Kulttuuri

50-vuotias Lapualaisooppera herää taas henkiin: "Valitettavasti juttu on ajankohtaisempi kuin ikinä"

Arvo Salon ja Kaj Chydeniuksen Lapualaisooppera sai vuonna 1966 Suomen kulttuuripiirit jengoiltaan, marssitti esiin uuden kaartin teatterintekijöitä ja muutti yhteiskunnallisen keskustelun suuntaa. Juhlavuoden kunniaksi Teatteri Vanha Juko esittää teoksen konserttiversiona. Ohjaajakaksikko uskoo, että kannan ottaminen on tulossa taas muotiin.

Poliittisen laululiikkeen alkutahdit kajahtivat Kaj Chydeniuksen sävelin Vanhan Ylioppilastalon näyttämöllä 21.3.1966. Samana päivänä, kun Lapualaisooppera kantaesitettiin, valittiin teoksen toinen isä, Arvo Salo, eduskuntaan.

Kalle Holmbergin ohjaamasta Ylioppilasteatterin esityksestä alkoi muutos sekä kulttuurissa että yhteiskunnallisessa väittelyssä. Lapualaisoopperan esiintyjistä ponnisti teatteritekijöiden eturiviin kokonainen armeijakunta uuden polven taiteilijoita: Kaisa Korhonen, Vesa-Matti Loiri, Pekka Laiho, Aulikki Oksanen, Arja Saijonmaa, Kristiina Halkola, Ritva Holmberg ja monia muita.

Lapualaisooppera pöyhi 1930-luvun oikeistoradikalismia ja vasemmiston vastarintaa. Se käsitteli asioita, joista siihen asti ei juuri oltu ääneen puhuttu ja osa sen henkilöistä oli todellisia historian hahmoja. Vaikka viesti oli väkivallan vastainen, se toi monelle kipeän lähihistorian mieleen ja herätti paitsi hurmiota niin myös paljon pahaa verta. Arvo Salo painotti teoksen puhuvan sovinnon ja suvaitsevaisuuden puolesta, mutta monet kokivat sen repivän vanhoja haavoja auki.

kuoro
Lapualaisoopperan pohjanmaalaiskuoro Kuva: Jussi Koivunoro / Yle

Teosta esitettiin teattereissa ahkerasti 1960-luvun lopulla, kunnes suosio hiipui. Edellisen kerran se onnistui aiheuttamaan jonkinlaista kohua 15 vuotta sitten, kun lapualaiset harrastajanäyttelijät toteuttivat sen kansallisen sovinnon nimissä kotipaikkakunnallaan.

Ensi viikonloppuna Lapualaisooppera palaa syntysijoilleen, Vanhalle Ylioppilastalolle kahdessa konsertissa. Nuoret tekijät vakuuttavat teoksen olevan ajankohtaisempi kuin kertaakaan edellisen puolen vuosisadan aikana. Kansallinen sopu on taas muisto vain, ja ihmiset kaivautumassa vihapuheen poteroihin.

Mies lukee nuotteja
Lauri Maijala on esityksen toinen ohjaaja. Hän myös laulaa Vihtori Kosolan roolin. Kuva: Jussi Koivunoro / Yle

"Vedetään kovaa ja selkä suorana"

Uudelleenlämmitetyn version toteuttaa lahtelaisteatteri Vanha Juko lempeässä talutusnuorassa, sillä konserttien taiteellisena johtajana häärii säveltäjä Kaj Chydenius. Ohjaajakaksikolla, Lauri Maijalalla ja Linda Wallgrenilla, on maestron kanssa pitkä historia. Ensi sunnuntain esitysten syntysanat lausuttiin kymmenen vuotta sitten Helsingin Steinerlukiossa.

Yhteiskunnallisen heräämisen innostamat oppilaat olivat toteuttaneet Lapualaisoopperasta oman versionsa. Maijala lauloi silloin – kuten nytkin – Vihtori Kosolan roolin. Se teki vaikutuksen katsomossa istuneeseen säveltäjään.

– Chydeniuksen, minun ja Lindan yhteistyö alkoi siitä ja on jatkunut vuosien varrella. Puhuimme jossain vaiheessa, että pitäisi noteerata Lapualaisoopperan 50-vuotisjuhla ja siitä tämä juttu sitten lähti. Chydenius on päättänyt keskeiset roolitukset ja on harjoituksissa usein läsnä sanomassa painavan sanansa. Hän on mukana mentorina ja hyväksyjänä.

kuoro
Kuva: Jussi Koivunoro / Yle
Ikoniseen Lapulaisoopperaan tarttuminen oli Maijalan mielestä kohtalaisen pelottavaa, mutta työryhmän sitoutuminen on antanut selkänojaa. Lähes 50-henkinen joukko on mukana käytännössä talkoohengessä.

