40 000 eurolla lastenvaatteita kattoon - tilateoksesta nousi Hyvinkäällä meteli
Helsinkiläisen kuvanveistäjä Kaarina Kaikkosen lastenvaatteista muodostuva tilateos on noustanut kohun Hyvinkäällä. Taiteilija laittoi kymmeniä vanhoja lastenvaatteita roikkumaan uuden kaupungintalon aulaan ja laskutti työstä 40 000 euroa. Taidekohusta kirjoittaa Aamuposti.
Hyvinkään uuden kaupungintalon aulassa on esillä helsinkiläisen taitelija Kaarina Kaikkosen tilateos "Kohti uutta huomista". Se koostuu erivärisistä vanhoista lastenvaatteista, joita on laitettu rautalangoilla riippumaan katosta.
Maineikas taiteilija laskutti tilaustyöstä Hyvinkää kaupunkia 40 000, joka otti rahat taidehankintamäärärahoista.
Teoksen on tarkoitus olla paikallaan kaupungintalon aulassa vuosia.
Aamupostissa Hyvinkään kaupunginjohtaja Raimo Lahti kertoo ettei hän ole koskaan aiemmin saanut palautetta niin paljon kuin nyt Kaikkosen käytetyistä vaatteista. Osa ymmärtää teosta, osa ei.
Miten taideteos puhdistetaan ?
Samoin hyvinkääläiset taiteilijapiirit ovat jakautuneet teoksen edessä. Osa katsoo, että Kaikkosen teos nostaa uuden kaupungintalon arvoa. Osan mielestä taitelija on monistanut samaa ideaa jo turhan monta kertaa eri paikoissa. Aulateos oli pitänyt pikemminkin hankkia paikalliselta taiteilijalta.
-Laskujen kuittaajana pohdituttaa teoksen puhdistamiskulut, pohtii Hyvinkään sivistystoimenjohtaja Pentti Halonen Aamupostissa.
Kohu on tuonut Hyvinkään kaupungintalolle jo ylimääräisiä vieraita.
YLE Hämeen vieraillessa paikalla, oli aulassa parikin naisryhmää ihmettelemässä millaista taidetta verorahoilla on kaupungintalon kattoon hankittu.
Hyvinkään kaupungintalossa on avoimet ovet perjantaina klo 10-15.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Jälleen nainen ajoi lapsen päälle Janakkalan Tervakoskella
Tuntematon naiskuljettaja on jälleen kolhaissut lasta Janakkalan Tervakoskella. Tekotapa ja paikka ovat samoja kuin aiemminkin. Poliisi kaipaa apua yleisöltä.
Varastetut akut ja dieselit päätyivät Latviaan - liigan toiminta jatkuu yhä
Poliisi on saanut selvitettyä latvialaisliigan ison polttoaine- ja akkuvarkauksien sarjan. Varkaat ovat vangittuina, mutta ammattimaiset dieselvarkaudet jatkuvat yhä.
"Täällä meitä vievät olot ja harhaluulot"
Kanta-hämäläinen kirjailija Sanna Eeva kurkistaa mielenkellareihin tuoreessa romaanissaan Olot. Kirjan keskiössä ovat äidit ja tyttäret.
Kaatunut junanvaunu on siirretty - radan korjaustyöt jatkuvat
Tavarajunan kaatunut vaunu on saatu siirrettyä sivuun. Radan korjaus jatkuu kuitenkin edelleen. Helsingistä pohjoiseen menevät junat joutuvat yhä kiertämään Riihimäen tavaraliikenneratapihan kautta.
Forssan koulut yhdistetään
Pohjois-Forssassa äkillinen suunnitelmien aikaistaminen on aiheuttanut suurta huolta: joukko matkulaisia vanhempia on jo kieltäytynyt laittamasta lapsiaan Kojolle.
Päivän kysymys: Eutanasia - oletko puolesta vai vastaan?
Kalmun lunastuslupa jäi pöydälle
Riihimäen kaupunki ei vielä hae lunastuslupaa Ympäristöministeriöltä Kalmun alueelle aiemmasta uutisoinnista poiketen. Virhe uutisoinnissa johtui Riihimen kaupungin virheellisestä tiedottamisesta.
Tavaravaunu poikittain raiteilla Riihimäellä - eteläinen junaliikenne sekaisin
Pitkän tavarajunan vaunu kaatui aamuyöllä raiteille Riihimäen Patastenmäen sillan pohjoispuolella. Kaatunut vaunu sijaitsi junan keskellä ja peittää alleen viisi raideparia. Toistaiseksi onnettomuuden syytä ei tiedetä.
Kaatunut vaunu on hankalassa paikassa
Raivaustyöt Riihimäen ratapihalla jatkuvat, onnettomuustutkija on jo lähtenyt paikalta. Onnettomuus ei ole aiheuttanut ympäristöongelmia.
Tavarajunan vaunu kaatui Riihimäellä - liikennehäiriöt alkavat jo helpottaa
Raiteita on saatu lisää käyttöön aseman kohdalla, joten kaukojunat voivat jälleen pysähtyä Riihimäellä. Liikenteessä on kuitenkin viivästyksiä ja vuoroja on peruttu.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.