• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Kapteeni Norring komentaa vauhdin äärimmilleen - turhaan. Matkustajahöyryllä ei ole mitään mahdollisuutta.

U47 ampuu ensimmäisen laukauksensa Wellamon yli. Toinen putoaa keulan eteen ja höyrylaivan on pysähdyttävä. Sukellusvene näyttää liputussingnaalein, että miehistön on poistuttava aluksesta. On kiire. Nuorimmaiselta, 17-vuotiaalta Kallelta, jää taskukellokin roikkumaan miehistötiloihin.

Kapteeniluutnantti Heinrich Metsger miehistöineen osaa asiansa. Sukellusvene avaa tulen: 16 tykinlaukausta ja Wellamo uppoaa nopeasti keula edellä.

28-henkinen miehistö ja matkalla mukana ollut kapteenin vaimo pelastuvat. Pohjaan painuu yli viiden miljoonan markan omaisuus, uutisoi Sundsvalls tidning myöhemmin.

Wellamon hylky löytyy parin vuoden kuluttua. Laiva makaa 45-50 merin syvyydessä Kokkolan edustalla, Tankarin saaren luoteispuolella.

Hylkyyn sukelletaan ja nostetaan jonkin verran tavaraa. Koko lastin pelastaminen ja hylyn nostaminen jäävät kuitenkin haaveeksi ja sukellukset lopetetaan.

Ikimuistoinen päivä

Laivan sijainti unohtuu, kunnes elokuussa 1977 pitkän hakemisen jälkeen kokkolalaisen sukelluskerho Merisaukkojen jäsen Arvo Hyytiä saa sanoa ratkaisevat sanat: täällä se on!

- Matkalla kohti pohjaa tuli mieleen, että hetkinen Arska, mihin sä olet menossa. Kun pelastusveneen kylki alkoi näkyä, tiesin, että nyt ollaan oikeassa paikassa. Se oli yksi elämäni huippupäivistä.

Yli 60 metriä pitkä ja lähes 10 metriä leveä Wellamo on hylkynäkin hieno. Harrastajasukeltaja Pertti Santamaa kertoo, että venttiilimessingitkin kiiltelevät vielä kuin ne olisi kiillotettu äskettäin. Myös sukellusta harrastavaan vaimo Hilkkaan Wellamo on aina tehnyt vaikutuksen:

- Se on niin kokonainen laiva! Pinnalta on 43 metriä kannelle. Parinkymmenen metrin jälkeen se rupeaa tummana hahmottumaan. Sitten näkyvät kannen kangaspakkojen lepattavat satiinit. Alhaalla menet taputtamaan Wellamon tähteä ja päätät uitko keulaan vai perään.

Ahtojäät eivät pääse runtelemaan syvällä lepäävää hylkyä. Aivan ehjänä alus ei kuitenkaan ole säilynyt.

- Wellamon mastot troolattiin pari vuotta sitten. Toinen tuli kuiville, toinen jäi pohjaan muutamien satojen metrien päähän hylystä, sanoo museoassistentti Merja Passoja K.H. Renlundin museosta Kokkolasta. Samassa rytäkässä repeytyi myös kapteenin hytin kattoa.

Syvällä sukellusajat ovat lyhyet, joten Wellamoa on ehditty tutkia kokoonsa nähden vähän. Keulan miehistötiloihin ja alakansille ei ole päästy ollenkaan.

- Portaikon panelointi on romahtanut. Pitäisi ensin avata kulkureikä. Alakäytävät ovat myös jo niin liejun vallassa, ettei sinnekään ole menty, kertoo Pertti Santamaa.

Ladysroomista ensi luokan "baariin"

Wellamolla on sukellettu lähinnä pääkannen tasossa. Ruokasali, tupakkahuone ja ladysroom on tutkittu ja kapteenin hyttiinkin kurkistettu.

- Ladysroom on tosi hieno! Sinne mentiin sukeltamalla ikkunasta sisään ja toisesta ulos. Siellä ovat huonekalut mullin mallin ja paikka puolillaan mutaa. Tuolit ovat hienoja, niissä on koristeelliset selkänojat, Hilkka Santamaa muistelee.

Kauniit puukaiverrukset ovat säilyneet muuallakin Wellamossa. Merisaukkojen nuoremman polven sukeltaja Timo Sillanpää on valokuvannut hylyllä kauniita yksityiskohtia.

- Kun alhaalla katselee kannen lankkuja, miettii entisajan merenkulun koristeellisuutta. Kannella on kaunis penkki, jota käyn aina katsomassa, Sillanpää kertoo.

Sukeltajalle matka alas on seikkailua ja löytöretkeä. Arvo Hyytiä onnistui yhdellä reissullaan löytämään Wellamon ensimmäisen luokan "baarin".

- Ylhäällä näkyi jotakin. Sitten tajusin, että katossa oli kiskoilla laseja kuin nykyisissäkin ravintoloissa. Osa oli pudonnut alas, valtaosa kiilteli paikoillaan.

Baari on löydetty, mutta Wellamon viinikellari on vielä "korkkaamatta". Thure Malmberg kertoo kirjassaan Laivoja ja ihmisiä, että juomakellari löytyy hylyn uumenista, miehistötilojen alta, eli sieltä mihin ei ole onnistuttu pääsemään.

Vaatteita Wellamon kankaasta

Wellamolta nostettiin krominahkaa, viiloja ja konehuopaa jo 1920-luvun alussa. Hylyn uudelleen löytämisen jälkeenkin pintaan on tuotu monenlaista tavaraa. Suurin lienee ankkuri, jonka Arvo Hyytiä apureineen toi ylös 1980-luvulla. Komeaa ankkuria voi käydä ihastelemassa Kokkolan kaupunginkirjaston terassilla.

- Merisaukoilla on vakuutusyhtiön lupa nostaa hylystä tavaraa, kertoo museoassistentti Merja Passoja.

Sukeltajat ovat tuoneet ylös mm. lasipikareita, posliinimaljoja, varustamon FÅA -logolla koristettuja lautasia, hytin numeroilla varustettuja ruokailuvälineitä, pulloja, luukampoja, seinälampun, laivakellon ja kangasta.

- Vedessä vuosikymmenet lojuneista kangaspakoista vain päät ja taitekohdat olivat haurastuneet. Merisaukkojen naisjäsenet, saukottaret, ompelivat kankaista mm. paitoja, kertoo Passoja.

Wellamon musta kangas on puuvillasatiinia. Laatu selvisi, kun sukeltajat lähettivät VTT:lle näytteen tutkittavaksi.

- Sanovat, että se päihittää kestävyydessään monet nykyiset lakanakankaatkin, naurahtaa Pertti Santamaa.

Muutaman vuoden kuluttua Wellamon uppoamisesta tulee kuluneeksi 100 vuotta. Merkkipaalu tarkoittaa hylyn rauhoittamista ja tulemista Museoviraston valvontaan.

LÄHTEET:

Minna Karppinen: Matkalla maailman merillä - matkustajaliikenteen kehitys / Thure Malmberg: Laivoja ja ihmisiä /

U.boat.net / Turkusteamers.com / Rannikkopuolustajat. com / Hylyt.net / Yksityisarkisto