Aaltojen alla: verolaivoja ja vakuutuspetoksia
Iso tanskalainen purjelaiva lähestyy Kokkolan Tankarin luotsiasemaa. Meri on tyyni ja näkyvyys hyvä ja silti Marienborg rysäyttää täydellä vauhdilla suoraan Västerbådan pohjoiskärkeen...
24.9.1924 aamuyhdeksältä tapahtunut karilleajo saa Tankarin luotsiasemalle vipinää. Ykspihlajaan matkalla olleen Marienborgin miehistö pelastetaan majakkasaarelle. Vakuutusyhtiön tilaamat hinaajat saapuvat myöhemmin paikalle ja yrittävät tuloksetta irroittaa karille juuttunutta laivaa.
Perimätieto väittää viisimastoisen kuunarin tuhoa vakuutuspetokseksi.
- Tarinan mukaan se ajettiin tahallaan karille. Purjelaiva-aikakausi oli loppumassa, kertoo Arvo Hyytiä Kokkolan Merisaukoista.
Höyrylaivat valtasivat maailman meret, eikä purjelaivoista ollut kilpailemaan rahtikuljetuksissa. Ei Marienborgistakaan, vaikka siinä purjeiden lisäksi oli matkaa vauhdittamassa kaksi nelisylinteristä konetta.
Punapuuta laituritarpeiksi
75 metriä pitkä Marienborg nökötti muutamia vuosia pintahylkynä. Laiva pieneni pala palalta, kun kokkolalaiset kävivät hakemassa vankkaa "amerikanpuuta" rakennustarpeiksi.
- Rauanheimo tai Ruden osti hylyn ja teki siitä "sataman". Eli tekivät kylkeen reiän ja ajoivat veneet siitä sisälle, tietää Pertti Santamaa.
Pohjoismyrsky koitui Marienborgin lopulliseksi kohtaloksi. Hylky hajosi kolmeen osaan: yksi kellui pohjoiseen kohti Kalajokea, kaksi Kokkolan Öjan saaristoon.
- Kallskärin rannalla näkyy vielä köliä ja rompetta. Pohjassa on koneen osia, sellaista lohikäärmeen näköistä akselia, kertoo Hilkka Santamaa.
Taalereita meren pohjassa
Rantojen asukkailla on ikimuistoisista ajoista ollut oikeus käyttää hyödykseen haaksirikoissa rantaan ajautuneita tavaroita.
Merta on välillä myös avitettu. Merenkävijöitä on harhautettu ja laivoja ohjattu karille väärillä merkkitulilla. Esimerkiksi tieto verolaivan tulosta on saattanut houkutella ryöstöpuuhiin.
- Pikkuisen meillä on tällaista tuntumaa. Jos laiva on kärsinyt haaksirikon, saa pelastaa tavaraa ja tottahan me pelastamme, naurahtaa museoassistentti Merja Passoja K.H Renlundin museosta Kokkolasta.
Perimätieto kertoo, että Käräjäluodon rantavesille olisi aikoinaan uponnut veronkeräyslaiva.
- Sen kerrotaan kuitenkin olleen puhdas onnettomuus, sanoo Arvo Hyytiä.
Merivirrat ja jäät ovat tehneet tehtävänsä, eikä hylystä ole jäljellä enää palastakaan. Vanhoja rahoja merenpohjasta on löytynyt.
- Sieltä on löydetty kolikoita, jonkinlaisia äyrejä. Kuparirahoja, missä on nuolet ristissä, kuvailee Pertti Santamaa.
Vanhoja rahoja on löytynyt myös Kopparkrundetin vesiltä. Pohjasta on löytynyt suuria kuparitaalereita.
- Eihän näillä mitään rahallista arvoa ole, mutta ovat muistoja meille sukeltajille, Arvo Hyytiä toteaa.
Lähteet: Museovirasto: vedenalaislöytöjen rekisteri, Hylyt.net, Juha Ruusuvuori: Itämeren merirosvot, Hannu Matikka Suomalaisen purjemerenkulun historiaa, Tiede.fi, Wikipedia.
Tuoreimmat aiheesta: New Articles
Iran: Painostus on turhaa
Iranin ydinohjelmaa koskevat neuvottelut ovat alkaneet Bagdadissa, Irakissa. Mukana on YK:n turvallisuusneuvoston viisi pysyvää maata sekä Saksa.
Keskustele: Antaisitko teiden rapistua?
Yllättävän moni valittaa teiden kunnosta. Onko tämä vain arjen pientä jupinaa vai ovatko Suomen tiet oikeasti vaarallisessa kunnossa? Siirrymmekö juniin kuten päättäjät haluaisivat?
Keskustele: Miten käy SDP:n puheenjohtajuuskisassa?
Rakkautta ja jäätelöpuikkoja! Niistä on pienet demarit tehty. Vai onko sittenkään? kysyy Sanna Ukkola Yle Uutisten blogissa. Onko haastajista puute?
Ollila: Steve Jobs rakensi taitavasti itsestään myytin
Nokian entinen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja ryhtyi öljy-yhtiö Shellin hallituksen puheenjohtajaksi, koska energia-ala on tulevaisuudessa teknologiaan keskittyvää liiketoimintaa.
Satojen opinto-oikeus katkolla
Lähes 600 opiskelijaa joutuu anomaan lisää aikaa opintoihinsa Jyväskylän yliopistossa. Perustutkinto pitäisi suorittaa seitsemässä vuodessa.
Sähkökatkot on korjattu
Torstain ukkosmyräkän aiheuttamat sähköviat on korjattu. Keski-Suomessa oli sähköttä enimmillään yli tuhat taloutta.
Keskustele: Mikä Suomessa on muuttunut nousukauden jälkeen?
Onko suomalaisista tullut kateellisia vai kohtuullisia? Mitä haluat kysyä Jorma Ollilalta?
TS: Paananen piirijohtajien suosikki SDP:n puoluesihteeriksi
SDP:n puoluesihteerin paikasta kilpailee kahdeksan ehdokasta. Perinteen mukaan puolueen puheenjohtaja ilmoittaa jossain vaiheessa kenet hän haluaa työparikseen.
Keskustele: Humppaa henkesi kaupalla, pitäisikö Euroviisuja boikotoida?
Euroviisuhuuman ylle on tänä keväänä laskautunut synkkä varjo. Kisat järjestetään Bakussa, Azerbaidzhanin pääkaupungissa. Voiko Euroviisut mielestäsi erottaa politiikasta? A-studio: Stream käsittelee aihetta perjantain (25.5.) lähetyksessä TV1 klo 21.00.
Suomessa jo kaksi Newcastlen tautitapausta
Karkkilan tartunta paljastui, kun Espoossa sairastuneen linnun kontaktitiloja selvitettiin. Tartunnan epäillään tulleen ulkomailta tuoduissa linnuissa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.