaa viedä loppuun asti. Sen jälkeen asiasta ei tarvitse enää keskustella, sanoo asunto-osakeyhtiö Tampereen Aurinkoharjun hallituksen puheenjohtaja Matti Kantanen.

Tupakoitsijat olivat fiksuja ja päättivät muuttaa käyttäytymistään heti, vaikka he joutuvat nyt käymään tupakalla kauempana.

Matti Kantanen

Viiden asunnon rivitaloyhtiö Tampereen Epilässä haki tupakkalain mukaista tupakointikielto osakkaiden hallinnassa oleville alueille, muun muassa parvekkeille, sisääntulokuisteille ja terasseille. Hakemisesta päätettiin yksimielisesti ylimääräisessä yhtiökokouksessa joulukuussa. Tuota ennen asiasta oli keskusteltu yhtiössä myös aivan toisenlaisessa hengessä.

– Jo ennen uuden tupakkalain voimaantuloa meillä oli järjestyssäännöt, jotka määrittelivät, missä saa polttaa. Kun taloon muutti kaksi uutta asukasta, he eivät välittäneet säännöistä ja asiasta syntyi riitaa, Kantanen kertoo.

Ilmastointi toi savut sisään

Tupakointi haittasi erityisesti talossa asuvia astmaatikkoja, kun koneellinen ilmastointi veti savut siisään huoneistoihin naapurin alueelta. Tupakointikieltoa käsiteltiin ylimääräisessä yhtiökokouksessa joulukuussa ja asiasta päästiin keskustelun jälkeen sopuun.

– Päädyttiin siihen, että tupakansavu on haitallista. Tupakoitsijat olivat fiksuja ja päättivät muuttaa käyttäytymistään heti, vaikka he joutuvat käymään tupakalla kauempana. Meillä on nyt hyvä henki ja voimme keskittyä muihin asioihin, Kantanen kiittelee.

Tupakointikieltoa on noudatettu taloyhtiössä vapaaehtoisesti vuoden alusta asti. Kaupungin päätös ei muuta mitään käytännössä. Taloyhtiön puheenjohtajan mielestä 480 euron hinnasta huolimatta kieltoa kannatti silti hakea.

– Jos joku myy asuntonsa, asia voidaan saattaa ostajille tiedoksi isännöitsijän todistuksessa. Silloin ei tule erhedyksiä eikä kukaan luule, että täällä saa poltella vapaasti, hän sanoo.

Esimerkki houkuttaa hakemaan

Tupakointikielto on pysyvä ja sen rikkomisesta voidaan rangaista esimerkiksi uhkasakolla tai huoneiston haltuunotolla. Kantanen pitää sanktioita perälautana, mutta ei usko, että niihin tarvitsee ikinä turvautua.

Tupakointikiellon hakemisesta keskustellaan tänä keväänä varmasti useiden taloyhtiöiden yhtiökokouksissa. Isännöintiliiton lakiasiantuntija Tommi Leppäsen mukaan Aurinkoharjun esimerkki voi kannustaa yhtiöitä hakemaan kieltoa.

Uskon, että yhtiöt ovat suhtautuneet aika varautuneesti kiellon hakemiseen juuri siksi, että esimerkki on puuttunut.

Tommi Leppänen

– Ei tämä välttämättä vielä suoraa hakemusten lisääntymiseen vaikuta vaikka varmasti ohjaavaa vaikutusta on. Uskon, että yhtiöt ovat suhtautuneet aika varautuneesti kiellon hakemiseen juuri siksi, että esimerkki on puuttunut, hän sanoo.

– Aurinkoharju on kuitenkin pieni yhtiö. Isommat yhtiöt ovat erilaisessa tilanteessa kuulemisenkin suhteen. Mutta ihan varmasti tämä avaa keskutelua taas uudelle tasolle.