– Ihan hirveetähän se on mennä sörkkimään tällaista teosta, ei me voida tavallaan kuin epäonnistua, Maijala hihittää odotellessaan harjoitusten alkua KOM-teatterin aulassa.

Varsinaiseen esityspaikkaan, Vanhalle Ylioppilastalolle päästään treenaamaan vasta juuri ennen h-hetkeä. Loppulaulun aikana itse konsertissa saatetaan nähdä yllätysesiintyjiä.

– Me ei nyt kuitenkaan juhlita vaan sitä kantaesitystä, vaan tätä hienoa teosta, jonka pitäisi päästä esille muutenkin kuin juhlakonserteissa. Meidän ihmisissä roihuaa aatteen palo ja heille on kunnia olla mukana. Tämän sanoma on tärkeä ja biisit on hyviä.

Musiikin suhteen ei ole otettu kovin suuria vapauksia. Tekijöille on tärkeää, että fiilis on tuttu alkuperäisversiosta; laulut vedetään kovaa ja selkä suorana.

– Meidän bändissämme on kitara, jota ei alkuperäisessä ollut. Me ollaan silti pyritty siihen, ettei tästä tule mitään vapaajatsia. Tietysti teos aina päivittyy, kun on uusi aika ja uudet taidekäsitykset ja uudet tyypit tekemässä.

kuoro
Teatteri Vanhan Jukon kuoro Kuva: Jussi Koivunoro / Yle

Ei mikään nostalgiatrippi

Kun Wallgren ja Maijala ottivat Lapualaisoopperan työn alle, oli ajatuksena huomattavasti ronskimpi karsiminen kuin mihin lopulta päädyttiin. Muuttunut poliittinen ilmapiiri oli tehnyt Arvo Salon sanoista taas ajankohtaisia, vaikka Maijala tuskaileekin sen olevan klisee.

– Jokainen argumentti tekstissä pätee taas. Vaikka tässä on kyse sosiaalidemokraateista ja kommunisteista, jotka halutaan nirhata, niin se retoriikka on niin pelottavan lähellä tätä aikaa, ettei sitä ole tarvinnut ruuvata yhtään. On aina typerä sanoa, että joku juttu on ajankohtaisempi kuin koskaan, mutta tämä siis ihan todella valitettavasti on.

Nainen ja mies pianon ääressä
Teatteri Vanhan Jukon taiteellinen johtaja Linda Wallgren on esityksen toinen ohjaaja ja kertojaääni. Kuva: Jussi Koivunoro / Yle
Pelkästä nostalgiatripistä tai museovierailusta ei Linda Wallgreninkaan mukaan ole kyse.

– Totta kai moni asia on toisin nyt kuin 30-luvun Suomessa. Kuitenkin kysymys siitä, kuka tässä maassa saa asua ja vaikuttaa, todella räikeät vastakkainasettelut eri kansanryhmien välillä ja retoriikka, jota teoksessa käytetään ovat aiheita tässä ajassa. Vaikka kärjistykset ja vastakkainasettelut ovat eri tyyppisiä nyt, niin eivät ne kovin paljon vähemmän rajuja ole.

Lapualaisoopperan ydinsanoma on rakentava, painottaa Wallgren. Tekstin ytimessä on Salon ajatus siitä, että väkivaltaan vastaaminen väkivallalla luo vain lisää väkivaltaa. Teos puolustaa passiivista vastarintaa ja korostaa anteeksiantamisen ihannetta.

– Sieltä välittyy rauhan sanoma. Joku keskustelun, ymmärryksen, solidaarisuuden ja humanismin peruskysymys siitä nousee.

Jos nämä kysymykset kerran puhuttavat, niin eikö niistä löydy kertomaan uudempia lauluja? Ehkä pian löytyykin, uskoo Wallgren.

– 1960–70 -lukujen traumat alkavat pikku hiljaa häipyä. Ihmisillä on tarve joukkovoimaan ja siihen, että uskalletaan taas asettua asioiden taakse ja olla jotain mieltä.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Ulkomaat

Turkin viranomaiset: Istanbulissa 41 kuollutta, heistä 10 ulkomaalaisia

Poliisit partoivat turistien joukossa Atatürkin lentokentällä keskiviikkona 29. kesäkuuta.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä