Anna Perho: Yäk, vammaisia!
Espoon Kaitaalla, Riilahden alueella, asuu pelokkaita ihmisiä. He pelkäävät vammaisia, ja vastustavat siksi sitkeästi kehitysvammaisten nuorten asuntolan sijoittamista alueelle, kirjoittaa Anna Perho blogissaan.
Espoon Kaitaalla, Riilahden alueella, asuu pelokkaita ihmisiä. He pelkäävät vammaisia, ja vastustavat siksi sitkeästi kehitysvammaisten nuorten asuntolan sijoittamista alueelle, kirjoittaa Anna Perho blogissaan.
Kokoomuksen kelkkaan joutuminen on vasemmistoliitolle niin kiusallinen asia, että toisinajattelijat hiljennetään erottamalla ja uhkailemalla.
Siinä puskat kuhisee, kun ulko- ja turvallisuuspoliittinen etujoukko kokoontuu viikonloppuna Kultarannan puutarhaan etsimään Suomen kadonnutta liittoutumattomuutta.
Veikkaus ja Yle ovat poliitikoille jopa liian rakkaita, väittää Jyrki Kasvi blogissaan.
Kun Michael Moore haastatteli kuuluisassa Bowling for Columbine -elokuvassaan rockmuusikko Marilyn Mansonia, Manson sanoi mielipiteenään, että amerikkalainen yhteiskuntaa rakennetaan tietoisesti pelon lietsomisen (ja kuluttamisen) varaan.
Gallup-romahduksen aiheuttamaan poliittiseen krapulaan on ainakin kolmenlaisia konsteja.
11-17-vuotiaiden pitäisi ilmeisesti olla näkymättömiä, päättelee Jyrki Kasvi blogissaan.
Lomakausi alkaa. Sää vaihtelee. Mukaempaattiset sääkytät (meskyt) raportoivat sään vaikutuksesta kesäloman onnistumiseen. Meskyillä menee taas lujaa.
Operaattoreilla on kova hinku olla muutakin kuin bittiputki. Liikenteen priorisointi voi johtaa vastuuseen sisällöstä, kirjoittaa Kari Haakana.
Kuinka moni teistä herää keskellä yötä ja kysyy ahdistuneena itseltään: onko vakuussopimus vakuussopimus vai onko se sittenkin tuottojenvaihtosopimus?
“Metsänväki-kuvio on vahva puheenvuoro suomalaisuudesta”, suitsutti Marimekon taiteellinen johtaja Minna Kemell-Kutvonen muutama viikko sitten. Marimekko oli juuri tiedottanut yhteistyöstään lentoyhtiö Finnairin kanssa.
Tietotekniikan seuraava aalto on puettava tietotekniikka, ennustaa sijoitusyhtiö. Nyt naurattaa, mutta niin aikanaan naurettiin matkapuhelimillekin, kirjoittaa Kari Haakana blogissaan.
Työministeri Lauri Ihalaisen (sd.) pitäisi näinä päivinä päättää, kenestä tehdään se hiljainen mies Helsingin Bulevardille. Siis se, joka televisiokameroille toteaa, että tässä vaiheessa on aivan liian aikaista sanoa yhtään mitään, vaikka keskustelut ovatkin ihan rakentavassa hengessä edenneet.
Ei puoluejohtaja tarvitse joka tenttiin uusia vastauksia. Vanhoja voi ihan hyvin kierrättää.
Muutama päivä sitten näytti vielä lupaavalta. Pääsisin kaikista pahoista teoistani huolimatta taivaaseen, kirjoittaa Jari Tervo blogissaan.
Kiukaat, takat ja uunit on tulevaisuudessa vaihdettava tehokkaampiin, puhtaammin palaviksi, kirjoittaa Petri Kejonen blogissaan.
Olen hakemassa lastani hänen elämänsä ensimmäisistä kotibileistä. Teini repäisee auton etuoven auki ja rojahtaa etupenkille. ”Äiti mä oon ihan kännissä!” Suljen silmäni ja huokaisen. Nyt se tapahtuu, lapseni ensimmäinen humala. Miten pitäisi reagoida?
Kasvavatko pikkutytöt aikuisiksi liian varhain, kysyy Sanna Ukkola blogikirjoituksessaan.